kaudenavaus_uusi_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
25.3.2019

TPS heräsi henkiin!

Otto Nieminen maanantai-illan suuri sankari.

artikkeli_tps-hpk.png

Turun Palloseura taisteli mielettömän jännitysnäytelmän päätteeksi ensimmäisen voittonsa ottelusarjassa jatkoerässä.

TPS oli ottelun ensimmäisen erän alussa alakynnessä, eikä pystynyt vastaamaan HPK:n rynnäkköalkuun. Vieraat onnistuivat jälleen tekemään tärkeän ottelun avausmaalin, kun TPS sortui pahaan merkkausvirheeseen noin viiden minuutin pelin jälkeen ja Janne Tavi jäi yksin TPS maalille. Tavi nosti kiekon rystyllä ohi Haukelandin ja lukemiksi 0–1

Erän toisella puoliskolla TPS pääsi hieman paremmin peliin mukaan. Erityisesti ykkösketju sai jälleen vietyä painetta vierailijoiden alueelle ja aiheutettua HPK:n puolustukselle ongelmia. Ylivoimaakin päästiin yrittämään pariin otteeseen, mutta maalit jäivät vielä tekemättä.

Toisessa erässä TPS tuli tosissaan peliin mukaan. Mustavalkoiset pelasivat sarjan parhaan toisen eränsä. Erän alkuun tapettiin tärkeä alivoima, jonka jälkeen ottelua hallittiin käytännössä jokaisen ketjun voimin. HPK pakotettiin räiskimään kiekkoa keskialueelle ja hyviä maalinteko tilanteita pystyttiin luomaan laajalla rintamalla. Emil Larmin loistavat otteet pitivät kuitenkin HPK:n maalin koskemattomana aina erän loppu minuuteille saakka.

Palkinto tuli viimein kuin Kaapo Kakko onnistui hankkimaan ylivoiman aggressiivisella murtautumisella keskelle. Pelikellon lyödessä 36.31 Otto Nieminen löi ylivoimalla irtokiekon maaliin ja pelin tasoihin. Tälle Larmi ei voinut enää mitään. 1–1. Maaliin syöttäjiksi merkittiin Zach Budish ja Oula Palve.

TPS jatkoi vahvoja otteita kolmannen erän alussa ja reilun neljän minuutin pelaamisen jälkeen nelosketju ajoi isännän lailla HPK maalille ja Jonne Virtanen iski irtopalat maaliviivan yli ja pelin 2-1 lukemiin. Markus Nurmi luisteli alueelle sisään ja toimitti kiekon suoraviivaisesti maalille. Ensimmäiseen irtokiekkoon pääsi käsiksi Elias Karvonen upeasti vielä kaatuessaankin ja toisella yrittämällä olikin itse Virtasen vuoro.

Sarjan ensimmäisestä johtoasemasta ei kuitenkaan kauaa saatu nauttia, kun HPK tarrasi peliin kiinni välittömästi maalin jälkeen. Kaksi minuuttia myöhemmin Markus Nenonen ampui tasoituksen 2–2.

HPK pelasi vahvan loppuerän ja sai luotua paljon paikkoja, mutta viimeisenä lukkona oli kerta toisensa jälkeen huikean pelin pelannut Henrik Haukeland.

HPK hallitsi jatkoaikaa, mutta sankarinviitta puettiin kuitenkin Otto Niemisen niskaan ajassa 79.01. Lucas Ekeståhl Jonsson löysi takatolpalle hiipineen Someron pojan, joka räjäytti hallin liitoksistaan ja ilmoitti TPS:n mukaan taisteluun välieräpaikasta.

– Varmaan lätkäuran hienoimpia fiiliksiä. Toi on aina unelma, että pääsee jatkoerässä huudattamaan yleisöä, niin erittäin hienot fiilikset, illan sankari Nieminen summasi tuntemuksiaan pelin jälkeen.

Ottelusarja on nyt 1–2 HPK:lle ja pelit jatkuvat keskiviikkona Hämeenlinnassa.

– Hetken vielä nauttii, mutta huomenna taas aletaan mennä eteenpäin, Nieminen jatkaa.

Liput perjantain viidenteen neljännesfinaaliin ovat myynnissä TÄÄLLÄ!

Toimi, sillä perjantaina Gatorade Center on täynnä!