karuselli_kunonaika.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
12.6.2020

"You can call me Terry"

Teppo Virran tarina –  2.9.1962 – 18.5. 2020

 IMG_6568-4.jpg

Jääkiekkoperhe menetti soturin, kun turkulaislähtöinen TPS-kasvatti Teppo Virta nukkui pois syövän voitettua yli viisi vuotta jatkuneen taistelun. Sieluaan hän ei koskaan taudille antanut vaan eli elämänsä loppuun samalla tavalla kuin oli sen aloittanut - täydellä vauhdilla!

Teppo oli ylpeä Turun passistaan, jonka hän sai Heidekenin synnytyssairaalassa syksyllä 1962. Tuota passia ei voi menettää, vaikka asuisi elämästään enemmän muualla kuin alkuperäisessä kotikaupungissaan. "Turun passi" on tietenkin vain tarina, johon me heidekeniläiset uskotaan. Ja jos jotain uskoo, niin se on totta ainakin uskojalle.

Tepon vanhemmilla, Raimolla ja Oililla, ja viisi vuotta vanhemmalla isoveljellä Pasilla, ei ollut pitkä matka tuoda Teppo-vauva kotiin. Matkaa Heidekeniltä edelleen vanhempien kotina olevaan Vuorikadun asuntoon oli vain 200 metriä. Loivaan alamäkeen.

Vuorikadun sijainti, ja isoveli Pasin esimerkki, oli tärkeässä asemassa Tepon elämän suuntaan. Eloisa ja liikunnallisesti lahjakas poika tarvitsi paikkoja, missä pelata, urheilla, tavata kavereitaan. Olla ulkona. Kuluttaa loputonta energiaansa. 

Turun keuhkot - Urheilupuisto ja Kupittaa - olivat vain satojen metrien päässä. Näiden välissä Sepänkadun "Paja", missä vähän vanhempana Teppo hakkasi nyrkkeilijöiden puolella isoa säkkiä tai nosteli painonnostajien puolella rautaa.

Kun nykyään lapsia ja nuoria pitää patistaa ulos urheilemaan monipuolisesti, niin 60-70-luvulla heitä piti anella kotiin syömään, tekemään läksyjä ja nukkumaan. Teppo pelasi talvella jääkiekkoa Tepsissä hyökkääjänä ja kesäisin jalkapalloa Nappulaliigan kaupungin joukkueen pakkina.

Välillä heitettiin koripalloa tai keihästä Urheilupuistossa. Uitiin ja hypittiin ponnusta Samppalinnan uimastadionilla, sekin muutaman sadan metrin päässä kotiovelta. Isoveli oli esimerkkinä ja yllyttäjänä. Tarvitsiko pikkuveli yllyttämistä?

"Ei varmaan olisi tarvinnut, mutta kyllä yllytin tekemään kaikkea, mitä en itse uskaltanut tehdä! Ja kyllä Teppo joka väliin itsensä pisti", Pasi kertoi rakkaan veljensä pois nukkumisen jälkeen. Läpi kyynelten hyviä muistoja naureskellen.

"TERRY"!

Isoveli Pasi asuu Bellinghamissa, Yhdysvaltojen luoteisessa nurkassa lähellä Kanadan rajaa, Tyynenmeren rannalla. Pasin SM-liigaura päättyi Tepsin paidassa Hakametsässä Tapparaa vastaan tehtyyn voittomaaliin joulukuussa 1982. Maalia seurasi "metsurituuletus", mistä muistuttaminen sai myös Tepon aina makeasti nauramaan.

Tuuletuksen anatomia: Pasi tekee voittomaalin, kääntää mailan väärinpäin ja alkaa polvenkorkeudelta vetämään "moottorisahallaan" puuta lakoon. Isoveljelläkin on energiaa ja pilke silmäkulmassa.

Pasi Virta pelasi TPS:n liigajoukkueessa 120 ottelua, mikä on enemmän kuin pikkuveljen 103 ottelua. Tämä ei ole oikein, ei anna oikeaa kuvaa, ja kerrotaan, miksi?

Teppo Virran netistä löytyvät saldot eivät kerro hänestä pelaajana mitään, ellei sitten pelien vähyys kerro epäonnesta. Sitä riitti.

Teppo olisi halutessaan voinut pelata pääsarja- ja maajoukkuetasolla jääkiekon lisäksi myös jalkapallossa ja koripallossa. Yleisurheilussa ainakin Kalevan kisat olisi tullut tutuksi.

Teppo olisi voinut menestyä myös moottoriurheilussa, sillä kaksipyöräiset tottelivat hänen käskyjään. Pasin mukaan Trial-kuskina ehkä parhaimmillaan, mutta laji oli todella kallis. Mekaanikkoa ei ehkä olisi tarvittu, sillä Teppo viritteli mopoa jo 10-vuotiaana. 

Mutta jääkiekko oli Tepon laji. Luonne sopi täydellisesti lajiin. Ja niin tavoitteisiin kuin tähtiin oli kirjoitettu sekä liigamestaruuksia, A-maajoukkuen arvokisoja että NHL. Ennen kuin kerrotaan syitä tavoitteiden toteutumatta jäämisistä, niin kerrotaan pelaajasta, jonka me ikätoverit näimme jäällä harjoituksissa ja otteluissa.

Tähän väliin maininta, että meillä kaikilla oli teinipoikina haaveita tarunhohtoisesta NHL:stä ja monella oli siellä suosikkipelaajia. Näiden pelaajien mukaan saimme tai otimme itsellemme lempinimet. Kukaan ei uskaltanut koskea Bobby Orriin, sillä liian lähelle aurinkoa ei sopinut lentää.

Minä pakkina ihailin Orrin jälkeen toiseksi parasta pakkia, NY Islanderin Denis Potvinia, ja Pasi kutsuu minua vieläkin Denis-nimellä. Pasi oli yllättäen Stefan Persson; loistava pakki, mutta miksi olla haaveissa ruotsalainen, kun Larry Robinson oli vapaana?  

Ikuisia lapsia, tiedän. Ainoa, jolla tuo nuoruuden lempinimi säilyi läpi elämän, oli Teppo.

Tepon suosikkipelaaja oli Boston Bruinsin kivenkova hyökkääjä Terry O'Reilly, joka saapui aina maalille tai kaukalon kulmaan huonolla tuulella. Kintaat putosi helpolla. Teposta tuli Terry ja hän tulee meille pelikavereille aina Terrynä pysymään.

Monet, jotka eivät Tepon lempinimen taustaa tiedä, kutsuvat häntä Teri-nimellä. Sama asia lausumisen suhteen, mutta eroa Turun ja Bostonin välinen runsas 6000 kilometriä henkisesti. "Terry" unelmoi Terryn kohtaamisesta kaukalossa.

Terry-lempinimi sisälsi unelman, tavoitteen, ja myöhemmin vaikeuksien tullessa eteen, myös periksiantamattoman asenteen. Taka-askeleet eivät kuuluneet ohjelmaan. 

IMG_6576-3.jpg

LÄPIMURTO TEPSIN YKKÖSKETJUSSA

Teppo oli kyllä pelaajatyyppinä paljon monipuolisempi kuin esikuvansa. Teppo osasi jäällä kaiken: hän oli hyvä luistelemaan, laukomaan, syöttämään, taklaamaan. Hänellä oli hyvä pelisilmä ja kova luonne.

Teppo varattiin New York Islandersiin kesällä 1981 ja seuraavana talvena hän pelasi U20 MM-kisoissa Alpo Suhosen valmentamassa joukkueessa tehden seitsemän tehopistettä yhtä monessa ottelussa. "Ape" piti Teposta persoonana ja luotti Teppoon pelaajana.

Kausi 82-83 oli jotain sellaista, mitä me pelikaverit osasimme häneltä odottaa. Kova kesäharjoittelu Hannu Rautalan johdolla oli tuonut kroppaan toiminnallista lihasta. Ihan vain esimerkkinä Tepon fysiikasta: 400 metriä 57 sekuntiin ja 10 minuutin palautuksen jälkeen uudestaan samaan aikaan.

Tämä kertoo tietenkin hyvästä palautumisesta, mutta myös ensimmäisen juoksun taktikoinnista. Teppo olisi juossut matkan ykkösenä alle 55 sekunnin. Cooperin testissä meni 3400 metriä. Juoksua harrastaneille lukemat ovat helppoja, tietenkin, mutta nyt puhutaan jääkiekkoilijasta.

Lisätään juoksijoillekin vaikeuskerrointa lisäämällä, että Teppo punnersi penkiltä 135 kiloa ja veti 30 leukaa. Jos joku haluaa tehdä saman, niin voin tulla todistamaan. Terry oli kovan fysiikan omaava urheilija, jonka päälle hän osasi pelata jääkiekkoa. Näistä kaikista jääkiekon pelaaminen on luonnollisesti se vaikein osuus. 

Syksyllä 1982 Teppo sai tilaisuutensa Tepsin ykkösketjussa. Hän pelasi tutulla paikallaan oikeassa laidassa - juuri 20 vuotta täyttäneenä - kun vierellä pelasi sentterinä Seppo Repo ja toisella laidalla Reijo Leppänen. Molemmat suomalaisia kiekkolegendoja.

Välihuomautuksena todettakoon, että Reijo Leppäsen vierellä piti osata pelata jääkiekkoa. Kysymys on siitä, jotta nämä huipputaitavat Leppäsen kaltaiset pelimiehet saisivat irti kaiken lahjoistaan, heillä pitää olla vierellä älyä, taitoa ja jalkoja. Ei työhevosta laiteta laukkakisoihin.

Wayne Gretzkyn ja Jari Kurrin vierellä pelasi Dave Semenko, joten...? Kyllä, mutta Semenko pelasi NHL:ssä eikä pelannut ylivoimassa. 

Teppo pyöritti ykkösylivoimaa vasemmalta, hän hyökkäsi tasakentin oikealta, ja hän johti Tepsin pistepörssiä sekä oli koko liigan pörssin kahdeksas, kun oman joukkueen pelaaja taklasi vahingossa Tepon käden kyynärpäästä ympäri. Tepon oma arvio käden kunnosta sen jälkeen oli "50 metriä oli keihäsennätykseni, sen jälkeen en saanut heitettyä kuin 20 metriä".

Kyynärpää kuntoutui jonkinlaiseen kuntoon ja kauden lopussa saldona oli 26 pistettä vain 27 ottelussa. Hän oli menetetyistä otteluista huolimatta SM-liigan pistepörssin 45. sijalla, pistekeskiarvossa ikätoveri Petri Skrikon kanssa tasoissa. Puhuttiin kovasta pelimiehestä.

Suomen edustamista tuli olympiajoukkueen (=tuon kauden B-maajoukkue) turnauksessa Sveitsissä, minkä lisäksi kauden lopussa Alpo Suhonen kutsui hänet MM-leirin kahdelle ensimmäiselle jaksolle.

Otteluja Tre Kronoria vastaan ei ilmeisesti laskettu A-maaotteluiksi vaikka taso oli pelaajien suhteen helposti nykyisen EHT-turnaukseen verrannollinen. Ne merkittiin ennen EHT:ta B-maaotteluiksi, joita Teppo ehti pelata peräti 17 kappaletta.

OLYMPIAHAAVE MURSKAKSI

Kesällä 1983 Teppo oli mukana Sarajevon olympiakisoihin valmistautuvan joukkueen leirillä Vierumäellä. Hänellä oli realistiset mahdollisuudet päästä olympiakisoihin ja saada niiden jälkeen NHL-sopimus. Näin minullekin tapahtui.  Tepon kyynärpää ei ollut entisellään, mutta sillä pystyi pelaamaan.

Tepsin 1962-syntyneiden ikäluokka oli tulevien Suomen mestaruuksien runko. Dynastian kulmakiviä. Nimet Jouni Rokama, Heikki Leime, Jouko Narvanmaa, Ari Vuori ja Jukka Vilander ovat tuttuja nimiä sekä Kupittaan että Turkuhallin kaukaloista sekä Leijonista MM-kisoissa. Teppo oli syksyllä 1983 heitä kaikkia edellä.

Mielestäni Teppo oli Turun 60-luvulla syntyneistä huippulahjakkaan Hannu Virran jälkeen lupaavin pelaaja. Monipuolisuus, kovuus, sitkeys, kaikki kohdallaan. Mutta tavallaan Tepon peliura huipulla päättyi tuohon kauteen, 1983-84. Hän pystyi pelaamaan vain 23 ottelua polvivamman takia. Polvivamman, joka myöhemmällä iällä toi hänelle tekopolven.

Teppo pelasi seuraavan kauden TuTo:ssa alemmalla tasolla ja tuli vielä kaudeksi 85-86 takaisin Tepsiin, mutta taas 44 ottelun sarjasta kymmenen ottelua meni sairaslistalla. Sinänsä loukkaantumiset eivät olleet ihme, sillä kiekkohistoriassa on paljon pelaajia, jotka pelaavat "kokoaan suurempaa peliä" ja iskut hajottavat kropan.

Fysiikan lait eivät katoa kovalla tahdolla. Mutta kolikon toinen puoli on se, että pelaaja on kokonaisuus, missä perusluonne on osa pakettia. Moni fyysisesti pelaamalla menestynyt pelaaja on jättänyt fyysisyyden pois ja vaipunut varjoksi itsestään.

Se oli teoriassa Tepollekin vaihtoehto, mutta ei oikeasti. Tämä ehdottomuus on Teppoa aidoimmillaan. Joko asiat tehdään kunnolla tai ei lainkaan. Esimerkki tästä nähtiin seuraavan keväänä, se nähtiin vuonna 2002 Omanin erämaalla ja se nähtiin hänen elämänsä viimeisen viiden vuoden aikana - erityisesti sen viimeisen vuoden aikana.    

Viimeisen ammattipelaajana pelatun kauden kohokohdaksi jäi alkusyksyn JYP-ottelu Kupittaalla. Teppo taklasi vanhan Kupittaan hallin historian kovimman taklauksen, kun hän ajoi keskialueella olkapäänsä Kari Suoraniemen rintaan.

"Konna" Suoraniemi pysähtyi kuin seinään, putosi selälleen jääden pitkin pituuttaan hallin katon keltaisia lämpövilloja katselemaan. Saattoi olla että kaukalo siirtyi vähän ja sen takia uudessa hallissa se laitettiin eri suuntaan...

KOVA, MUTTA OIKEA RATKAISU

Kun kausi 85-86 oli pelattu, niin Teppo mietti tulevaisuuttaan tarkkaan. Klassikon lukio oli hoitunut läpi ja valkolakki tuli hyvillä arvosanoilla.. Jatkaako pelaamista ja melko varmaan alle omien odotusten - kiitos loukkaantumisten - vai pitäisikö hankkia joku toinen ammatti?

Teppo sai vastauksen, kun puhelin pirisi ja Ilmailuhallituksen lennonjohtokoulutuksesta ilmoitettiin, että on yksi yö aikaa miettiä opiskelupaikan vastaanottamisesta. Tähän koulutukseen on äärettömän vaikeaa päästä. Vaihtoehtona oli sopimustarjous Ruotsin toiselta sarjatasolta. 

Teppo valitsi koulun ja pelit oli pääsarjatasolla pelattu. Kuinka moni vielä 23-vuotias tekee näitä päätöksiä? Kyllä, Teppo ei ollut pelannut haluamallaan tasolla, mutta oli hän silti tehnyt 15 pinnaa 34 ottelussa. Kolmosketjun numerot. Ei hän mitään jauhelihaa silloinkaan ollut.

Me pelikaverit olimme Tepon tukena tuossa päätöksessä. Meistä jokainen arvosti hänet pelaajana todella korkealle ja huomasimme, että hän ei tulisi potentiaaliaan saavuttamaan. Ja 80-luvulla rahaa ei liikkunut jääkiekossa yhtä paljon kuin nykyään, joten uran jälkeinen ammatti oli ainakin alitajunnassa lähes kaikilla koko ajan.

Kuka ei olisi kiinnostunut lennonjohtajan työstä, jos kyvyt vain siihen riittäisi? "Menetkö sinäkin lakkoon heti lomakauden alkaessa?", me kyseltiin. Teppo nauroi ja totesi, että hän on joukkuepelaaja - eli tietenkin!

Teppo suhtautui opiskeluun hänelle tyypillisellä tavalla. Sata lasissa. 

IMG_0577-1.jpg

SORMUS JA KULTA KAJAANISTA

Teppo hoiteli itsensä - odotusten mukaisesti - lennonjohtajaksi ja ensimmäinen työpaikka löytyi Kajaanista. Hän suhtautui työhönsä lennonjohtajana samalla armottomalla asenteella kuin pelaamiseen. Tavoite oli tulla työssä "kärkiketjun äijäksi".

Vuosien saatossa sain kuulla monelta eri taholta, että Teppo oli työssään huippuammattilainen. Kehuja tuli erityisesti kyvystä nähdä tilanteiden kehittymiset nopeasti ja erityisesti syvyyksien ymmärtäminen. Jääkiekon pelaamisen sanottiin auttaneen tässä kaikessa.

Pyydän anteeksi kaikilta lennonjohtajilta tietämättömyyteni oikeiden termien suhteen. Olen vain matkustaja.

Mutta kuten sanotaan: kerran kiekkoilija, aina kiekkoilija. Tuo tarkoittaa sitä, että pelaajan identiteetti muodostuu niin vahvasti pelaamisen kautta, että vaikka ei enää ikinä pelaisi, niin sitä tuntee itsensä aina pelaajaksi. Pitää täysin paikkansa.

Teppo ei ehtinyt pitkään pelkkä lennonjohtaja olemaan, kun Kajaanin Hokin johdossa kuultiin uudesta pelimiehestä paikkakunnalla. Teppo otti "harrastuksen" työnteon rinnalle ja hänen kohdallaan se tarkoitti, mitäs muutakaan, 100% panosta kiekon pudotessa. Tuo 100% ei tietekään ollut sama kuin joitakin vuosia aikaisemmin, mutta nyt oltiin alemmalla tasolla. 

Teppo näytti nopeasti, miten kiekkoa pelataan. Välillä myös kolisi, kun takaisin pelaamaan päässyt - vielä nuori - pelimies näytti jotain, minkä Kari Suoraniemi hyvin muistaa. Kiekko päätyyn ja mopolla perään!

Tepon oma arvio Kajaanin peleistä ja elämästä Kainuussa oli "todella hienoa aikaa!". Kuinka moni NHL:ää tavoitellut pelaaja pystyy tosissaan nauttimaan pelaamisesta kakkos- ja kolmosdivisioonassa? Ei monikaan, mutta tämä on tyypillistä Teppoa. Hän pelasi tosissaan myös bussimatkojen "huutopussi"-korttipeliä.

Teppo oli äärimmäinen kilpailija.

Tosin viihtymiseen Kajaanissa vaikutti myös toinenkin asia. Oikeastaan ensimmäinen asia. Teppo tapasi Kajaanissa kauniin Soilen, elämänsä rakkauden. Ei minun sanani, vaan Tepon. Lentävä pari! Kirjaimellisesti.

Teppo oli jo hankkinut aikaisemmin lentolupakirjan Kaliforniasta - ja lennätteli joskus pelikavereitaan Turun seudulla - ja hän oli nyt myös lennonjohtaja. Soile toimi lentoemäntänä. Tavoittena oli myös yhteinen lento vähän kauemmas. 

Sitä ennen Teppo sai komennuksen Tampereen lennonjohtoon ja mieli teki takaisin SM-liigaan. Siirtokorvaukset olisivat olleet Tapparaan tai Ilvekseen suurempia, mutta Hämeenlinnaan siirto olisi onnistunut. Siellä oli tuttu valmentajakin, Alpo Suhonen.

Teppo harjoitteli joukkueen mukana elokuun ja Alpo lupasi pelipaikankin kolmesta ensimmäisestä ketjusta, mutta sitten Teppo huomasi kahden vaativan ammatin olevan liikaa. Hän sanoi Alpolle, ettei pysty tekemään molempia ja jääkiekon pelaamisen tällä tasolla on jäätävä.

Tuokin kertoo ensinnäkin miehen lahjakkuudesta, mutta myös tervepäisyydestä. "Tekisi niin mieli" ei ollut Tepolle koskaan ratkaisevaa. Piti analysoida tilanne. Samalla tavalla kuin runsas kaksi vuotta aiemminkin.

ULKOMAILLE!

Teppo ja Soile saivat nopeassa tahdissa kaksi poikaa. Ville syntyi joulukuussa 1991 ja Vili lokakuussa 1992. Energinen pari, siis vanhemmat. Ei tarvita laudaturin matematikkaa laskemaan poikien olevan ns. "irlantilaiset kaksoset".

Kahden vilkkaan pojan täydennettyä Virran perheen edessä oli ajatus lähdöstä ulkomaille. Isoveli asui Bellinghamissa. Teppo laittoi hakemuksia vetämään ja yhtenä päivänä tuli taas eteen nopean päätöksen paikka: lennonjohtajan paikka olisi vapaana Muscatissa!

Teppo oli töissä ja Soile sai puhelun. Joku kertoi tarjouksesta "Moskovan" lennonjohtoon! "Minä en mihinkään Moskovaan lähde!", ilmoitti Soile. Teppo sanoi, että ei hän mihinkään Moskovaan ole hakenut vaan Muscatiin, Omaniin. Vanha koulun karttakirja nousi keittiön pöydälle ja sieltä etsittiin oikea paikka. Se oli 4.000 kilometriä Moskovasta etelään. Hallitus hyväksyi yksimielisesti.

Virran perhe eli Muscatissa yhdeksän vuotta. "Sinne jäi osa sydämestä", Soile sanoi. Olosuhteen olivat upeat. Koko perhe samassa paikassa. Merenrantaa niin kauas kuin silmä kantoi. Pojat saivat juosta ja leikkiä lämpimässä äidin vahtiessa. Teppo luki kirjoja, kuten hänen tapoihinsa kuului loppuun saakka.

Muscatissa pojat menivät amerikkalaiseen kouluun ja heistä tuli täydellisesti kaksikielisiä. Molemmille kielitaidosta oli valtavasti hyötyä vuosia myöhemmin.

Kuten aikaisemmin jo mainittiin, niin Teppo oli taitava kaksipyöräisten käsittelijä. Muscatissa hänellä oli moottoripyörä. Eräänä päivänä Soile vei 10-11-vuotiaat pojat pelaamaan softballia - lapsille sopiva versio baseballista - ja Teppo lupasi tulla perässä.

Iskää ei näkynyt missään ja kotiin autolla saavutessa pojat juoksivat nopeasti talon ovesta sisään. Teppo makasi sängyssä kaikki paikat veressä. Pojat juoksivat kauhuissaan äitinsä luokse ja Soile juoksi sisään huomattuaan samalla verijälkien menevän kohti kotiovea.

Luu kyynärpäästä törrötti ulkona. Teppo on sekaisin. Sairaalaan ja teho-osastolle. Pienen taistelun jälkeen päästä otetaan magneettikuvat: aivoverenvuoto! Nyt ollaan taistelemassa elämästä.

Mitä oikein oli tapahtunut?

Tepon piti tulla perässä poikien matsiin. Kodinhoitaja oli laittanut Tepon kypärän eri paikkaan ja hän ei löytänyt sitä. Teppo lähti ilman kypärää tuttua reittiä aavikkoa pitkin, ja koska tuttu reitti, niin aika hyvää vauhtia. Joku oli siirtänyt kiven siihen reitille eikä hän ehtinyt reagoimaan.

Reitin vierellä on joka puolella kivenmurikoita. Teppo on kävellyt kotiin, mutta ei muista siitä mitään. Kokemus oli koko perheelle karmiva. Henki säilyi, mutta käsi ei enää koskaan mennyt suoraksi. Päänsärky jatkui pitkään.

Saksalainen lääkäri antaa tarkat ohjeet. Ehdoton kielto TV:n katseluun. Aivojen pitää antaa levätä. Teppo oli taas Teppo. Hän otti NHL-otteluja nauhalle ja Soilen lähtiessä asioille alkoi katsomaan matseja. Harva suomalainen on nähnyt yhtä paljon NHL-otteluja kuin Teppo, mutta tällä kertaa tuli käry ja aika kova nuhtelu perheen pomolta.

DUBAI VUOROSSA

Yhdeksän Muscatin vuoden jälkeen vuorossa oli kaikkien tuntema Dubai. Perhe piti Dubaistakin todella paljon, mutta siellä ei tullut samanlaista pitkää yhdessä oloaikaa kuin edellisessä paikassa.

Dubaissa kävi paljon kansainvälistä porukkaa ja tuttuja suomalaisia. Teppo lähetteli kuvia, joissa oli välillä Steven Seagalin, kiekkotappeli Tiger Williamsin, Jari Kurrin, Vellu Ketolan... kanssa.

Jos Muscatissa vanhoista pelikavereista kävi vain Ari Vuori, niin Dubaissa vieraili Vuoren lisäksi Hannu Virta, Kari Kanervo, Jukka Vilander, Jouko Narvanmaa ja Kari Numminen.

Teppo innostui Dubaissa golfista niin paljon, että sanoi usein lennonjohdon olevan mukavan harrastuksen golfin pelaamisen ohella. Hänen lämärityylinen svinginsä sai monia kuittauksia, mutta pallon pudotessa lähelle lippua kommentit hiljeni.

Ja osasihan Teppo kuitata takaisin, herregud. Jos isä on palomies ja olet pelannut jääkiekkoa, niin suunsoitossa jaossa on vain kakkossijoja. Jokainen pelikaveri on saanut kuulla Tepon viiltäviä heittoja, mutta ikinä ne eivät olleet loukkaavia. Mutta kukaan ei ollut turvassa. 

Itse kysyin kerran hieman harkitsematta, suojaus alhaalla,  "miten on koneet tullut alas?" Teppo sanoi vakavalla naamalla, että "hyvin, kaikki on tullut alas... yhtään ei ole jäänyt ilmaan!" ja päälle nauru, jota tulen kaipaamaan elämäni loppuun saakka. 

Teppo työskenteli Dubaissa kymmenen vuotta. Perhe muutti vuonna 2006 takaisin Suomeen, koska pojat halusivat pelata jääkiekkoa. Perhe asettui Kangasalle. Teppo löysi uuden vaihteen repertuaaristaan, sillä hänestä tuli muiden lennonjohtajien mielestä vuorovaihtojen mestari.

Hän järjesti työvuoroja maksimoiden omat aikansa Suomessa perheen parissa. Toki perhekin lensi toiseen suuntaan, joten erot olivat vain muutaman viikon mittaisia.

Tepolla oli suunnitelmissa aikainen eläkkeelle jääminen. Ajan viettämistä perheen, jääkiekon ja golfin parissa. Myös äidin kotipaikka "Mööriläntti" Eurajoella oli aina ajatuksissa. Siellä oli tarkoitus vierailla paljon, enojen ja serkkujen luona.

Teppo rakasti maaseutua, traktorilla ajamista. Rakkaita muistoja lapsuuden kesistä maalla oli valtavasti. Koska minulla on lapsuudesta samanlaisia muistoja äitini kotitilan oltua vain 40 kilometrin päässä Tepon äidin kotitilasta, niin meillä oli yhteisiä sanoja koskien näitä juttuja.

"Onko Massikka pellolla?", oli Tepon tapa kysyä, onko minulla työkiireitä. Massikka on Massey-Ferguson-merkkinen traktori. Tiedettiin, mikä "suuli", "kakko" tai "mako" on. Hyviä aikoja. 

IMG_6405-2.jpg

KAMALIA UUTISIA

Kaikki oli hyvin ja sitten ei enää ollut. Tepon olo ei ollut normaali. Jotain oli vialla. Pahimmat pelot realisoituivat: Teppo sairasti parantumatonta syöpää. Kolangiokarsionooma, sappitiehytsyöpä. Elettiin vuotta 2015. 

Lääkärin sanat ovat lohduttomat, sinulla on kolme kuukautta eliaikaa. Se järkyttää, lamaannuttaa, pelottaa. Lääkäri suosittelee Suomen korkealuokkaista hoitoa. Teppo ei halua mitään surkuttelua. Katsotaan, mitä lääkärit saavat aikaan?

Dubain työpaikan vakuutus korvaa todella kalliin leikkauksen Suomessa. Teppo kävi kuoleman porteilla, mutta erinomaisen peruskunnon ansiosta selviytyy ensimmäisestä esteestä. Ilman kovaa peruskuntoa hän ei olisi kestänyt edes leikkaukseen saakka.

Itse syöpää ei voitu leikata. Se oli mahdotonta, mutta sappinesteen ohjaaminen ohi syövän vaati sekin valtavan operaation. Viestit Suomesta ovat hieman toiveikkaampia, mutta tilanne on kriittinen.

Tilaan lennon Suomeen ja otan mukaan mustan puvun. Tein matkan, käytin pukuakin, mutta vain setäni 60-vuotisjuhlissa. Ja Teppo sanoi junnuajoista alkaen käytetyn "älä lähde sinne!" Sanonta viittaa harhautukseen. Parhaat naurut ikinä. 

En aio kertoa Tepon sairauden kaikkia vaiheita siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei itse ikinä valittanut. Teppo puhui syövästään "nuhana", sytostattihoidot oli "öljynvaihto". Hän ei halunnut kenenkään sääliä.

Kun Soile kysyi muutaman vuoden jälkeen lääkäriltä, että "miten yleistä näin hyvä reagointi hoitoihin on?", niin lääkäri kävi läpi erilaisia aikajanoja ja prosentteja, ja sanoi lopulta "ja sitten on tämä teidän sonni!" Hieman erilainen kaveri.

Tuli mieleen eräät harjoitukset 80-luvun alusta. Valmentajamme Juuso Wahlsten oli tuonut Montrealista Bob Beale nimisen kaverinsa Turkuun ja jostain käsittämättömästä syystä kyseinen herra tuli jäälle joukkueemme kanssa. Hän ei osannut kovinkaan hyvin luistella, mutta alkoi opettamaan meille ammatiksemme pelaaville luistelutekniikkaharjoituksia.

Käännettiin jalkaa oikealle ja vasemmalle. Varmaan 45 minuuttia. Aikaa, jota ei kukaan saisi ikinä enää takaisin. Tunnelma oli ärsyyntynyt, kun Juuso vihdoinkin pyysi kaikki ympärilleen ja alkoi kyselemään muutamilta pelaajilta vieressään seisoneen taikurin luistelutreenistä.

Juuso kysyi parilta, kolmelta pelaajalta - kaikki etsivät myönteisen valheen - ja sitten Juuso kysyi bassollaan: "Teppo, miltä sun mielestä tuntui?" Me Tepon hyvin tunteneet ajattelimme, että nyt tulee totuus. Ja tuli.

"Täysin viratonta! En ymmärrä, mitä hyötyä tuosta voisi olla!", Teppo pudotteli naama peruslukemilla. Härkäpäinen? Sitäkin tarvittaessa. Sonni? Kelpasi Tepolle.

Teppo oli suorin, rehellisin, aidoin tapaamani ihminen. Ei mitään turhaa draamaa, ei tarpeetonta hieromista asioiden kanssa. Jos joku pelikavereista peliuran jälkeen vastasi Tepon puheluun vähänkin liian virallisesti, niin Teppo katkaisi puhelun ja soitti uudestaan: "Soitin ensin väärään numeroon ja siellä vastasi joku virallinen tyyppi. Mitä kuuluu?"

Hän oli perhekeskeinen ja jääkiekon suurkuluttaja. Kun kysyin Soilelta, mitä hän haluaisi minun tässä kirjoituksessani erityisesti muistavan, niin kyynelten läpi annettu vastaus ei yllättänyt.

"Teppo oli elämäni rakkaus ja pojille maailman paras iskä, Hänen elämänasenne oli niin ihanan positiivinen. Hänellä oli syöpä ja hänen kuntonsa alkoi heikkenemään, mutta hän valmensi Kisa-Eaglesia aina siihen saakka, kunnes Covid kauden päätti."

Teppo nautti poikiensa (Ville ei enää ollut mukana kahdella viimeisellä kaudella) valmentamisesta yli kaiken. Vanhat pelikaverit saivat videoita pukukopin juhlista voittopelien jälkeen. Teppo sai toimitsijakiellonkin "joltain hiireltä". Joinakin iltoina harjoitusten jälkeen Teppo paleli niin, että tärisi.

Keho ei enää toiminut normaalisti, mutta periksi hän ei halunnut antaa. Voittoja tuuletettiin, pelaajia kannustettiin. Pelaajat rakastivat valmentajaansa. En ihmettele yhtään.

Teppo pelasi nuorten MM-kisoissa pronssijoukkueessa, hän pelasi SM-liigan finaalissa, miesten B-maajoukkueessa, varattiin NHL:ään, mutta hän pelasi myös Kajaanissa, Hyvinkäällä, Kuusamossa, Porvoossa ja Bieteingheim-Bissingenissä Saksassa.

Leijonien MM-leiriltä kakkos- ja kolmosdivareihin sekä Saksan nelostasolle. Aina täysillä, aina pelaamisesta nauttien. Alasarjoissa hän pelasi töiden ehdoilla. Lopulta viimeisetkin voimansa antaen Kangasalan Kisa-Eaglesin valmentajana.

Näistä tarinoista tehdään eräällä toisella mantereella kirjoja ja elokuvia. 

KAUNIS LOPPU 

Olen lukenut Tepon viestejä viime päivinä. Niitä on vuosien saatossa kerääntynyt muutama tuhat. Viimeisen vuoden viestejä peräkkäin lukiessa huomasi nopeasti, että kuumeilua ja veriarvojen heikkenemistä olikin aika tasaisin välein. "Nuha" oli ottamassa otetta.

Siitäkin huolimatta hän kävi valmentamisensa ohella kauden aikana kolme kertaa Tepsin pelissä jakamassa tähtiä, kun Alumnilla oli vaikeuksia löytää jakajia. Joka kerta Teppo kävi juttelemassa Alumnien huoneessa Seppo Lindströmin, Reijo Leppäsen, Rauli Tammelinin, Rauno Heinosen ja kumppanien kanssa. Hymy huulilla.

Helmikuussa hän oli jakamassa tähdet isoveljensä Pasin kanssa. Kukaan Tepon tulloin nähnyt ei varmaan osannut kuvitella hänen hemoglobiininsa olevan 70! "Olen aika förttiströbö!", luki viestissä, missä Teppo käytti vanhaa turkulaista ilmaisua väsymystään kuvaillessaan.

Lähes päivälleen kolme kuukautta myöhemmin hän sai levätä rauhassa. 

Viikkoa ennen kuolemaansa Teppo kyseli vaimoni vointia? Kuusi päivää ennen kuolemaa viesteissä käytiin muistelemassa maaseutua. Sain kuusi kuvaa, joista kolmessa Teppo ajoi traktoria.

Kuka kysyy ystävän vaimon voinnista käytännössä kuolinvuoteeltaan? Niin, Teppo tietenkin.

 On täysin mahdotonta tietää, mitä on elää parantumattoman syövän kanssa, ellei sitä ole itse parasta aikaa kokemassa. Toivon, että en koskaan joudu sitä kokemaan, mutta jos näin huonosti kävisi, niin nyt tiedän ainakin sen, miten yrittäisin rajallisen aikani elää.

Teppo tiesi sairastuttuaan, että hän tulee kuolemaan nuorena. Se hänelle kerrottiin myös silloin, kun hoidot toimivat todella hyvin ja olo oli lähes terve. Tämä julma tauti tappaa 95% siihen sairastuneista viiden vuoden sisällä daignoosista. Teppo kuului tuohon viiteen prosenttiin. 

Kun Tepolle toukokuun 14.  päivä kerrottiin, että hoidot lopetetaan ja saattohoito alkaa, niin Teppo sanoi haluavansa kotiin perheensä luokse. Hän vietti viimeiset päivänsä rakkaittensa vierellä.

Isä ja äiti tulivat Turusta Kangasalle jättämään jäähyväiset. En pysty mitenkään kuvittelemaan heidän kokemaa tuskaa ja surua. Isoveli Pasi perheineen oli Covid-karanteenissa 7,403 kilometrin päässä Bellinghamissa. Sydäntä raastavaa.

Teppo kertoi vuosien aikana satoja kertoa, miten paljon hän rakasti vaimoaan Soilea sekä poikiaan Villeä ja Viliä. Kun pojat saivat työpaikat jääkiekon parista - Ville NHL-kykyjenetsijänä ja Vili amerikkalaisesta agentuurista - niin Teppo oli onnellinen poikien puolesta, mutta muistutti isällisesti, että hommia pitää tehdä.

Kysyin pojilta isän opeista? "Haluan iskän tavoin saada aivan kaiken irti itsestäni. Oli tilanne mikä tahansa", oli Villen vastaus.

Vili halusi sanoa: "Iskä oli latinisti ja sanoi usein 'Per aspera ad astra', vaikeuksien kautta tähtiin". Teppo kävi Turun Klassikon lukion, joten latina tuli tutuksi.

Molemmat isänsä kaltaisia hienoja nuoria miehiä. Molemmat vielä muistutti, että iskällä oli usein tapana sanoa "älä jää tuleen makaamaan!". Palomiehen poika. 

Teppo matkusteli Soilen kanssa kaikkialla, myös viimeisen viiden vuoden aikana. Dubaissa, Portugalissa, Kreikassa... Käytiin festivaaleilla, elokuvissa, ulkoilemassa. Tuttuja tapaamassa. Jos Tepolla oli energiat vähän vähissä, niin energiapakkaus nimeltä Soile hoiti homman päätyyn.

Ja sitten odotettiin vain sitä hetkeä. Pojat ja Soile vierellään Teppo henkäisi viimeisen kerran vähän syvempään. Elämä päättyi, sielu ja muistot jäi. Suru on ollut valtava ja aikaa toipumiseen tarvitaan vielä pitkään, mutta sekin aika tulee vielä, jolloin Tepon elämän muistaminen tuo hymyn kasvoille. 

Surulla ei ole aikataulua.

Esimerkkinä hyvistä ajoista voisi olla vaikka se armeija-aikojen tarina, kun viikonloppuvapaalla Arse (Ari Vuori) ja Terry menivät Feenix-yökerhoon. Tämä kaksikko oli usein jotain säheltmässä. Lyhennettynä se meni näin: Arse sanoi jollekin jotain, kyseinen henkilö löi, Arse väisti ja takana ollut Terry sai mustan silmän. Tarina ei pääty tähän.

Maanantaina harjoituksissa valmentaja Juuso Wahlsten on juuri kertomassa joukkueelle keskiympyrässä, miten hän on kuullut jostain hässäkästä, mutta ei ollut varma tapahtumista. Ehkä se oli vain huhu?

Vähä-Heikkilän kasarmilta viime hetkellä harjoitusvapaalle päässyt Terry oli vähän myöhässä ja hyppäsi Juuson selän takana laidan yli kentälle. Terry luisteli hitaasti muiden pelaajien luokse ja näimme mustan silmän, jolloin koko joukkue räjähti nauramaan.   

Nykyaikana on ehkä hyvä huomauttaa, että Juusolla ja Tepolla oli molemminpuolinen kunnioitus. Teppo oli viime kesänä Juuson hautajaisissa kunnioittamassa hänen muistoaan.  

Moni on varmasti miettinyt, että mitä otsikon "You can call me Terry" oikeasti tarkoittaa?

Isoveli Pasi kertokoon: "Kun vuonna 1980 toin kihlattuni Bobbin Amerikasta Suomeen, niin Teppo tuli esittelemään itsensä ja sanoi Bobbille reippaasti 'You can call me Terry' ".

Tepon tuntevat pystyvät näkemään tuon tilanteen sielun silmin. Tuossa on Teppo, tai Terry, jonka kaikki hänet hyvin tunteneet tietävät. Ei aristelua, suoraan asiaan, ei murheita, mennään. 

Teppo "Terry" Virta eli 57 vuoden aikana enemmän kuin ikävuodet kertovat. Heti ensimmäisistä askelista Vuorikadulla viimeiseen hengenvetoon rakkaiden lähellä Kangasalan kodissa, Tepon elämä oli täynnä intohimoa, uuden kohtaamista, menneen muistamista, kunnioitusta, rakkautta.

Elämä hyvin eletty.

Lepää rauhassa, Teppo

Petteri Lehto

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Teppo Virta saatetaan haudan lepoon lauantaina 13. kesäkuuta omaisten, sukulaisten ja ystävien jättäessä jäähyväisensä. Turun pelikavereista hautajaisiin matkustavat Ari Vuori, Jouko Narvanmaa, Kari Numminen, Hannu Virta ja Kari Kanervo puolisoineen.

virta_vaakauutinen.jpg