karuselli_kunonaika.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
23.9.2014

Lauri Tukonen - ”Ihmiselle, joka ei koskaan mitään tee, ei myöskään mitään satu”

Voittaminen - siinä kaikessa yksinkertaisuudessaan se, mitä Lauri Tukonen haluaa jääkiekkoilijan urallaan eniten kokea. Suunnaton voitonnälkä onkin tekijä, joka on ajanut vastoinkäymisten koettelemaa hyökkääjää eteenpäin, sekä kiekkoilijan itsensä vankkumaton usko siihen, että hän voi vielä saavuttaa jotain suurta.

- Mä olen sen verran nuori pelaaja, että kaikki on vielä auki, Lauri Tukonen sanoo, ja äänestä kuulee horjumattoman päättäväisyyden. Ikää miehellä on mittarissa 28 vuotta ja arviolta 25 vuotta on kulunut siitä, kun pienelle hyvinkääläispojalle kiskaistiin ensimmäistä kertaa hokkarit jalkaan ja annettiin lätkämaila käteen - ja siitä se sitten lähti.

Vaikeuksia Tukonen on urallaan kuitenkin kohdannut siinä määrin, että hyökkääjään voisi viitata kiekkomaailman Don Quijotena, mutta jokaisen eteen nousseen vuoren yli hän on kavunnut ja vakuuttaa, ettei yksikään ovi ole vielä sulkeutunut 

C-juniori-ikäisestä Tukosesta povattiin suomalaisen kiekkoilun seuraavaa supertähteä. Hyvinkääläinen pelasi Mestistä jo alle 15-vuotiaana Ahmojen riveissä ja 16-vuotiaana hän siirtyi Espoon Bluesin A-junioreihin tavoitteenaan SM-liiga. Kaikki tuntui rullaavan vääjäämättömästi yhdestä tavoitteesta kohti seuraavaa; ensimmäisen A-juniorikautensa jälkeen vasta 17-vuotias Tukonen debytoi Liigassa kaudella 2003-2004, vakuutti scoutit keväällä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, ja kesällä Los Angeles Kings varasikin Tukosen ensimmäisen kierroksen 11.pelaajana. NHL-varauksensa jälkeen hyökkääjä pelasi vielä yhden kauden SM-liigaa Espoossa, esiintyi jo toista kertaa nuorten MM-kisoissa alaikäisenä, ja lähti sitten kaudeksi 2005-2006 ison veden tuolle puolen. Mutta sitten tielle alkoikin tipahdella esteitä.

- Onhan se niin, että kun se mahdollisuus lähteä tulee, sitä tajuaa, että toista ei välttämättä tule, joten ei silloin sanota ei. Mutta se on kova maailma rapakon toisella puolen - ei sinne mennä enää kehittymään vaan pelaamaan ja tekemään ammattia. Itse en ollut sinne lähtiessäni fyysisesti niin valmis kuin mitä se olisi vaatinut, ja sitten alkoikin tulla loukkaantumisia, Tukonen kertaa.

Tukonen vietti Pohjois-Amerikassa yhteensä kolme vuotta, joiden aikana hänelle kertyi 193 ottelua AHL:ssä kokonaistehoin 36+70 ja viidesti hyökkääjä sai tilaisuuden pelata NHL:ää LA Kingsin paidassa. Ehjää kautta suomalainen ei kuitenkaan rapakon takana nähnyt - yhtenä kautena väliin jäi pudotuspelit, toisena alkukausi. Vaikka kotimaassakin odoteltua läpimurtoa NHL:ään ei lopulta tullutkaan, kykenee hyökkääjä muistelemaan Pohjois-Amerikan vuosiaan hyvillä mielin.

- Jokaisen pikkupojan unelma on päästä pelaamaan NHL:ssä ja itse voin olla todella kiitollinen, että olen sen päässyt kokemaan. Ei mulla ole kuin positiivista sanottavaa niistä vuosista - niin hienoa aikaa, että olisi se mahtavaa joskus kokea vaikka uudestaankin, Tukonen toteaa 

Tukonen palasi takaisin Suomeen vuonna 2008. Takana oli kolme kautta yhdessä maailman rankimmista jääkiekkoliigoista, kroppa kaipasi remonttia ja mieli uusia haasteita.

Siinä oli kamppailtu niiden vammojen kanssa ja ajattelin, että uusi alku voisi olla hyvästä. Tuli myös sellainen tunne, että pitää päästä sellaiseen paikkaan, missä voin pelaajana kehittyä taas eteenpäin. Suomessa on hyvä sarja, jossa on huippu pelaajia ja kovaa, tasaista kilpailua - se motivoi, Tukonen perustelee paluutaan kotimaahan.

 Tukonen pelasi alkukauden Ilveksen riveissä, mutta siirtyi jo marraskuussa Lukkoon, missä viihtyikin seuraavat viisi ja puoli vuotta. Raumalla Tukonen sai pelata isossa roolissa, mutta pelejä hyökkääjä joutui jälleen jättämään väliin kausi toisensa perään, vaikka Amerikan vuosien kuormittamaa kroppaa alettiinkin kuntouttaa huolella.

Niin, itse asiassa Raumalla oli silloin sellainen henkilö kuin Jari Malinen, jonka kanssa lähdettiin pistämään miestä kuntoon, ja se oli yksi iso syy siihen, miksi olin Raumalla niin pitkään. Mutta onhan se huippu paikka kyllä muutenkin - se pikkukaupungin yhteisöllisyys on aika uniikkia, ja lisäksi meillä oli joka kausi sellainen joukkue, jolla oli mahdollisuudet menestyä, Tukonen muistelee aikoja 90 kilometriä Turusta pohjoiseen sijaitsevassa noin 40 000 asukkaan kaupungissa. 

Late_yksi.jpg

Vaikka Rauma hyvinkääläisen hyökkääjän hurmasikin, päätti hän viime keväänä vaihtaa maisemaa ja siirtyi Turun Palloseuraan. Vaikkei mustavalkoinen seura olekaan lukeutunut 2000-luvun menestyjiin, kuulee hyökkääjän puheesta arvostuksen ja ihailun, kun hän kuvailee uutta seuraansa. Sana ”suuruus” vilahtaa lauseissa muutamaan otteeseen.

- Kun ajattelee TPS:ää, väkisinkin tulee 90-luvun menestysvuodet mieleen - onhan TPS ja Jokerit olleet ne tämän maan huippuseurat. Tai totta kai on ollut ja on muitakin, mutta kun mä kuulen ne kolme kirjainta, niin itselleni tulee mieleen se suuruus, mikä tässä seurassa on, miten loistavia pelaajia täällä on pelannut.

 Kuluneen vuosikymmenen aikana sanoja suuruus ja TPS ei ole turhan usein samassa lauseessa kuullut, paitsi kenties menneitä muistellessa. Tukosen Turkuun toivatkin muun muassa halu sekä mahdollisuus nostaa entinen mahtiseura jälleen jaloilleen. 

- Siinä päätöksessä painoi moni asia. Viime vuosinakin mulla on ollut loukkaantumisia, joiden myötä olen saanut tietynlaisen leiman, josta toivon pääseväni eroon uudessa joukkueessa. Lisäksi Vuoren Arse (TPS:n urheilutoimenjohtaja Ari Vuori) oli aikanaan mun varauksessa mukana ja hän tuntee mut pelaajana, ja se halu, mitä mua kohtaan osoitettiin, vakuutti. Viimeisenä niittinä on sitten se, mitä tässä seurassa on nyt lähdetty rakentamaan - Tepsin uusi nousu. Vaikeita aikoja on eletty, mutta nyt on osoitettu, että täällä ollaan jo rakentamassa ja tullaan rakentamaan aivan uutta pakettia, ja halusin itse olla osaltani mukana tekemässä sitä.

 Eroon leimasta


”Tukonen on kyllä hyvä pelaaja niin kauan, kun pysyy ehjänä”, tämänkaltaisia lauseita on kiekkopiireissä usein tokaistu ja niihin on törmännyt myös kyseessä oleva jääkiekkoilija itse. Tosiasiahan se on, että 28-vuotias hyökkääjä on joutunut uransa aikana olemaan harvinaisen paljon sairastuvalla ja pelejä on jäänyt väliin kaudesta toiseen, mutta saamaansa helposti loukkaantuvan ja aina rikkinäisen pelaajan leimaa kiekkoilija ei kuitenkaan ole ansainnut. 

-  Sanotaan nyt niin, että kun on kumminkin ollut sellaisia vammoja, joille en ole itse mahtanut mitään vaan ne ovat vain tapahtuneet. Sen takia mä en ole itsekään niistä alkanut sen enempää stressata, sillä ne kuuluvat tähän lajiin, ja toisille niitä vain sattuu enemmän kuin toisille. Olen aina sanonut, että sille, joka ei koskaan mitään tee, ei myöskään mitään koskaan satu, Tukonen toteaa.

On myös kuullut sanottavan, että Tukosen pelityyli on sellainen, ettei ole ihmekään, että miehelle sattuu ja tapahtuu. Hyökkääjä pistää kroppaansa likoon joka pelissä ja joka vaihdossa, on valmis antamaan ja ottamaan iskuja, heittäytymään laukausten eteen ja tuntemaan kipua, tekemään lähes mitä tahansa joukkueensa eteen. Vaikka muistilokeroista löytyy takuulla ne hetket, kun jokin tilanne kaukalossa on päättynyt siihen, että koppi on kutsunut ennen päätössummeria ja edessä on ollut uusi kuntoutusjakso, ei pelko loukkaantumisesta hiivi Tukosen mieleen tämän pelatessa. 

- Koska mulla on tosiaan ollut sellaisia vammoja, jotka ovat tulleet itsestäni riippumattomista syistä, en ole osannut alkaa pelkäämään tai miettimään. Olen aina yrittänyt tehdä hommani niin hyvin, ettei mitään kävisi, ja kun pelin tiimmellyksessä itsensä laittaa likoon ja jotain käy, sille ei voi sitten mitään.

LATE_2.jpg

Koettelemukset ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, kuinka vahva pelaaja Tukonen on myös henkisesti tänä päivänä. Takana on monta mielen lujuutta testannutta kuntoutusjaksoa, jolloin hänen on pitänyt tyytyä katsomaan pelejä katsomosta sen sijaan, että olisi saanut olla jäällä muiden kanssa ja tehdä kaikkensa joukkueensa eteen.

Raskainta on aina sen huippukunnon löytäminen uudestaan. Yhtä monta päivää, viikkoa tai kuukautta, kun olet poissa, niin yhtä kauan menee päästä taas takaisin siihen kuntoon, missä olit ennen loukkaantumista. Siitä voi sitten alkaa laskea, että miten vaikeaa se on, Tukonen huokaa.

Helmitaulua käyttämättäkin on selvää, että loukkaantumisesta toipuminen ja kisakuntoon palautuminen on urheilijalle kuin urheilijalle rankkaa aikaa, mutta yksikään vastoinkäyminen ei ole sammuttanut sitä mittaamattoman suurta intohimoa lajiin ja pelaamiseen, joka palaa Tukosen sisällä. Kiekkoilijan motivaatio on horjumaton, eikä hänen ole missään vaiheessa lyönyt hanskoja tiskiin. Syytä siihen Tukosen ei tarvitse pohtia hetkeäkään.

 -  Nuori mies ja mahdollisuudet mihin vaan! Mies toteaa hymyillen.

”Kun joukkue menestyy, yksilökin menestyy” 

Tukonen uskoo, että tällä kaudella TPS:llä on jälleen mahdollisuudet menestyä - olihan se myös yksi syy, miksi hyökkääjä Turkuun tuli. Tukonen kuitenkin toivoo ihmisiltä kärsivällisyyttä. Toukokuussa joukkueen ensi kertaa tavannut ja nyt vajaat viisi kuukautta muiden mustavalkoisten kanssa treenannut ja toistakymmentä peliäkin pelannut laituri muistuttaa, että toisinaan pelin loksahtaminen urilleen voi viedä tovin ja toisenkin.

- Tämä on äärimmäisen lahjakas joukkue, jossa on kuitenkin paljon uusia ihmisiä ja varsin nuoriakin pelaajia, joten uskon, että se vie hetken, ennen kuin saadaan jokaisesta pelaajasta ja koko joukkueesta kaikki potentiaali irti. 

 Tukonen itse tuo joukkueeseen monipuolisuutensa sekä tavaramerkikseenkin muodostuneen periksiantamattoman asenteen ja taistelevan peli-ilmeen.

-  Mä pidän itseäni monipuolisena pelaajana. Välillä joku suonenveto saattaa tulla, että maalinkin onnistuu tekemään, ja kaiken aikaahan yritän jotain siellä jäällä saada aikaan, mutta monipuolinen on se sana, jolla mä itseäni pelaajana kuvailisin, hyökkääjä pohtii. 

- Mitä mä myös haluan joukkueelle antaa, on se kaikkensa antamisen periaate - lyön itseni likoon niin paljon kuin pystyn, ja lopputuloksen voi sitten ottaa hyvällä omatunnolla vastaan 

Tukosen kuva itsestään kiekkoilijana osuu varsin napakasti yksiin myös sen kuvan kanssa, jonka saa, kun juttelee hyökkääjän pitkäaikaisen ystävän ja entisen joukkuetoverin Jari Sailion kanssa. Sailio, joka Tukosen tavoin on Ahmojen kasvatti, pelasi aikoinaan ystävänsä kanssa niin Hyvinkäällä kuin juniorimaajoukkueissakin.

-  Laurilla oli jo juniorina todella kova työmoraali, ja tiesi, että hän tulee menemään urallaan pitkälle. Hän teki hommia kovasti joka päivä, oli aina suurin piirtein ekana hallilla ja treeni-intoa riitti, Sailio muistelee.

Vuonna 2008 NHL-tulokkaisiin keskittyvällä hockeysfuture.com -nettisivuilla tuolloin 22-vuotiasta Tukosta kehuttiin muun muassa seuraavalla tavalla:

Lähes pysäyttämätön kulmakamppailuissa ja erinomainen suojaamaan kiekkoa. Taitavien käsien ylpeä omistaja, jonka kiekonkäsittely taidoista on vaikka mihin, ja jonka rannelaukaus on tarkka.” 

Lisäksi hyökkääjän maalintekotaidon ylistettiin olevan harvinaisen hyvä verrattuna moniin muihin suomalaisiin jääkiekkoilijoihin.

Kuusi vuotta myöhemmin voidaan yhä puhua erittäin kovatasoisesta kiekkoilijasta. Sen vahvistaa myös Sailio, joka on seurannut Tukosen otteita läpi vuosien, vaikka kaksikon tiet aikoinaan veivätkin Hyvinkäältä eri suuntiin.

- Ollaan samoilta hoodeilta kotoisin ja junnuista lähtien oltu hyviä ystäviä, joten totta kai kattellaan, että miten pelit toisella kulkee. Erittäin hyvältä näyttää Laurin pelaaminen tälläkin hetkellä sen perusteella mitä nyt olen nähnyt, kun ollaan Tepsiä vastaan tässä muutamat matsit väännetty. Kyllä sillä skilssei on! Sailio virnistää ja latoo lisää kehuja pöytään: 

- Taitava kaveri se on ollut pienestä pitäen. Laurilla on aina ollut pelisilmää ja hän oli jo nuorena raamikas pelaaja. Jokainen joukkue tarvitsee tuollaista hyökkääjää - taitava maalintekijä, pystyy pelaamaan hyvää kiekollista peliä, suojaamaan kiekkoa, on fyysinen ja kaikin puolin monipuolinen pelaaja.

LATE_3.jpg


Myös kentän ulkopuolella Tukonen on erittäin pidetty joukkuekaveri, joka ei pidä itsestään suurta meteliä.

-  Mä veikkaan, että olen aika rauhallinen tarpoja. Kopissakin saa pääasiassa antaa muiden pitää ääntä ja hoitaa sen huumoripuolen, kun olen itse sen verran verbaalisesti lahjaton kaveri, että mulla on vaan kuivia juttuja tarjolla, Tukonen tuumailee pilke silmäkulmassaan.       

Tulevaisuuttaan 28-vuotias hyökkääjä ei ole miettinyt kovinkaan pitkälle. Hän kertoo, että henkilökohtaisesti hän haluaa luonnollisestikin kehittyä pelaajana, mutta muutoin tavoitteet kulkevat käsi kädessä joukkueen tavoitteiden kanssa.

- Ensinnäkin meillä on joukkueena mahdollisuus menestyä, ja kun joukkue menestyy, yksilökin menestyy. Sen enempää mä en ole pidemmällä aikavälillä tavoitteitani miettinyt. Totta kai jokainen ihminen haluaa omalla alallaan mennä eteenpäin ja olla koko ajan parempi, joten luonnollisesti se on myös mun tavoite jääkiekkoilijana.

- Siihen, mitä mä haluan kehittää, on yksinkertainen vastaus - ihan kaikkea. Mä olen sen verran nuori kiekkoilija vielä, että kaikki on auki. Kyllä se on siis se kokonaisvaltainen paketti, mitä pystyn ja haluan viedä vielä eteenpäin, ja sen eteen teen töitä. 

Kun tarkastelee Lauri Tukosen jääkiekkoilijan uraa taaksepäin aina C-juniorivuosiin asti, huomaa, että kulta- tai edes hopeamitaleita ei ole hyökkääjän kaulaan ripustettu. Sen sijaan palkintokaappi on täyttynyt viidellä pronssimitalilla; yksi A-nuorista, kaksi SM-Liigasta ja kaksi alle 20-vuotiaiden MM-kisoista. Mutta vaikka Tukonen kertookin voittamisen olevan hänen suurin unelmansa, käy kiekkoilijan puheista selväksi, että urheilu on paljon muutakin kuin mitaleja ja sijoituksia. Kun Tukonen pohtii tähänastisen uransa ikimuistoisinta hetkeä, ei hän nosta esille yksittäistä voittoa tai saavutusta, vaikka esimerkiksi voittomaalin iskeminen MM-pronssiottelussa ja valinta tähdistökentälliseen ovatkin varmasti painuneet pysyvästi mieleen.

- Ihan yksittäistä hienoa hetkeä on todella vaikea sanoa. Juniorimaajoukkueista on paljon hyviä muistoja ja NHL-varaus sekä ne muutamat pelit olivat upeita juttuja. Kaikkein unohtumattomimpia hetkiä on kuitenkin tarjonnut se sellainen yhteisöllisyys, mitä tässä lajissa saa kokea - lämmöllä muistelee niitä loistavia joukkueita, joissa on saanut olla mukana, hienoja joukkuetovereita, joiden kanssa on saanut pelata sekä jakaa kaikki hyvät ja huonot hetket, Tukonen päättää.

 

 

Teksti ja kuvat: Hanni Hopsu