kaudenavaus_uusi_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
28.6.2019

Silvennoisen Suvivieras, osa 5: Kaapo Kakko

Kesäkuun viimeisenä Suvivieraana New Yorkin hurmannut taiteilija.

kakko_suvivieras.png

Kaapo Kakon tarina toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka mahdottoman nopeasti aika kuluu ja millaisia askeleita lyhyessä ajassa on mahdollista ottaa. Siitä on nimittäin vain parisen vuotta, kun kuulin ensimmäistä kertaa hänen nimensä. Tiedettiin kertoa, että se seuraava suuri TPS-junnu olisi juuri tämä mainittu lietolaispoika. En muista enää kuka minulle tätä silloin selitti, mutta oikeassa hän totta vie oli.

Häntä valmentaneille asia varmasti oli selvä jo paljon aiemminkin. Kun istuimme Kakon kanssa alas ennen hänelle ja Mikko Lehtoselle järjestettyjä mestaruusjuhlia halusin tietää, että missä kohtaa hänelle itselleen alkoi kirkastua, että tästä kiekkohommasta tosiaan alkaa tulla muutakin kuin rakas harrastus?

– Olisinkohan ollut yhdeksännellä luokalla, kun C-juniori-ikäisenä pääsin pelaamaan A-junioreihin. Se oli sellainen ensimmäinen isompi juttu minulle. Heidän pelejään olin hiukan nuorempana ollut katsomassa ja yhtäkkiä olinkin heidän kanssaan pelaamassa. Toinen oli seuraavalla kaudella, kun pääsin Liigassa ne kuusi ensimmäistä peliä pelaamaan. Silloin aloin tajuamaan, että kun sillä tiellä jatkaa, niin se voi joskus viedä pidemmällekin.

Kakko on ehdottomasti erityinen pelaaja, mutta hänen tarinansa on huippulupaukselle sikäli varsin tyypillinen, että urakäyrä ei ole oikeastaan missään kohtaa ottanut minkäänlaista koukkua alaspäin, vaan matka kohti huippua on ollut jyrkästi nouseva. Kakko on tottunut jo pikkupojasta lähtien pelaamaan pari vuotta vanhempien kanssa. Hyppy A-junnujen tasolle toi mukanaan ensimmäistä kertaa huomattavat ikäerot.

– 95-syntyneet olivat silloin vanhimpia, eli vastassa saattoi olla kuusi vuotta vanhempia. Kun itse tuli suoraan yläasteelta ja jotkut kävivät töissä, niin mietti, että mitenköhän tämä homma oikein menee, mutta kyllä se siitä lähti.

Joulukuussa 2017 Kakko siis esiintyi ensimmäisen kerran myös allekirjoittaneen silmien edessä, kun hän asteli Hakametsän jäälle vieraspelissä Ilvestä vastaan ketjukavereinaan Ilkka Pikkarainen ja Teemu Väyrynen. Muistan ajatelleeni, että ihan kelvollisestihan se poika siellä sätki miesten joukossa menemään.

Ensimmäisen todellisen väläyksen tulevasta sain vasta kuukautta myöhemmin. Sitten syksyn 2015, kun Lauri Tukonen loukkaantui Jyväskylässä Jani Tuppuraisen ruman taklauksen seurauksena, oli etsitty kolmatta lenkkiä kokeneiden superpelaajien, Eric Perrinin ja Tomi Kallion rinnalle.

Jasper Lindsten onnistui pidempään pelanneista parhaiten ja täydensi ketjua hyvin, mutta olen yhä tänä päivänä sitä mieltä, että Tukosen jälkeen ainoa pelaaja, joka sopi täydellisesti kokeneiden karjujen rinnalle oli juuri Kakko. Hän näytti siltä, kuin olisi aina pelannut heidän vierellään. He puhuivat pelillisesti samaa kieltä ja ajattelivat peliä korkealla tasolla.

Reissu tosin jäi vain neljän pelin mittaiseksi. Osin varmasti siksi, että Kakon fysiikka ei aivan vielä riittänyt ja myös TPS:n sen hetken ontunut tuloskunto sekä loukkaantumisistaan toipuneiden pelaajien paluut vahvuuteen johtivat luontaisiin kokoonpanomuutoksiin. Sen Kakon ensimmäiset liigapelit kuitenkin osoittivat, etteivät puheet olleet turhia. Kouriintuntuvin esimerkki nähtiin Gatorade Centerillä 23.1. TPS-HPK-ottelussa, kun Kakko tienasi ensimmäisen liigapisteensä tarjoilemalla herkkupassin Kallion maaliin.

– Pelasin mielestäni ihan hyvin vaikkei pisteitä tullut kuin se yksi, mutta oli hienoa syöttää juuri “Tompan” maali. Huomasin hyvin sen jo silloin, että pystyin miesten tasolla pelaamaan.

“GREAT PLAYER LIGHTS UP THE STADIUM”

Seuratessani Kakon otteita kevään 2018 alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa suoritin yhden kaikkien kovimmista alakanttiin ilmaisuistani pohtiessani, että “sällihän saattaa mahtua ensi kaudella pelaamaan liigassakin!”

Ajatus naurattaa nyt ja nauratti jo ensimmäisten liigakierrosten jälkeen. En vain osannut varautua siihen, että Kakko kehittyisi niin paljon niin nopeassa ajassa. Mutta mikä lopulta muuttui kausien välillä?

– Fyysisyys ja nopeus ovat varmasti ne isoimmat asiat. Kesällä tehtiin kovasti hommia Hannu Rautalan kanssa ja tietysti sitten koko kauden läpi Tepsin fysiikkavalmentaja Vesa Vuoren kanssa. Sitten kun peli alkaa kulkea, niin itseluottamus nousee ja loppukaudestahan sen vaikutukset sitten näki.

Kakon koko kauden mittainen ilotulittelu alkoi heti syksyn ensimmäisestä liigapelistä, jonka hän ratkaisi jatkoajalla ensimmäisellä liigamaalillaan. Kommentaattorinani usein viihtyvä Juhani Tamminen tykkää viljellä lausetta “Great player lights up the stadium”, eli huippupelaaja valaisee koko stadionin. Niin Kakko teki sinä iltana ja monena iltana sen jälkeenkin, mutta paikka ykkösketjussa oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

– Sain ison näyttöpaikan ykkösketjussa heti alusta lähtien, eli vastuuta tuli kunnolla, eikä minua laitettu neloskenttään kokeilemaan viideksi minuutiksi, kun se ei minun paikkani ole. Meillä oli toki Kalle Kaskisen kanssa sopimus, että jos peli ei lähde kulkemaan, niin sitten pelataan jossain muualla.

Pelko oli kuitenkin turhaa. Kakko lunasti paikkansa, eikä siitä enää luopunut. Tilastojen perusteella Kakko oli jopa hämmästyttävän tasainen suorittaja, sillä pisimmillään hän pelasi kiikaritehoin kolme perättäistä ottelua ja tämä tapahtui kahteen kertaan. Pitkään kauteen mahtui kuitenkin myös jaksoja, jolloin kypärän ruuvit tuntuivat normaalia kireämmiltä.

– Muilta pelaajilta ja Kallelta voi varmaan sitä kysyä, että onko välillä tullut vähän penkillä huudeltua itselleni, mutta se kuuluu tähän hommaan ja moni muukin sitä tekee, kun on välillä vaikeampaa. Se kuitenkin kääntyy lopulta aina positiiviseen suuntaan.

Hyökkääviin pelaajiin liitetään usein ajatus siitä, että omat tehot ovat kaikki kaikessa ja ikään kuin elinehto, jotta pelaaja tuntisi itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi. Ajatus on helppo tuomita vähintäänkin liioitteluksi ja aivan liian yksinkertaiseksi selitykseksi. Kärkiketjun hyökkääjältä odotetaan tulosta ja onnistumiset ruokkivat hyvää kierrettä, mutta itse tehoja oleellisempaa on olla osa peliä.

– Jos olen vaikka tehnyt kaksi maalia, mutta muuten ollut aivan kadoksissa, niin maalit tietysti helpottavat, mutta ei siitä hyvä fiilis jää ja tulee tarkkaan tutkittua, että mitä siellä kentällä oikein teki. Silloin kun olen aivan näkymätön, menen pelin jälkeen salille tekemään enemmän mitä normaalisti tekisin pelin jälkeen.

LIIGAHAAVEISTA OVECHKININ VIERELLE

Jossain kohtaa puheet miesten maajoukkueesta tuntuivat hassuilta, mutta Kakon nousu Leijoniin ja aina MM-kisoihin asti oli lopulta vain osa luontaista jatkumoa. Tulipa eteen minkäkokoinen ja mistä aineesta tahansa valmistettu seinä, puski Kakko siitä läpi. Ei ollut haastetta, jonka äärellä hän ei olisi ollut valmis kasvamaan. Toki kun kaikki niin nopeasti kuin kävi, niin mukaan mahtui myös hauskoja havahtumisen hetkiä.

– Kesällä haaveilin, että voi kunpa pääsisin pelaamaan Tepsin liigajoukkueeseen eikä mielessäkään käynyt, että pelaisin miesten MM-kisoissa. Olen tottunut katsomaan ne pelit televisiosta ja pelaamaan vähän pitkävetoa samalla. Sitten sitä yhtäkkiä huomaa olevansa Aleksander Ovehckinin vieressä katsomassa kuinka kiekko tippuu aloituksessa jäähän. Se oli hieman uusi, mutta huikea kokemus!

Kerron Kakolle kuinka raastavalta välierän ja finaalin loppuhetket tuntuivat kotikatsomossa. Kun kysyn, että oliko hän varma siitä, että homma hoituu finaalissa, on vastaus jopa aika yllättävä. Odotin kuulevani jotain tuttua kiekkojargonia, joten Kakon rehellinen reaktio virkistää.

– En todellakaan ollut varma! Toki Harri Pesosen 3-1-maali toi hiukan sellaista oloa, että mestaruus näyttää varmemmalta, mutta vaikka Kevin Lankinen maalilla oli muuri, johon luotimme, niin kyllä se meni ihan viimeisille sekunneille ennen kuin pystyi vieruskaverille sanomaan, että nyt ollaan jo aika lähellä.

Tätä haastattelua tehdessä on ehtinyt kulua pari viikkoa siitä, kun maailmanmestaruus ratkesi. Tällä välin Kakko oli päässyt elämään kultahuumaa ympäri Suomea ja pöly on ehtinyt hieman laskeutumaankin. Usein mestaruuden jälkeen kuultuihin lauseisiin kuuluu se, ettei voittajalle ole oikein ehtinyt vielä kirkastua mitä on tullut tehtyä. Onko pari viikkoa riittänyt siihen, että asia olisi saatu Kakon mielessä mittasuhteisiin?

–Kun kadulla kävelee ja moni tulee onnittelemaan, niin kyllä sen todella tajuaa, että mestaruus oli koko Suomen juttu.

Konkreettisin jälki Kakon saavutuksista tulee jatkossa olemaan Liedon Pahkamäen koulun kenttä, jolla Kakko on aiemmin kurvaillut tunteja ja taas tunteja. Liedon päättäjät järjestivät pikavauhtia Kakolle mestaruusjuhlat myös kotiseudulle ja osana juhlallisuuksia kenttä nimettiin uudelleen Kaapon kentäksi.

– Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut, kun siitä koulusta yläasteelle lähdin, että se kenttä, jolla olen pelannut, nimettäisiin minun mukaani ja vielä näin nopeasti. Hieno hommahan se on ja oli mukavaa, että saatiin sielläkin juhlittua.

SEURAAVA PYSÄKKI: MADISON SQUARE GARDEN

Jutellessamme ei ollut vielä selvää mikä NHL-joukkue huutaisi hänen oikeutensa itselleen juhannuksena, mutta jo silloin oli selvää, että uusi asuinpaikkakunta tulee olemaan piirun verran Turkua isompi. Kakon kanssa keskustellessa meinaa unohtua, että kyse on tosiaan 18-vuotiaasta nuoresta miehestä.

Pojaksi häntä en kehtaa kutsua, koska hän ei alkuunkaan kuulosta siltä. Itse muutin ensimmäistä kertaa omilleni kolme vuotta häntä vanhempana, enkä osaa edes kuvitella millaisen elämänmuutoksen edessä hän on.

Hän on miljoonakaupunki New Yorkin kiekkoylpeyden suuri toivo. Hänen ensimmäinen oma kämppänsä tulee sijaitsemaan yli yhdentoista tunnin lentomatkan päässä paikasta, jota hän viimeksi on kutsunut kodikseen. Hänen pitää sopeutua uuteen kulttuuriin ja pelityyliin.

Minua ahdistaisi moinen muutos näin 34-vuotiaanakin, puhumattakaan siitä, kun olin Kakon ikäinen. Tietysti Rangers varmasti pitää hänestä huolta ja kokenut agentti Petteri Lehto on tärkeä tukipilari, johon Kakko voi luottaa. En silti voi lakata ihailemasta sitä, miten tyynesti hän kuittaa kaiken mitä varsin läheinen tulevaisuus pitää sisällään.

– Tietysti sitä hiukan miettii, että miten siellä kaikki sitten alkuun lähtee, mutta sillä olen koettanut tähänkin saakka mennä, etten liikaa niitä juttuja pyörittele, vaan kun on sanottu, että milloin pitää olla missäkin, niin olen vain sen mukaan mennyt.

Kakko elää siis lopulta aivan tavallista jääkiekkoilijan arkea edeten aina seuraavaa koitosta kohti. Kun olen Kakon kanssa kauden mittaan jutellut, niin myös se on käynyt hyvin selväksi, ettei häntä motivoi raha, tähteys tai minkäänlainen kaukalon ulkopuolinen pintaliito. Hän on ihan vain Kaapo Liedosta, joka nauttii lätkän pelaamisesta.

Nöyryys ei tarkoita kuitenkaan nöyristelyä. Hän tietää olevansa hyvä. On aina tiennyt. Ja juuri siinä piileekin se voima, mikä häntä ajaa eteenpäin. Hän haluaa olla paras pelaaja ja pelata parhaalla mahdollisella tasolla.

Hän on varmasti varautuneempi esimerkiksi tällaisessa haastattelutilanteessa kuin kopissa joukkuetovereiden kesken, kuten kuka tahansa pelaaja, mutta hän ei kuitenkaan esitä yhtään mitään kenellekään.

– Paljon olen hyviä vinkkejä matkan varrella saanut, mutta isoin on se, että ole aina oma itsesi kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella.

Uskonpa, että hän pitää ohjenuorastaan kiinni myös suuressa maailmassa. Senkin takia on äärimmäisen helppoa toivoa hänelle pelkkää hyvää matkalla kohti kiekkomaailman korkeinta huippua. Tarinan alku on ollut huima. Sen seuraavaa lukua aletaan kirjoittamaan lokakuussa, kun Kakko pistää Madison Square Gardenin yleisön haukkomaan henkeään.

Markku Silvennoinen

Kirjoittaja selostaa kaudella 2019-2020 TPS:n ottelut Radio Cityn Turun taajuudella 105,5.