hokiappro_2020_karuselli.jpglounas_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpgkaruselli_tps_tappara.jpg
Seuraava kotiottelu
TPS - Tappara LA 29.2. 17:00 OSTA LIPUT
18.1.2020

TPS taisteli, KooKoo vei pisteet

Lauri Pajuniemi iski ottelussa kaksi maalia ylivoimalla.

49403576043_7efa8c3a06_k.jpg

TPS-KooKoo 3–4 (1–2, 2–0, 0–2)

Turun Palloseuran viikon päättävässä ottelussa vieraaksi saapui kovassa lennossa ollut Kouvolan KooKoo. Lauantai-illan ottelusta TPS lähti hakemaan neljättä perättäistä voittoa. Viimeisin voitto tuli perjantaina Hämeenlinnan pimenevässä illassa Markus Nurmen ratkaistua ottelu jatkoajalla.

TPS luisteli vahvasti kuuden voiton putkessa seilaavan kouvolalaisryhmän kimppuun heti ottelun alusta. Vahva työnteko heti ensimmäisistä minuuteista toivat palkinnon jo kahden minuutin pelin jälkeen. Elias Karvonen pääsi iskemään kiekon maalin edestä Henrik Haukelandin selän taakse.

Viisi minuuttia Karvosen maalin jälkeen oranssipaidat onnistuivat tasoittamaan ottelun ylivoimalla. Vieraiden maalista vastasi jenkkihyökkääjä Matt Caito. Tasoitusosuman jälkeen KooKoo onnistui välittömästi uudelleen. Toni Suuronen luisteli tekopaikkaan ja iski numeroiksi 1–2 vain 35 sekuntia edellisestä maalista. Ensimmäisessä erässä ei enempää osumia nähty ja pukusuojiin siirryttiin vieraiden komennossa.

Toinen erä alkoi Palloseuran kannalta mitä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Kultakypärä Lauri Pajuniemi laukoi kauden 22. maalinsa ja tasoitti ottelun ylivoimalla vain 48 sekunnin pelin jälkeen. Tasoitusosuman jälkeen peli aaltoili päästä päähän, eikä lisää täysosumia nähty ennen kuin kaksi minuuttia ennen summerin soittoa.

Ottelun viidennen maalin iski Palloseura ylivoimalla ja tekotapa oli monelle jo niin tuttu. Numero 48 laukoo ja kiekko löytyy vastustajan maalista. Osuma oli Pajuniemen ottelun toinen ja kauden 23. Nuoren maalitykin sivalluksen seurauksena erätauolle siirryttiin Palloseuran 3–2-johdossa.

Kolmanteen erään KooKoo lähti maalin takaa-ajo asemasta. Erää ehdittiin pelata kolme ja puoli minuuttia, kun kouvolalaisten ylivoima toimi toistamiseen ottelussa. Trevor Mingoia onnistui laukomaan kiekon ohi vahvan ottelun pelanneen Rasmus Tirrosen. Tasatilanteessa edettiin aina erän puoliväliin saakka, kunnes vierailijat siirtyivät johtoon toista kertaa ottelussa. Palloseuran vahvasta taistelusta huolimatta ottelussa ei nähty enempää maaleja ja kolme pistettä lähti Kouvolaan lukemin 3–4.

Turun Palloseuran ottelut jatkuvat ensi viikon keskiviikkona Gatorade Centerissä, kun vieraaksi saapuu Jyväskylän JYP.