karuselli_tpslounas.jpgkaruselli_tps_shop.jpgkaruselli_kausikortti.jpgkaruselli_midas.jpgkaruselli_seuraavapeli.jpg
Seuraava kotiottelu
TPS - Tappara PE 27.9. 18:30 OSTA LIPUT
29.3.2019

TPS ison illan edessä

Korpikoski, Filppula ja Palmu jälleen kokoonpanossa.

29.3artikkeli.png

Turun Palloseura on ensimmäistä kertaa selkä seinää vasten neljännesfinaalisarjassa tänään, kun HPK pomputti itsensä sarjassa keskiviikkona 3–1-johtoon. Tasainen ottelu päättyi lopulta HPK:n 2–1-voittoon. 

–Hyökkäyspäässä viimeksi ei oikein maalipaikkoja tullut, niin sinne pitää nyt päästä ja pystyä luomaan paikkoja, tiivistää TPS:n ainoan maalin keskiviikkona viimeistellyt Kaapo Kakko.

Sarjan kaikki aiemmat neljä ottelua ovat olleet maalin pelejä, joissa ratkaisua on saatu odottaa aina viimeisille minuuteille saakka. TPS on jäänyt ottelujen alussa Hämeenlinnalaisten jalkoihin kerta toisensa jälkeen ja joutunut takaa-ajoon, mutta pystynyt tulemaan taisteluun mukaan pelin edetessä.

TPS on pitänyt johtoasemaa hallussaan sarjan aikana ainoastaan pari minuuttia, joten ottelun avausmaalin merkitys on jälleen valtava. 

Kauden ollessa katkolla turkulaiset on ajettu asemaan, jossa tiukat ottelut on vain yksinkertaisesti pakko kääntää voitoksi. Sarjan katkaisupaineet ovat nyt HPK:n pukukopin puolella.

– Voitto vaaditaan. Tänään ei enää auta hävitä tai muuten loppuu pelit siihen, mutta annetaan taas kaikkemme ja uskon, että tänään tulee voitto, Kakko jatkaa.

Pakkovoiton edessä olevan TPS:n kokoonpanoon tulee jälleen isoja muutoksia. Hienosti ottelusarjassa esiintynyt Henrik Haukeland jatkaa maalilla ja ykkösketju pysyy samassa totutussa muodostelmassa.

Sen sijaan Patrick Bjorkstrandin ja Otto Niemisen seurassa kakkosketjussa nähdään kokoonpanoon palaava Ilari Filppula. Filppula pelaa tänään laitahyökkääjän tontilla.

Kolmosvitjassa pelaavat niin ikään kokoonpanoon palaava Petrus Palmu, Elias Karvonen ja Markus Nurmi.

Jonne Virtasen laidoille nelosvitjaan vauhtia tuovat Lauri Korpikoski ja Lauri Pajuniemi.

Puolustuspäähän ei tule muutoksia. 

TPS-HPK tänään kello 18.30! 

Lippusi on TÄÄLLÄ!