Silvennoisen Suvivieraana Lassi Lehtinen!

Vaikka Lassi Lehtinen on vasta 23-vuotias, niin tuntuu kuin hän olisi pelannut Liigaa jo iät ja ajat. Mielikuvaa ei myöskään heikennä se, että Lehtinen saapuu Turkuun kannuksensa hankkineena veskarina. Mustavalkoiset sielut kun varmasti muistavat hänet Lukon mestarijoukkueen viimeisenä…no, lukkona ja elävänä seinänä, joka viimeistään pysäytti Tepsin kultajahdin.

Nyt tuota toissakevään mestaruutta pitää pysähtyä katsomaan Lehtisen linssien läpi, sillä hän oli erityisessä asemassa, johon pystyn etäisesti samaistumaan. Jos minulle Tepsin pelien selostaminen radioon on pikkupojan hullulta moneen otteeseen tuntunut unelma, joka monen mutkan kautta meni ja toteutui, niin Lehtiselle sitä oli paitsi Lukossa pelaaminen, mutta aivan käsittämättömän pitkäksi venyneen kuivan kauden päättäminen yhdessä joukkuetovereidensa kanssa.

Hän pääsi elämään kaukalossa sen, mistä oli pihapeleissä haaveillut. Siinä hän oli minunkin silmieni edessä nostamassa Kanada-maljaa oman kasvattiseuransa kiistattomana ykkösmaalivahtina. Lisäsyvyyden tähän kaikkeen tuo se, että Lehtinen ei ole vain raumalainen, vaan hän on myös toisen polven lukkolainen. Isä Sami Lehtinen pelasi niin ikään maalivahtina Lukossa 1990-luvun alussa, joten pienen kaupungin kultanälkä tuli hänelle verenperintönä.

– Kyllä se oli unelmien täyttymys voittaa mestaruus juuri Lukossa ja Raumalla. Sitä oli siellä aika kauan hamuttu. Kyllä siitä ihan pienenä poikana jo unelmoi. Se oli kyllä aika hienoa ja Rauma meni aika sekaisin siitä.

Voittajan on tunnetusti helppo hymyillä ja muistella tapahtunutta asiaankuuluvalla lämmöllä, mutta pitää muistaa, että maalivahdin harteille kasautuu aina paljon ja Lehtinen, jos kuka, nimenomaan raumalaisena tiesi historian. Kaupungissa oli nälkää, mutta varmasti kolikolla oli myös kääntöpuoli. Eli tuliko mestaruusnälästä myös jossain määrin taakka?

– Kyllä se vähän sitäkin oli, että jos sitä ei nyt tälläkään kertaa voiteta. Eli kyllä se oli vähän riippakivikin. Sitä mestaruutta halusi niin paljon.

– Ja aika monta kertaa se oli Raumalla lähellä ollut, mutta ikinä mestaruutta ei oltu saavutettu, vaan aina se oli kiertänyt Rauman kaukaa. Joskus sitä joutui ajattelemaan, että ”eikö se nyt vieläkään tule”, mutta silloin se tuli ja se oli kyllä hienoa.

Viime kevään upeiden playoff-kokemusten jälkeen on jopa hiukan vaikea muistaa, että keväällä 2021 pelattiin ilman yleisöä. Tuolloin yleisöttömänä aikana sen taas ehkä jopa ehtikin unohtaa, että miten vahvasti ihmisiä yhdistävä tekijä jääkiekko voikaan olla. Lehtiselle voiton merkitys konkretisoituikin parhaiten juuri ihmisten kautta, sillä kauan odotettu mestaruus todella sai raumalaiset liikkeelle.

– Kun tulimme Turusta takaisin, niin Laitilassa oli jo väkeä kaduilla ja itse asiassa väkeä oli jo silloin, kun olimme Raumalta menossa peliin. Kun pääsimme Raumalla hallin kupeeseen, niin se oli jo aivan tupaten täynnä. Siellä oli aika hullu meininki. Seuraavana päivänä meillä oli rekka-ajelu, jolla kiersimme koko Rauman aivan päästä päähän. Keskustassa oli tietysti enemmän porukkaa, mutta aivan jokaisessa kadunkulmassa oli joku. Se oli ehkä se mieleenpainuvin juttu.

MARKKINOIDEN MYLLERRYS TOI TURKUUN

Ukrainan sodan vaikutus kiekkomaailman siirtokiemuroihin on ollut melkoinen ja oman osansa myllerryksestä on saanut myös TPS. Ensin jatkosopimuksen tehnyt Andrei Kareev päättikin palata kotiin Venäjälle ja TPS joutui maalivahtimarkkinoille. Sikäli kuin minä mitään ymmärrän, niin normaalisti tähän aikaan vuodesta ei mitat täyttäviä ykköspussareita roiku ihan jokaisessa puussa eikä edes joka toisella oksalla, joten kiistatta mieleen tuli, että mikähän Tepsin ratkaisu mahtaa olla.

Kuten nyt tiedämme, oli vastaus Lassi Lehtinen. Nuori, eteenpäin pyrkivä, mutta jo tasonsa osoittanut maalivahti saapuu Turkuun ainakin alkavaksi kaudeksi. Kieltämättä mietin, että miten ihmeessä kävikin sellainen tuuri, että Lehtinen oli edes vapaana, mutta kyse olikin siitä, että vaikka siirtokarusellin pyöröovi vei yhden miehen kotimaahansa, toi seuraava oven tekemä kierros loistavan maalivahtismiehen myös sisäänpäin.

– No kyllähän sitä ulkomaille tuli tähyiltyä, mutta sitten tämä vallitseva maailmantilanne heikensi markkinoita minun osaltani. Pelipaikat vähenivät ja sitten täältä aukesikin tällainen paikka. Eli kyllä tämä oli minullekin hyvä ja onnekas vaihtoehto.

Aina kun tapaan uuden TPS-pelaajan, kuuluu vakiokysymyksiini se, että mikä pelaajan tuo juuri Tepsiin, joten heitän tämän koukun tietysti myös Lehtiselle.

– Halusin vähän vaihtelua ja sillä oli myös vaikutusta, että maalivahtivalmentaja Ari Moisanen halusi minut tänne. Tunnen hänet ja se tietysti herätti kiinnostusta. Ja tietysti Tepsi on hieno, perinteinen seura. Sekin houkutti kyllä.

Onko Moisanen siis valmentanut sinua aiemminkin?

– Ei, mutta tunnemme kuitenkin entuudestaan. Muutamilla hänen vetämillään jäillä olen ollut, eli tiedän vähän, miten hän ajattelee tätä hommaa.

On selvää, ettei pelkästään se, että pelaaja kulkee vapailla papereilla, takaa välttämättä sitä, että hän on kaikista vaihtoehdoista kiinnostunut. Vaikka Lehtinen olikin vielä vapaana, niin ainakin minun on hankala kuvitella sitä, että Tepsi olisi ollut Lehtisen ainoa mahdollinen työnantaja.

TPS on kahden viime aikana osoittanut, että täällä pelanneet pelaajat pääsevät urillaan eteenpäin ja kaukalossa Tepsi on näyttänyt olevansa niitä joukkueita, joka tappelee mestaruudesta. Se tuskin oli haitaksi sopimusta neuvotellessa ja vaihtoehtoja pohtiessa?

– No ei tietenkään. Kyllä täällä on ollut hyvä boogie päällä, eikä se ainakaan asiaa haittaa. Tulen Tepsiin oikein mielelläni.

Vaikka ikä toki onkin vain numeroita, niin silti Tepsin maalivahtiosastolla tulee olemaan mielestäni varsin mielenkiintoinen kilpailutilanne, kun sekä Lehtinen että toinen veskari Eetu Anttila ovat molemmat syntyneet vuonna 1999 ja ovat vuosien aikana pelanneet paljon toisiaan vastaan. Kumpikin haluaa pelata mahdollisimman paljon ja kilpailua on luvassa, mutta miten tilanne saadaan sellaiseksi, että se palvelee molempia ja siten koko joukkuetta?

– Siten, että puskemme toisiamme eteenpäin. Molemmat taistelemme samasta paikasta, mutta ei se ole mitään hampaat irvessä -touhua, että tekisimme toisillemme hallaa, vaan molemmat tekevät parhaansa ja koettaa päästä pelaamaan. Yksi voi vain kerrallaan olla maalissa, niin toisen vuorolla kannustetaan toista ja tehdään itse hommia ja sitten taas toisinpäin.

EI SITTENKÄÄN JOKA VESKARIN UNELMA

Vaikka Lehtinen onkin pelannut paljon Liigaa, niin hän on silti mustavalkoisittain uusi tulokas. Onkin siis aiheellista kysyä, että millainen kassari taloon oikein tulee?

– Olen vähän normaalia pienikokoisempi nykyveskareihin verrattuna, mutta liikun ja luen peliä hyvin. Sitä kautta tulee myös se rauhallisuus, mikä kuuluu vahvuuksiini.

Eli Lehtinen on rauhallinen kaveri kentällä ja sitä hän kieltämättä tuntuu olevan myös sen ulkopuolella. Tuleekin mieleen kysyä, että onko Lehtinen aina viileä kuin viilipytty vai onko asioita, jotka pääsevät hänenkin ihonsa alle?

– Kyllä minulla menee asioita tunteisiin, mutta koetan olla näyttämättä sitä ja pidän ne sisälläni. Häviäminen on sellainen, mikä menee aina tunteisiin. Joskus nuorempana en onnistunut niin hyvin siinä tunteiden sisällä pitämisessä, vaan olin vähän tulisieluisempi.

Eli vehkeet ovat lennelleet ja niin poispäin?

– Niin.

Kuten todettua, on TPS seura, joka haluaa riveihinsä urallaan eteenpäin pyrkiviä pelaajia. Jokaisella on siis omat tavoitteensa ja jokainen asettaa rimaa omiin korkeuksiinsa. Lehtinen ei tietenkään tee tässä poikkeusta ja hän on asettanut rimansa korkealle.

– NHL:ssä haluaisin vielä päästä kokeilemaan. Siellä minun unelmani ja tavoitteeni ovat. Sinne on vielä matkaa. Minun pitää ensin onnistua täällä ja pelata hyvä kausi, joten keskityn nyt täysillä tähän.

Tämä tuokin mieleeni erään asian, jonka olisin muuten unohtanut ottaa esille. Keväällä 2021 Lukon mestaruuden jälkeen muistan törmänneeni uutiseen, jossa Lehtistä oltiin viemässä nimenomaan rapakon taakse, mutta niin vain hän pelasi viime kaudellakin Raumalla. Eli oliko tämä ihan pelkkä uutisankka vai mitä?

– Pientä viritystä oli kyllä. Ei sieltä sitten vain tullut mitään konkreettista, eli se jäi vähän puheiden tasolle.

Olin lopuksi säästänyt erään historiallisen ja harvinaislaatuisen hetken, jota sain olla myös selostamassa. 1.12.2018 Lehtinen nimittäin upotti kiekon TPS:n verkkoon ja teki maalin vasta koko liigahistorian toisena maalivahtina.

Itse olen ollut häkellyttävän onnekas, että olen päässyt Lehtisen maalia ennen jopa kahdesti todistamaan Mestis-katsomossa veskarin tekemää maalia. Mutta Lehtisen osuma oli ensimmäinen, joka minulla oli kunnia selostaa.

Harmittelen Lehtiselle, että kun maali tuli minun työni kannalta aivan väärään päähän ja maali myös sinetöi tappion, niin en osannut nousta yksittäisen ottelutuloksen yläpuolelle ja selostin maalin suunnilleen iltauutisten meteorologin innokkuudella. Minä en siitä osannut nauttia, mutta hän itse otti ilon irti, vai kuinka?

– No, en tiedä…en jotenkin pidä sitä maalia niin isossa arvossa. Aina kaikki ilmoittelee siitä, mutta jotenkin…en tiedä…se oli kuitenkin vain yksi maali.

– Vähän siitä tulee sellainen olo, että siitä maalista nousi vain ihan turha haloo. Vaikka se onkin harvinaista, niin se ei vain ole minun juttuni.

Siis hetkinen. Olen näiden vuosien aikana tehnyt sen verran monta haastattelua, että aika harvoin enää yllätyn totaalisesti kuulleessani vastauksen esittämääni kysymykseen, mutta tämä menee sille osastolle ja lujaa. Minä kun vilpittömästi luulin, että kyseessä olisi tärkeä hetki hänen urallaan ja että kiekko olisi tallessa kunniapaikalla.

– Se maila taitaa olla tallessa jossain Lukon huoltajien kopin seinällä.

Okei. Voin siis lakata puhumasta joka veskarin unelmasta. Olitko kuitenkin yrittänyt sitä aiemmin?

– Joskus junioreissa on tullut tehtyäkin. Se oli C-junnujen playoffeissa.

No hemmetti. Minun kun piti pyytää lupaamaan, että jos paikka tulee, niin heität toisen maalin sitten Tepsin paidassa, niin pääsen kailottamaan sitä asiaankuuluvasti.

– No jos paikka tulee, niin sitten kyllä yritän. Mutta aika harvoin niitä aukeaa.

Markku Silvennoinen
Kirjoittaja on Auran Aaltojen TPS-selostaja

 

Aloita kirjoittaminen ja paina Enter

Pääyhteistyökumppanit