karuselli_kunonaika.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
5.6.2014

Marko Virtala - "Jääkiekko antaa enemmän kuin voi sanoin kuvailla"

Turun Palloseuran tulevan kauden joukkuetta on kuvailtu muun muassa sanoin ”uudistunut” ja ”turkulainen”. Marko Virtalaa ei kuitenkaan voi turkulaiseksi kutsua edes hyvällä tahdolla, mutta hyökkääjä vakuuttaa, että rinnassa sykkii silti TPS-sydän. 

Kauden 2013–2014 päättymisestä on liki kolme kuukautta. Kauniina kesäiltana aurinko paistaa Aurajoen itärannalle lämpimästi ja jokilaivoilla riittää väkeä, mutta palaamme silti hetkeksi menneeseen kauteen, vaikka muistot siitä ovatkin kaikkea muuta kuin lämpimiä ja valoisia. TPS ei pudotuspeliviivan yläpuolelle yltänyt ja loppusijoitus oli 13 - toiseksi viimeinen.

 - Niin, luuhan siitä vain jäi käteen, Marko Virtala tokaisee naurahtaen ja vakavoituu sitten myöntäen, että koko kausi oli joukkueelle valtaisa pettymys.

Hetken mietittyään hyökkääjä kykenee kuitenkin löytämään vaikeasta ajasta myös positiivisia seikkoja ja mainitsee esimerkkinä joukkueen vahvan yhteishengen. TPS joutui poistumaan kaukalosta tyhjin taskuin peräti 31 kertaa, mutta tappioita nieleskellessäänkin se poistui sieltä joukkueena: kovassa myrskyssä airoissa roikuttiin sitkeästi koko miehistön voimin, vaikkei laivaa kurssiin saatukaan.  

-Oli vaikea kausi ja paljon kaikkea negatiivista velloi joukkueen ympärillä - voisi kuvitella, että siinä olisi alkanut joukkuehenkikin rakoilla, mutta oli hienoa, miten tiiviinä se pysyi läpi kauden. Kimpassa me kaikki tehtiin hommia, vaikkei se tulos sitten ollutkaan sen mukainen, Virtala selittää.


Kultaisen kevään 2010 jälkeen Virtala on joutunut todistamaan TPS:ssä peräti neljää vaikeampaa kautta, kun sijat sarjataulukon pohjilla ovat tulleet mustavalkoisille suorastaan tuskallisen tutuiksi. Mitään yhtä selkeää tekijää ei heikon menestyksen takana luonnollisestikaan ole ollut, mutta hetken pohdittuaan Virtala onnistuu kuitenkin nostamaan esille asian, jonka on huomannut toistuneen viime kausien aikana.

 - Yksi juttu on ollut se, että ollaan pelattu alku todella heikosti ja sitten kun se on lähtenyt huonoon suuntaan, niin sitä on ollut vaikea enää kääntää. Kun saataisiin hyviä pelejä heti alkuun, olisi helpompi mennä hyvillä fiiliksillä kohti tavoitteita, Virtala pohtii.


Heikkoina kausina TPS:lle maalinteko on niin ikään ollut sietämättömän vaikeaa. Mestaruuskaudellaan 2009–2010 Palloseura ylsi runkosarjassa 169 osumaan ja kultaisella kaudella 1999–2000 mustavalkoiset juhlivat peräti 232 maalia, vaikka tuolloin otteluita pelattiin vieläpä kuusi vähemmän. Päättyneellä kaudella vastustajien häkki heilui kuitenkin ainoastaan 135 kertaa. 

Maalinteosta puhuttaessa Virtala korostaa henkisen puolen merkitystä  - epäonnistumiset sysäävät helposti synkkään noidankehään, josta voi olla haastavaa päästä irti.

Kun tulee sellainen putki, niin pitäisi pystyä pitämään ajatukset positiivisina ja rentous tekemisessä, mutta kyllä se paine peli peliltä on kovempi ja apina selässä isompi. Itseluottamus ja oma peli katoaa kokonaan, ei uskalla pelata kiekollista peliä, eikä siitä tekemisestä silloin tule enää yhtään mitään, Virtala selittää.

- Totta kai joukkuekaveritkin yrittävät silloin nostaa ylöspäin, mutta kyllä se on pelaajan oman pään sisällä se lukko silloin, kun peli ei kulje. Itseluottamus on iso juttu - kun se ei ole kohdillaan, tekee tyhmiäkin ratkaisuja välillä; vaikka olisi tyhjä maali edessä, saattaa ampua ohi tai hakea syöttöä. Se on kummallinen asia, miten se vaikuttaa siellä alitajunnassa.

Herrasmies ja huulenheittäjä

Virtala, 29, on Uudenkaupungin Jää-Kotkien kasvatti. C-juniorina hän siirtyi Rauman Lukkoon ja pelasi siellä kuusi vuotta. Viimeisen juniorivuotensa jälkeen Virtala läksi Kajaanin Hokkiin, missä hänen päätti ensimmäisen Mestis-kautensa mestaruusjuhliin. Neljä vuotta myöhemmin Virtala juhli Suomen mestaruutta TPS-paidassa.

- Se Suomen mestaruus on kyllä hienoin muisto uraltani tähän mennessä. Hyvänä kakkosena tulee Mestiksen mestaruus. Joukkueena kun voittaa ja menestyy niin onhan se jotain aivan uskomatonta, hyökkääjä muistelee.


Pelaajana Virtala on hämmästyttävän monipuolinen ja suorastaan valmentajan unelmapelaaja. Hyökkääjä voi pelata niin keskellä kuin laidassakin, paikkailla loukkaantumisia kärkiketjuissa tai vääntää energiapelaajan roolissa nelosketjussa.

Jääkiekkoilijaksi Virtala ei kuitenkaan ole sieltä kookkaimmasta päästä ja valmentaja Kai Suikkanen laukoikin mestaruuskaudella kuuluisan kommentin: ”Virtala on 160cm sulka päässä ja siellä se vain saatana menee.” Jos kuitenkin tarkkoja ollaan niin Virtalan varresta pituutta löytyy 175 cm ja vaa’an viisari heilahtelee 77 kilon paikkeille.


En mä pienikokoisuuttani näe niin isona haasteena, mutta toki se joissain asioissa tulee vastaan. Jos kulmapainissa painin jonkun yli satakiloisen äijän kanssa, niin uskon, että enemmin se viskaa mut laidan yli kuin mä sen. Mutta pienuus pitää korvata sellaisella vikkelyydellä, ettei vastustaja pääse heittelemään sua seinille, Virtala toteaa.

Viime kaudella Virtala rikkoi aiemman 16 tehopisteen ennätyksensä tehtyään kahdeksan maalia ja syötettyään 11 osumaa. Uusi piste-ennätys ei kuitenkaan antanut hyökkääjälle syytä tyytyväisyyteen.

- Sain paljon peliaikaa ja sitä kautta tuli paljon onnistumisia, mutta kyllähän mulla parannettavaa jäi niin kuin varmasti kaikilla. Ei ikinä voi olla tyytyväinen, jos tuolla tavalla joukkue pelaa, eikä sitä osaa arvostaa omaakaan kauttaan, jos joukkue ei pärjää. Se menee sillä lailla tavallaan käsi kädessä.


Joukkueen keskuudessa Virtalaa arvostetaan paljon ja häntä pidetään periksi antamattomana taistelijana sekä erinomaisena koppipelaajana. Uusikaupunkilaisen nimi nouseekin esille aina, kun listataan joukkueen vitsiniekkoja.

- Olenhan mä aika puhelias! Virtala toteaa nauraen.

- Sellainen rennon rempseä ja heitän paljon huumoria. Yritän olla positiivinen. Niin kuin jo puhuttiinkin, se psyykkinen puoli on iso osa jääkiekkoa ja kaikkea urheilua - jos sulla on vain negatiivisia ajatuksia päässä niin ei se peli silloin kulje. Mutta kun on positiivinen ilmapiiri ja joukkuehenki, jossa jokainen pelaaja on mukana, niin kyllä se tekeminen sitten on mukavaa; sulla on koko ajan hyvä olla äijien kanssa kentällä sekä kentän ulkopuolella, mikä taas poikii hyviä tuloksia.


Keskustelu kääntyy viime kausina enemmän ja enemmän puhuttaneeseen tuomarilinjaan. Virtalan mielipidettä onkin mielenkiintoista tiedustella, sillä hyökkääjällä ei ole tapana juuri jäähypenkkiä kuluttaa. Virtala valittiin Mestiksen herrasmiespelaajaksi kaudella 2006–2007 ja viime kaudella Virtala käväisi rangaistuaitiossa vain kahden kakkosen verran.  

 - En ole ikinä ottanut hirveästi jäähyjä, enkä oikein osaa sanoa, että mistä se johtuu. Kai mä olen siten pelannut hyvin, että pyrin taklaamaan ja pelaamaan kovaa, mutta en kumminkaan kouki tai kahvaa, Virtala tuumaa jäähyttömyydestään.  

Sellaista selkeää linjaa kaipaisi Liigan tuomarityöskentelyyn. Eihän niillä kampeilla ja huitomisilla ole loppujenlopuksi niin väliä, jos ne vielä menee läpi, mutta niin ei saisi käydä, että pelaaja loukkaantuu jostain rumasta taklauksesta. Sellaiset päähän kohdistuvat ja puun takaa tulevat taklaukset pitäisi ehdottomasti karsia pois, että vältytään loukkaantumisilta, hyökkääjä linjaa omaa näkemystään.

Kokemusta ja potentiaalia

On aika siirtää ajatukset seuraavaan kauteen. TPS nähdään askissa jo kahden kuukauden kuluttua, kun se kohtaa ensimmäisessä harjoitusottelussaan Vaasan Sportin elokuun 6. päivä.

Palloseurassa muutosten tuulet puhalsivat kauden päätyttyä suorastaan hurrikaanimaisella voimalla, sillä niin hallitukseen, valmennukseen kuin pelaajistoonkin tuli uusia nimiä. Valmennus vahvistui, kun kaksikko Kai Suikkanen ja Riku-Petteri Lehtonen saivat avukseen Mikko Haapakosken, videovalmentajaksi napattiin A-junioreita valmentanut Samuel Tilkanen, ja fysiikkavalmennuksen otti vastuulleen Timo Kujanen.

- Timo on hyvä tyyppi! Oon tykännyt treeneistä, mitä ollaan tässä nyt vedetty - ovat olleet järkeviä ja paljon on tehty lajinomaisia harjoitteita. Aikamoinen äijähän se kyllä o, eli sanoo varmasti, jos homma ei luista. Mutta eipä sen ole tarvinnut ainakaan vielä meille pauhata, kun kivasti on kulkenut, Virtala kertoo.

- Nyt kun Kujanen hoitaa oheispuolen ja pitää äijät kunnossa, niin valmennus saa rauhassa keskittyä siihen, että mitä kentällä tapahtuu. Uskon, että tämä on erittäin hyvä yhtälö!

Myös TPS:n pukukoppiin ilmestyi uusia nimikylttejä, kun mustavalkoisten riveihin liittyivät muun muassa Petteri Nummelin, Simon Gysbers, Radek Smolenak ja Lauri Tukonen. Etenkin Petteri Nummelinin paluu kasvattajaseuraansa on herättänyt turkulaisleirissä positiivista pöhinää.

- Petuhan on loistava pelaaja niin kentällä kuin pukukopissakin. Se tuo kokemusta ja jämäkkyyttä meidän tekemiseen ja osaa varmasti pitää ääntä ja herättää joukkueen, jos tarve vaatii, Virtala kuvailee puolustajalegendaa.

Lisäksi turkulaisyleisöä kiinnostanee kaupungin omat, lahjakkaat juniorit, joista osa esiintyi jo viime kaudella liigajäillä tehden niin yleisöön kuin kokeneisiin liigajyriinkin vaikutuksen energisellä ja ennakkoluulottomalla pelaamisellaan. Nyt rinkiin on nimetty peräti 17 juniori-ikäistä pelaajaa, mutta mikään pikkujuttu junioreista edustusjoukkueen mukaan hyppääminen ei kuitenkaan ole.

- Ainahan se on vaikeaa, kun sä ekoja kertoja tuut sinne koppiin; vähän pitää haistella sitä toimintaa, eikä siellä heti voi suuna päänä olla. Ainoa pelaaja, joka siellä kopissa alkoi heti räkyttää, oli Rasmus Ristolainen, ja se nyt onkin aivan poikkeustapaus, Virtala tokaisee. 

Potentiaalisia äijiä meillä on taas mukana, mutta sen näkee vasta sitten syksyllä, että millaisille paikoille ja millaisiin rooleihin jätkät päätyvät. Ensisijaisestihan he taistelevat ja tuovat energiaa sinne. Jos nyt kumminkin jonkun nostaa esille, niin kyllä mä siihen Rantaseen (Mikko) uskon. Kaverissa on hurjasti potentiaalia ja onhan se sen jo kentällä osoittanutkin. Siinä on varmasti yksi kova nimi ensi kaudella!

Uusikaupunkilainen TPS-sydämellä

Tulevan kauden joukkueen kohdalla on korostettu eritoten turkulaisuutta ja suurin osa pelaajista onkin kotoisin mustavalkoisesta kaupungista. Virtala, jonka passissa syntymäkaupungin kohdalla lukee kuitenkin Uusikaupunki, ja jonka postit kusti kiikuttaa tällä hetkellä Laitilaan, korostaa, ettei syntyperäinen turkulaisuus kuitenkaan ole ehto mustavalkoisella sydämellä pelaamiselle. 

 - Mä uskon, että jokainen sydämestään pelaa tätä peliä ja sille joukkueelle, missä ikinä pelaakin. Ja kyllä mulla nyt Tepsi-sydän on. Sanotaan vaikka näin, että mä oon henkeen ja vereen uusikaupunkilainen, jolla on TPS-sydän, Virtala määrittelee.


Ja siitä nyt ei ole epäilystäkään, etteikö Virtala itse pelaisi jääkiekkoa koko sydämestään. Hyökkääjän silmissä tuikkii suorastaan pikkupoikamainen innostus, kun hän selittää, mitä laji on hänelle vuosien mittaan antanut.

Mä olen saanut työn siitä, mitä olen aina rakastanut tehdä. Olen saanut viettää aikaa hienojen pelikavereiden kanssa, jakaa hyviä hetkiä, kaikki se koppielämä ja pelimatkat… Ja sitten tämä peli itsessään vaan antaa enemmän kuin voi sanoin kuvailla. Jääkiekko on ollut valtava osa mun elämää niin kauan kuin vain muistan, joten mikä voisi olla parempaa kuin olla sen parissa päivästä toiseen!

Eräs sanonta kuuluu, että urheilu antaa ja urheilu ottaa, mutta Virtala ei koe uhranneensa mitään jääkiekon takia.

Mun mielestä ei voida puhua uhrauksista. Tietenkin joku voi ajatella, että ennemmin viettäisi viikonlopun viihteellä kuin kiekkoa pelaamassa, mutta mä en itse koe, että olisin jääkiekkoilijana elämässä menettänyt mitään - ainoastaan saanut.

Virtalalla vuosia jääkiekkoilijana vielä piisaa edessäpäin, mutta kolmenkympin maagista rajaa hätyyttelevältä joukkueen 6. vanhimmalta pelaajalta on silti kysäistävä suunnitelmista sille ajalle elämässä, kun ammattilaisuus jääkiekkoilijana on ohitse.

Urheilun parissa olisi kiva touhuta uran jälkeenkin. En ole sen tarkemmin vielä miettinyt, mutta kyllähän sitä töihin on mentävä... siis oikeisiin töihin, Virtala tuumaa virnuillen.

- Ei vaan, enhän mä ole ikinä työntekoa pelännyt. Ehkäpä omaan kotikaupunkiin olisi hienoa mennä valmentamaan jotain junnuja - jos sinne olisi jotain annettavaa niin sehän olisi mahtavaa!

TEKSTI: Hanni Hopsu
KUVAT: Teemu Saarinen, Jukka Rautio, Toni Autio