9.3.2020

TPS matkaa puolivälieriin

Turun Palloseuran A-nuoret kukistivat Mikkelin Jukurit ratkaisevassa ottelussa!

49626141863_b17bc1d154_k.jpg

Turun Palloseuran A-nuoret isännöivät Mikkelin Jukureita maanantai-iltana Gatorade Centerissä. Ottelu oli joukkueiden kolmas kohtaaminen neljännesvälierissä. Iltaan lähdettäessä voitot olivat tasan ja voittajaa odotti paikka puolivälierissä.

Palloseura voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen perjantaina 6. päivä maaliskuuta lukemin 7–4. Mikkeliläiset tasoittivat ottelusarjan lauantaina viimeisen erä maalien turvin ja lukemat Kalevankankaan jäähallissa kirjattiin 4–1.

Maanantain otteluun TPS sai kokoonpanoonsa kovia nimiä, kun liigamiehistöstä A-nuorten mukaan tulivat Aleksi Anttalainen, Eemil Viro, Markus Nurmi, Lauri Pajuniemi, sekä Juuso Pärssinen. Spengler Cupissa tuhoa tehnyt Pajuniemi-Pärssinen-Nurmi -kenttä oli jälleen koossa illan kamppailussa!

Ottelun tärkeys näkyi heti ensimmäisistä minuuteista. Kumpikaan ei antanut tuumaakaan periksi ja kaksinkamppailut pelattiin aina viimeiseen asti. Ensimmäisen 20 minuuttisen aikana tarkan pelaamisen takia maaleja ei nähty ja erätauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen erä jatkui samalla kaavalla kuin ensimmäinen. Tiukka kamppailupelaaminen jatkui ja erikoistilanteista huolimatta maaleilla ei juhlittu. Toisessa erässä kuitenkin Gatorade Centerin yleisö sai haluamansa ja pääsi hurraamaan mustavalkoisten johtomaalia.

Kamppailun ensimmäisestä osumasta vastasi puolustaja Aleksi Anttalainen vain kymmenen sekuntia ennen summerin soittoa. Esityön osumaan tekivät Jesper Larinamaa, sekä Nuutti Viitasalo. Osuman turvin erätauolle lähdettiin kotijoukkueen 1–0 -johdossa.

Kolmanteen erään mustavalkoiset luistelivat maalin johdossa. Palloseura taisteli Jukurien yrittäessä tasoitusta ja tilanteet pysähtyivät viimeistään uhrautuvaan puolustuksen viimeisenä lukkona olleeseen Eetu Anttilaan.

Aika tiimalasissa kului kohti loppuaan ja vierasjoukkue haki vimmatusti tasoitusta. Ajassa 58.48 Aarne Intonen onnistui kuitenkin iskemään kiekon tyhjään Jukuri -maaliin ja voitto alkoi näyttää sinetöidyltä. Vieraat onnistuivat kuitenkin viimeisen minuutin aikana iskemään kavennuksen, mutta osuma tuli auttamattomasti liian myöhään.

Vierailijat eivät enää kavennuksen jälkeen onnistuneet ja loppulukemiksi kirjattiin 2–1. Voiton ansiosta TPS matkaa puolivälieriin, jossa vastaan asettuu Oulun Kärpät. Puolivälierien ensimmäinen ottelu pelataan keskiviikkona Oulussa. Ottelusarjan toinen kamppailu pelataan lauantaina Turussa.

– Hieno peli ja upea tunnelma. Mahtavaa miten kannattajat olivat löytäneet hallille meidän tueksemme! Pelillisesti ottelu oli vaikea, koska molemmat joukkueet puolustivat hyvin eikä maalipaikoilla juhlittu. Seuraavaksi suunnataan Kärppien kimppuun ja se on taas upea mahdollisuus meille, summasi TPS:n maalia vartioinut Eetu Anttila.