kaudenavaus_uusi_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
8.12.2018

TPS:llä synkkä ilta KooKoon vieraana

"No excuses, parempi voitti."

30760917157_c7650f8d7d_o.jpg

KooKoo-TPS 5–2 (1–0, 3–0, 1–2)

Turun Palloseuran lauantai-illan tunnelmat tummenivat synkiksi Kouvolassa. Kotijoukkue niittasi turkulaisille mietittävää paluumatkalle selkeän kotivoiton myötä.

KooKoo iski illan ensimmäisen osumansa vajaan neljän minuutin pelaamisen jälkeen. TPS:n tilastomerkinnät toteutuivat valitettavasti rangaistusminuuttien muodossa, joista Zach Budishin jalkapyyhkäisystä saama suihkukomennus ikävimpänä esimerkkinä.

KooKoo jatkoi dominointiaan, kun toinen erä oli vanhentunut 44 sekuntia. 2–0-maalin yhteydessä päättyi myös TPS-pakki Ilkka Heikkisen iltapuhde ennenaikaisesti huitomisesta. ”Bonon” suihkukomennuksen myötä isäntäjoukkue pääsi rellestämään kaukalossa entistäkin vapaammin.

Malte Strömwallin ja Kalle Valtolan toiseen erään leimaamat 3–0- ja 4–0- osumat veivät illan ottelusta lopullisesti sen suurimman jännitysmomentin.

Päätöserässä TPS tuli kahden maalin päähän, kun Otto Nieminen ja Elias Karvonen osuivat. Karvoselle maali oli kuluvan kauden ensimmäinen.

KooKoon Juho Rautanen ampui ottelun viimeisillä sekunneilla illan päätöslukemiksi 5–2.

– No excuses, ei tekosyitä. Parempi voitti, tiivisti TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen Kouvolan illan tapahtumat.

– Hienoa, että Karvonen sai tehtyä kauden avausmaalinsa, jatkoi Kaskinen.

TPS jatkaa Liiga-ottelujaan ensi viikon keskiviikkona kotiottelulla Mikkelin Jukureita vastaan.