karuselli_kunonaika.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
11.8.2014

HC TPS mukana Olen 1 Ykkönen -kampanjassa.

Turun Palloseura on mukana Auran Aaltojen perinteisessä Olen 1 Ykkönen -liikenneturvakampanjassa, jonka tarkoituksena on muistuttaa kaikki siitä, että koulujen alkamisen myötä liikenteessä on paljon pieniä ekaluokkalaisia, joten tielläliikkujilta vaaditaan erityistä varovaisuutta. 

Auran Aallot järjestää Olen 1 Ykkönen -kampanjan yhteistyössä Opetustoimen ja Poliisin kanssa, ja tänä vuonna lasten liikenneturvallisuuden puolesta kampanjoidaan jo 17.kertaa.

Tiistaina 12.elokuuta TPS-pelaajia käy Turun seudun kouluissa jakamassa keltaisia Olen 1 Ykkönen -lippalakkeja koulutaipaleensa aloittaville ekaluokkalaisille. Kouluilla vierailevat muun muassa TPS-kasvatit Lauri Korpikoski, Rasmus Ristolainen ja Joni Ortio, nuoret lupaukset Mikko Rantanen ja Julius Vähätalo, sekä monta muuta pelaajaa!  

Lasten on tarkoitus pitää lippiksiä koulumatkoillaan ensimmäisten kouluviikkojen ajan, jotta tielläliikkujat muistavat olla erityisen tarkkana ja varoa kaikkia pieniä koululaisia, jotka vielä opettelevat liikkumaan liikenteessä itsenäisesti. 

Lisäksi ekaluokkalaisilla on lippis päässään vapaa pääsy kaikkiin TPS:n kotiotteluihin ennen Liiga-pelien alkua: 

12.8 TPS-Jokerit

22.8 TPS-HC Bolzano (CHL)

24.8 TPS-HC Pardubice (CHL)

29.8 TPS-Vaasan Sport

2.9 TPS-Espoon Blues

TPS onnittelee uusia ekaluokkalaisia ja toivottaa hyvää kouluvuotta kaikille koululaisille!