kaudenavaus_uusi_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
9.7.2019

Silvennoisen Suvivieras, osa 7: Julius Pohjanoksa 

Painavaa asiaa maalivahdin roolin anatomiasta ja tasapainon merkityksestä. 

pohjanoksa_suvivieras.png

En tiedä tunteeko kiekkomaailma ainuttakaan maalivahtia, joka olisi tolppien väliin ajautunut vahingossa pelattuaan ensin kentällä. Varmasti niitäkin on, mutta suurinta osaa on jokin suurempi voima vetänyt kohti maalivahdin aluetta heti alusta lähtien. 

Muistan lukeneeni sellaisia tarinoita, että perheen tai pihapeliporukan pienintä on maalinsuu helposti kutsunut, mutta silloin sille tielle on jääty, koska touhu on tuntunut oikealta. Niin oikealta, ettei peliä tarvinnutkaan enää toisesta vinkkelistä katsella.

Julius Pohjanoksa kuuluu niihin, joka kuuli tolppien välin viekoittelevan kutsun jo pelihommien ensiaskelilla.

— Kiinnostuin siitä jo heti Leijonaliigaa pelatessa, kun oli kiertävät maalivahdit, eli jokainen sai olla vuorollaan maalissa. En nyt ihan joka viikko kehdannut nostaa kättä pystyyn, mutta mieli olisi lähes aina tehnyt. Kun pelit siirtyivät isolle kentälle, niin siinä se kohtaa se tuli kunnolla. Meillä taisi olla kolme maalivahtia, joita sitten kierrätettiin niin, että pelit pelattiin aina puoliksi. Eli kaksi oli maalissa ja yksi kentällä, eli joka kolmannen pelin pelasin kenttäpelaajana. 

Ennen pitkää se joka kolmaskin peli jäi pois ja maalin tekeminen muuttui kaukaiseksi, joskaan ei mahdottomaksi haaveeksi, jonka korvasi jääkiekon kenties kiehtovin, mutta monella tavalla epäkiitollisin tehtävä, eli maalien estäminen. 

Siinä missä nuori hyökkääjänalku voi ykskantaan todeta, kun kysytään mikä pelissä eniten viehättää, että “maalien tekeminen on kivaa”, niin kiinnostus maalivahtiutta kohtaan koostuu useammasta tekijästä.

— Maalivahtihommissa kiinnosti moni asia. Itse pelaaminen, totta kai myös maalivahtien kamat sekä se, että siinä sai olla mukana isossa osassa peliä. 

— Eikä tarvinnut treeneissä luistella niin paljoa, joten ehkä sekin hiukan vaikutti asiaan, hän nauraa.

MIELEENJÄÄVÄ DEBYYTTI

Vuonna 1996 syntyneistä kasattiin Leijonaliiga-vaiheen jälkeen peräti neljä joukkuetta, joten pelaajia riitti, mutta laajuudestaan huolimatta koko polun läpi aina Liigaan asti tiensä raivasi neljä pelaajaa: Pohjanoksa, Martin Berger, Manu Honkanen sekä tietysti Mikko Rantanen, joka tosin pelasi pitkälti itseään vanhempien kanssa. 

Mitään vertailevaa tutkimusta en ole aiheesta tehnyt, mutta vaikka prosentuaalisesti ei “ysikutosista” moni myllyn läpi ponnistanut, niin määrä taitaa kuitenkin olla varsin kova, kun asiaa aletaan laittamaan oikeisiin mittasuhteisiin.

Muistan kuulleeni tarinaa tulossa olevasta lahjakkaasta maalivahtipolvesta, jolla viitattiin Pohjanoksaan sekä vuotta nuorempaan Karolus Kaarlehtoon, joka tänä päivänä vaikuttaa SaiPan organisaatiossa. Pohjanoksan kehitys ei kuitenkaan ollut niin nopeaa, että hän olisi miesten tasolle kypsyttyyään ollut heti valmis käymään kädenvääntöä liigapaikasta.

Veskarin vakansseja ei kuitenkaan liikaa ole tarjolla, joten Pohjanoksalla kävi tietyllä tapaa hyvä tuuri, kun kotiosoitetta ei tarvinnut väkipakolla muuttaa. Riitti, kun siirsi varusteensa kaupungin toiselle puolen toiseen halliin. TUTO iski nuoreen lupaukseen kiinni ajoissa ja sai hänet luukulleen kasvamaan korkoa lopulta pariksi vuodeksi.

Viime kaudella alkoi olla jokseenkin julkinen salaisuus, että Pohjanoksa olisi palaamassa TPS-paitaan. Henrik Haukelandin ja Rasmus Tirrosen maajoukkuekomennukset kuitenkin aikaistivat hänen liigadebyyttiään, kun TPS lainasi hänet TUTO:sta helmikuun alussa. Liigadebyytti tapahtui 8.2.2019 TPS-HPK-ottelussa. 

Muistan hänen pelanneen kokonaisuudessaan varsin mainion ottelun, mutta jos yksittäisten hetkien kautta ajattelen, niin parhaiten hänen debyyttinsä jäi mieleen parista lipsahduksesta. Hän näet meinasi vahingossa paljastaa kaukalonlaitahaastattelussa, että paluu Tepsiin oli vireillä, mutta onnistui korjaamaan lausuntoaan lennosta. 

Toinen sattui HPK:n avausmaalissa, joka syntyi puolesta kentästä maalia kohti lähetetyllä purkukiekolla, joka nyt vain sattui pomppaamaan juuri oikealla hetkellä onnenpekkana hymyilleen Harri Kainulaisen kannalta. Pakkohan sitä on kysyä mitä ajatuksia maskin sisällä tuolloin pyöri?

— Olihan siinä sellainen ihmetys, että mitähän nyt oikein mahtoi tapahtua. Luin kiekon lentoradan vähän väärin ja kiekko tuli jäähän hieman myöhemmin kuin odotin. Se vain meni paketin alta sisään, eli en ollut saanut jäätä peittoon tarpeeksi tiiviisti. Tunsin, kun se osui vähän patjoihin, mutta ei se pysähtynyt. Mutta ei siinä voinut muuta kuin ottaa hörpyn vettä ja jatkaa peliä omaan rauhalliseen tapaan. Yksi veto meni… Tai no, eihän se ollut edes veto, mutta se kuitenkin meni eikä sille voinut enää tehdä mitään.

Pohjanoksa huipensi ensimmäisen liigapelinsä voittoon ja kuului hassusti menneestä avausmaalista huolimatta kentän parhaimmistoon. Hetki oli nuoren pelaajan uralla niitä erityisimpiä.

— Se oli sellaisia pelejä, joka tavallaan hiukan jopa jännitti. Tai en ole varma jännitinkö sinänsä, mutta ehdottomasti oli erilainen fiilis. Muistan, kun lähdin kotoa ajamaan hallille, niin siinä tuli sellainen pieni “jahas, nyt mennään!” –tunne. Kuitenkin ihan pikkupojasta asti siitä on tullut unelmoitua, että Tepsin paita päällä pääsisi siihen askiin pelaamaan.

VAIN YHDELLÄ ASIALLA ON VÄLIÄ

Maalivahtipeli on sen verran kiehtovaa hommaa, että vetelen jokaisesta narusta, jonka vähänkään näen ja kyselen kaikenlaista maalivahtipeliin liittyvää teknisistä nippeleistä, suhteesta maalivahtivalmentajaan ja sen semmoisesta. Lopulta on kuitenkin niin, että suurin työ tehdään korvien välissä. Miten suljetaan kaikki muu ulkopuolelle, miten keskitytään otteluihin, yksittäisiin tilanteisiin silloin kun ne tuleva, miten suhtaudutaan omiin suorituksiin ja miten pidetään huolta, ettei jännitys ole vääränlaista.

— Voit ajatella vaikka edellisenä päivänä, että jos huomenna on peli, niin siinä voi vielä hiukan miettiä, että mitähän siitä tulee. Mutta kun peli alkaa, niin sitten ei voi enää miettiä tai pelätä yhtään mitään, vaan silloin täytyy uskaltaa onnistua. Isoimmat erot tällä tasolla maalivahtien välillä tulee mentaalipuolella. Kaikki hallitsevat tekniikkapuolen hyvin, joten harvemmin se siitä jää kiinni.

Asia, johon palaamme useaan kertaan haastattelun aikana, on tasapainon merkitys. Eikä nyt puhuta fyysisessä mielessä tasapainosta, vaan siitä että kaikki kuupansisäiset sekoitussuhteet pysyisivät kondiksessa. Maalivahtipeli on seikkailua ääripäiden välissä, hyvän ja huonon olon välissä. Vaakakuppien asentojen ei tulisi vaihdella, kävi kentällä tai sen ulkopuolella mitä tahansa. 

Tähän kun lyödään vielä kaikki mahdolliset paineet, jotka veskarin harteille voikaan kasautua, niin näyttäviä torjuntoja ja mahdottomilta vaikuttavia venytyksiä kiehtovampi asia on tämä peli, jota maalivahti käy itseään vastaan ja jossa on jatkuvasti kehityttävä paremmaksi mikäli aikoo ottaa askeleita urallaan.

— Oikeisiin asioihin keskittyminen on erittäin tärkeää, koska niillä päästään hyviin tuloksiin. Pitää pohtia, että mikä asia johtaa hyvään ja mikä huonoon suoritukseen. Mikä sitten on epäoleellista, se riippuu niin paljon tilanteesta missä ollaan, mutta esimerkkinä voisi mainita vaikka sen, että jää miettimään asioita, joihin ei pysty itse vaikuttamaan. Tai sen, että menee asioiden edelle ja ajattelee tulosta ennen suoritusta.

Tätä sarjaa tehdessä olen ollut kiinnostunut siitä, miten pelaajat lopulta arvioivat onnistumistaan. Maalivahtiin henkilöityy paljon, kun puhutaan kiekkomatsin voittamisesta. Maalivahtia on myös kutsuttu yksilöurheilijaksi joukkuepelissä. Voiko siis maalivahti kokea olevansa onnistunut, jos joukkue häviää? Tai maistuuko voitto samalta, jos oma peli ei ole kulkenut järin hyvin?

— Todella harvoin on sellainen olo, että olisin tyytyväinen omaan suoritukseen, jos joukkue ei voita. Mutta sanotaan, että jos nyt vaikka ottaa kuusikymmentä torjuntaa ja yksi menee sisään, niin silloin olen antanut joukkueelle mahdollisuuden voittaa ja voin olla aika tyytyväinen. Mutta kyllä se viimeinen ilo siitä puuttuu.

— Sama homma oikeastaan silloin, jos menee toisin päin, että joukkue voittaa, mutta itse pelaan huonommin. Kyllähän ne jäävät kaihertamaan, mutta silloin ne tulee nopeasti pelin jälkeen katsottua läpi, eikä virheisiin jää samalla tavalla kiinni kuin tappiopelissä, mutta jotain silloinkin jää puuttumaan.

Kuten sanottua, koetan kysellä mahdollisimman laajasti kaikesta mikä maalivahtipeliin liittyy. Niin yleisemmistä asioista kuin pienemmistäkin yksityiskohdista. Erästä kysymystä pohtiessaan Pohjanoksa sanoo lauseen, joka pintapuolisesti tutkittuna voi kuulostaa ihan yhtä ontolta kuin triljoonaan kertaan kuultu lause “pelataan omaa peliä”, mutta joka kuitenkin kiteyttää kaiken.

— Minulla on kuitenkin vain yksi tehtävä, eli pysäyttää se kiekko ennen kuin se menee maaliviivan yli.

Niinpä! Mitäpä sitä koko homman syvintä olemusta sen syvemmältä kaivamaan, kun sen voi pakata lopulta niin simppeliin lauseeseen. Ja tämäkin lauseen kautta palaamme taas siihen tasapainon hakemiseen. 

Maalivahdin rooli on pirun monimutkainen, mutta silti lopulta niin kovin yksinkertainen. Siitä ei saa tehdä liian hankalaa, tai homma ei toimi. Toisaalta taas liika yksinkertaistaminenkaan ei johda kuin ärräpäihin. Saman tehtävän voi hoitaa monin eri tavoin, mutta jokaisen on löydettävä oma tapansa. Silti millään muulla ei lopulta ole väliä kuin että kiekko pysyy pois omasta katiskasta. Ja se taas on helpommin sanottu kuin tehty.

Haaveilin itsekin joskus veljeni jalanjäljissä seuraamisesta, eli maalivahtina pelaamisesta, mutta tämän juttutuokion jälkeen olen aika varma, että näillä mentaalimuskeleilla livahtaisi traktorinrengaskin längistä verkkoon. Sitä en tiedä ovatko molarit enää niin outoja kuin mitä legendat kertovat entisaikojen kiekonpysäyttäjistä. Kyllä Pohjanoksa minun silmiini ainakin vaikutti olevan täysissä ruumiin ja sielun voimissa. 

Mutta se on yhä varmaa, että erityislaatuista luonnetta se vaatii, että haluaa kantaa maalivahdin paineen ja vastuun niskassaan. Tämän tapaamisen perusteella olen melkoisen varma, että Pohjanoksalla on juuri sellaista luonnetta ja siten hän on myös oikea mies hommaan. 

Markku Silvennoinen

Kirjoittaja on Radio Cityn TPS-selostaja. TPS:n ottelut kaudella 2019-2020 kuullaan Radio City Turun taajuudelta 105,5.