karuselli_tps_pelicans (1).jpglounas_karuselli.jpgkaruselli_vahalahti.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
Seuraava kotiottelu
TPS - Pelicans KE 29.1. 18:30 OSTA LIPUT
11.1.2020

TPS ryöstöretkellä Tampereella

Palloseura haki suuren kannattajaryhmän tukemana täydet kolme pistettä Tampereelta.

kp24355794.JPG

Kuva: kp4pix

Tappara-TPS 3–4 (0–2, 3–2, 0–0)

Turun Palloseuran viikon päättävässä ottelussa sarjan toisella sijalla majaileva Tampereen Tappara isännöi Turkulaisia. TPS matkusti Hakametsään allaan kirvelevä jatkoaikatappio Perjantai-illalta. Sarjakärki Oulun Kärpät iski perjantaina ratkaisun jatkoajalla saamallaan ylivoimalla.

TPS lähti Tapparan kimppuun pienten kokoonpanomuutosten turvin. Markus Nurmi ja Teemu Väyrynen vaihtoivat paikkoja, mutta suurin muutos löytyi TPS-maalilta. Kärppiä vastaan 50 kertaa kiekon tielle ehtinyt Rasmus Tirronen oli lepovuorossa ja Julius Pohjanoksa aloitti tolppien välissä.

Illan kamppailuun TPS sai salama-alun ja antoi välittömästi Hakametsään saapuneille TPS-kannattajille aihetta riemuun. Ottelua ei ehditty pelata edes neljää minuuttia, kun Palloseura oli lyönyt kiekon jo kaksi kertaa Tappara-vahti Michael Garteigin selän taakse.

Hannu Kurun ja Markus Nurmen laukaukset olivat ensimmäiset kohti kirvesrintojen maalia, eikä hölmistynyt Garteig voinut kuin ihmetellä tapahtumia. Palloseuran vahvan alun jälkeen erässä ei nähty enempää maaleja ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin TPS:n 0–2 -johdossa.

Toisen erän alussa turkulaisten tehokkuus jatkui. Hakametsän valotaulun digitaalit eivät ehtineet edetä kuin 26 sekuntia, kun vierasjoukkue juhli jälleen! Ilari Filppula ohjasi taidokkaasti Henrik Larssonin laukauksen ja vei osumalla Palloseuran jo kolmen maalin johtoon.

Kun toista erää oli pelattu 14 minuuttia, onnistui kotijoukkue tekemään kavennuksen Hannu Kurun rangaistuksen aikana. Tappara sai maalista lisävirtaa ja iski heti toisen osuman seuraavassa vaihdossa. Ensimmäisen ja toisen maalin välissä ehti kulua vain 13 sekuntia.

Kahden kavennusosuman jälkeen kotijoukkue painoi lisää painetta TPS:n päätyyn. Sanonta ”Ei kahta ilman kolmatta.” kävi toteen ja Tapparan Sami Moilanen onnistui tuomaan kirvesrinnat tasoihin. Tappara oli onnistunut tulemaan kahdessa minuutissa kolmen maalin takaa-ajo asemasta tasoihin.

Toinen erä eteni kohti loppuaan, mutta neljä maalia toiseen erään eivät kuitenkaan vielä riittäneet. TPS:n Lauri Korpikoski polki läpiajoon ja veivasi kiekon upealla tavalla kotijoukkueen maaliin kaksi minuuttia ennen summerin soittoa. Vaikka Tappara kuroi kolmen maalin takamatkan kiinni ottelun toisen 20 minuuttisen aikana, erätauolle siirryttiin kuitenkin vierasjoukkueen komennossa.

Kapteeni Korpikosken maali jäi ottelun viimeiseksi, sillä Tappara ei onnistunut enää uudelleen tasoittamaan ottelua kolmannessa erässä. TPS oli lähellä onnistua vielä viimeisessä erässä ottelun ainokaisella ylivoimallaan. Lauri Pajuniemen kauden 21. osuma jäi kuitenkin muutaman sentin päähän, vedon osuessa tolppaan.

– Saimme tärkeät maalit heti alkuun ja ne auttoivat meitä. Useasti tällä kaudella käynyt niin, että kaveri on iskenyt heti alkuun ja oma pelimme on mennyt sitten sekaisin. Kyllä tämä voitto luo uskoa, mutta vielä on paljon parannettavaa, summasi ottelun voittomaalin iskenyt Lauri Korpikoski ottelun päätyttyä.

Voiton ansiosta TPS nousi sijalle 13 ja kahdeksan pisteen päähän kymmenennestä sijasta. Tämän viikon kolmesta ottelusta TPS keräsi yhteensä seitsemän pistettä!

Palloseuran ottelut jatkuvat ensi viikon keskiviikkona Vaasassa Sportia vastaan.