karuselli_seuraavapeli (1).jpgkaruselli_tpslounas.jpgkaruselli_tps_shop.jpgkaruselli_kausikortti.jpgkaruselli_midas.jpg
Seuraava kotiottelu
TPS - JYP PE 13.12. 18:30 OSTA LIPUT
3.6.2019

Silvennoisen suvivieras, osa 3: Simon Suoranta

Näin rehellistä haastattelua annetaan harvoin. Simon Suoranta ja käsi sydämellä.

suoranta_artikkeli.png

Kun pääsin menneellä kaudella juttelemaan Simon Suorannan kanssa, pidin häntä ennen muuta varsin positiivisena ihmisenä. Mitä pidemmälle mentiin, sitä harvemmin Suoranta vaikutti iloiselta. Ajattelin, että ehkä osuin vain kohdalle huonoimpina hetkinä. Totuus oli kuitenkin toinen. Ensimmäinen kausi Turussa oli Suorannalle todella vaikea, eikä pilvet kadonneet hänen taivaaltaan mihinkään missään vaiheessa.

– Päättynyt kausi oli urani raskain. En pelannut yhtään peliä ehjänä ja se oli yhtä taistelua läpi kauden. Kun pelit loppuivat, niin se tuntui hetken pahalta, mutta nopeasti kropan valtasi myös helpotuksen tunne.

Se ehkä onkin urheilun ja jääkiekon yksi suurista viehätyksistä. Tunteet, jotka koetaan, seilaavat kahden ääripään välillä aivan valtoimenaan ja kaikki tuntuu niin kovin loputtomalta tai vähintäänkin poikkeuksellisen merkitykselliseltä, mutta lopulta se raskainkin kausi päättyy ja kaikki alkaa tavallaan taas alusta. Suorannan onneksi uusi alku ei tällä kertaa tarkoittanut uutta reissua puukon alle.

– Ensin selviteltiin asioita, että mitä pitää laittaa kuntoon omassa kehossa. Onneksi mitään sellaista ei ole, johon joutuisi jotain terävämpää käyttämään. Nyt olen sellaisessa pisteessä, että tuloksia alkaa näkymään, mies on suorana pystyssä ja menossa eteenpäin kohti valoa. En ole varmaan pariin vuoteen ollut näin iloinen ja positiivinen.

Silloin pari vuotta sitten Suorannan lupaavasti alkanut kausi katkesi heti syksyllä olkapäävammaan ja sen korjaamiseen vaadittu leikkaus vei hänet kuukausiksi peleistä sivuun. Suoranta kuntoutui mainiosti ja oli Ässille tärkeä pelaaja matkalla playoffseihin. Kevään kovissa karkeloissa sattui lopulta se vamma, joka oli tuleva lyömään synkän varjon Suorannan ensimmäisen TPS-kauden ylle.

Kausi 2017-2018 päättyi Suorannan osalta polvivammaan, jonka ei pitänyt vaatia leikkaushoitoa. Niin, ei pitänyt.

– Kun tulin Turkuun, niin aloitimme heti kuntoutuksen, jota sitten jatkettiin ja kun kausi oli alkamassa, niin polvi ei vain halunnut tulla kuntoon. Uusista kuvista paljastui myös uusi löydös, joka ikävästi jouduttiin leikkaamaan juuri ennen kauden alkua. Ehdin pari CHL-peliä vääntämään taistellen läpi, eivätkä ne hyvältä tuntuneet, joten ei lopulta ollut muita vaihtoehtoa. Siinä olisi ollut koko kesää aikaa leikata ja kuntouttaa, jos se vain oltaisiin silloin heti löydetty, hän huokaisee.

Tämä oli valitettavasti vasta alkua, sillä jos kuntoutustaipaleesta kirjoittaisi laulun, olisi sen sovittaminen onnellisen kuuloiseen sävellajiin täysin tuhoon tuomittu yritys.

– Vaiva saatiin korjattua, mutta sinne tuli tulehdusta sun muuta, joiden myötä se päättyi niin, että kuntoutuksessa pääsin jonkin sortin kuntoon, mutta polvi ei parantunut ehjäksi ja jäi vaivaamaan. Se näkyi peleissä niin, etten pystynyt kunnolla luistelemaan.

– Se taas johti siihen, että tyrin toisen polveni juuri ennen joulutaukoa ja myös se jouduttiin operoimaan. Olin jumpannut pääkopan kanssa ja saanut hyvää tukea, joten onnistuin mielen avulla taistelemaan ensimmäisen polvivamman läpi, mutta toinen vamma löi aika kovaa vasten kasvoja.

KAKSI HYPPYÄ LIIKKUVAAN JUNAAN

Suorannan tarina on osuva muistutus siitä, että kaikki ei aina ole miltä se näyttää. Miina, johon itsekin usein menen on se, että sitä helposti erehtyy luulemaan, kaiken olevan edes suhteellisen hyvin, kun pelaaja palaa vamman jälkeen kaukaloon. Että pelaajalla kestää ehkä hetki päästä vauhtiin, kun on tuntuman puutetta ja pelikuntoonkin pitää vielä päästä ja niin poispäin.

Kiekkoilijat ovat myös kovaluontoista ja periksi antamatonta porukkaa. Eroa ei välttämättä huomaa, ellei tiedä. Olen kuullut tarinan, että eräs entinen TPS-pelaaja painoi aikoinaan playoffit läpi käytännössä yhdellä polvella, mutta pelasi yhä erinomaisesti, joten sitä tuskin kukaan edes huomasi. En minä ainakaan, vaikka seurasin juuri hänen pelaamistaan todella tarkkaan.

Samaa ajattelin Suorannasta ja ajattelen yhä, kun muistelen hänen paluutaan kaukaloon ensimmäisen vamman jälkeen. Ehkä pari peliä pientä hakemista, mutta sen jälkeen hän näytti juuri siltä, mitä kaikki toivoivat hänen olevan.

Kiekkokeskustelua seuratessa usein huomaa, että vaikka moni luulee tietävänsä missä kulloinkin mennään, on totuus poikkeuksetta se, että vain harva kopin ulkopuolella todella tietää mitä kunkin joukkueen konepellin alla lopulta hyrrää. Jos puhutaan vammoista, niin välttämättä kaikki kopin sisälläkään eivät tiedä totuutta.

– Kävin henkisesti aika syvissä vesissä. Ihminen pystyy aika hyvin peittelemään asioita, kun tapaa muita ihmisiä, mutta olin kyllä aika vaikeassa tilanteessa. Kyllähän sieltä tietysti yritin nousta, mutta kun pelaat jääkiekkoa ja ajattelet, että sinun pitäisi pystyä luistelemaan, käyttämään jalkojasi ja liikkua nopeasti eri suuntiin, mutta kun molemmat polvet ovat kuntoutuksessa, niin ei se nyt mikään optimaalitilanne ole.

– On aika vaikeaa yrittää kahdesti hypätä liikkuvaan junaan. Kuntoutuksessa päästiin tiettyyn pisteeseen, mutta voimatasot olivat huonot, hallinta ja kaikki oli mennyt ja kun olin niin pitkään mennyt vaivojen kanssa, ettei oikein mitään ehjää jaksoa saanut alle, niin kentällä olo oli vain sellaista näennäistä taistelua. Nyt olen saanut kaipaamani rauhan ja ajan, jotta voin lähteä kohti uutta kautta ja parempaa itseä.

ETUOIKEUTETUSSA ASEMASSA

Suoranta vastaa kysymyksiini auliisti ja hän mainitsee useaan otteeseen käyneensä kauden jälkeen asioita ensin henkisesti läpi ennen kuin oli aika tarttua töihin. Vaikka koko kierteen läpikäyminen uudestaan on raskasta, niin tuntuu, että kaiken pistäminen sanoiksi on osa eteenpäin menemisen prosessia. Sävy ei ole selittelevä. Se on toteava. Vaikeaa on ollut, mutta lopulta Suoranta kohtaa asiat, kuten hän tekee kaukalossa. Pystypäin ja ujostelematta. Siitä tavasta ei Suoranta ole luopumassa.

– En pysty tyyliäni muuttamaan niin, etten enää menisi tilanteisiin, en enää taklaisi, en enää kamppailisi, en enää ampuisi, en enää menisi maalille tai etten enää ottaisi taklauksia vastaan. En ala pelityyliäni muuttamaan, koska olen todennut sen toimivaksi ja se on se, millä pystyn auttamaan joukkuetta. Olisi tyhmää tulla peliin, laittaa kananmunat kainaloon ja mennä sinne väistelemään.

27-vuotias Suoranta sai tästä roppakaupalla kasvattavaa kokemusta, joka tekee hänestä jälleen vahvemman pelaajan, mutta ennen kaikkea vahvemman ihmisen. Eikä sanonta siitä, että jokaista pilveä ympäröisi hopeareunus, ole pelkästään tuulesta temmottua höpöttelyä. Jos sen vain osaa nähdä.

– Jos tästä kierteestä ottaa jotain positiivista, niin olen oppinut selviytymään pelissä. Kun tulin ensimmäisen vamman jälkeen takaisin, niin jouduin oppimaan ja oivaltamaan asioita. Sen sijaan, että käytin luistelua, niin menin aktiivisemmin maalille ja hakeuduin sitä kautta maalipaikoille. Kun pelasi hyvien pelaajien kanssa, pystyi luottamaan siihen, että kiekko myös tuli maalille. Kun kiekollisempi peli jäi muille ja vastuuta piti ottaa muilla tavoilla, niin se toi monipuolisuutta peliini.

Suoranta jakaa vuolaasti kiitosta myös tukijoukoilleen.

– Kiitos omalle avopuolisolle ja kaikelle tuelle siinä ympärillä. Ilman häntä tai omaa urheilupsykologiani en olisi selvinnyt tuosta. Minulla on ollut koko ajan apu lähellä. Fysiikkavalmentajat, fysioterapeutit, hierojat ja valmentajat ovat kaikki olleet koko ajan käden ulottuvilla ja olen saanut apua omiin asioihini.

 – Kun näistä raskaista hetkistä on lopulta hyvin selvinnyt, niin osaa nauttia joka hetkestä. Tämä on edelleen minulle etuoikeutettua hommaa.

ROHKEUS LÄHTEE USKALLUKSESTA

Yritin tiivistää mielessäni Suorantaa pelaajana yhteen sanaan ja päädyin arpomaan rohkeuden ja röyhkeyden välille. Suorannan tapa pelata vaatii röyhkeyttä, mutta toisaalta voiko olla röyhkeä, ellei ole myös rohkea? Päädyn rohkeuteen. Mutta mitä rohkeus tarkoittaa Suorannalle itselleen?

– Se on laaja käsite, mutta yhdistän sen uskallukseen. Pitää uskaltaa olla rohkea. Jääkiekossa se tarkoittaa sitä, että on rohkeutta toteuttaa asioita. Rohkeus voi tarkoittaa myös vaikka laukauksen blokkaamista, mutta rohkeutta on myös se, että uskallat sanoa asioista ja osaat vaatia joukkuekavereilta parempaa pelaamista.

– Sillä tavalla elän ja toteutan tätä ammattia, että pitää olla rohkea. Se perustuu tietyllä tavalla rehellisyyteen, että kun pystyt antamaan kaikkesi, niin olet sinut itsesi kanssa, jos tulee loukkaantumisia tai muita vastoinkäymisiä. Sitten ei tarvitse jossitella. Nehän ovat ne hetket, kun koetellaan, että miten siitä nouset. Siinä on kaksi suuntaa ja siinä pitää olla rohkea ottaakseen niistä sen oikean.

Suosikkiasiakseen jääkiekossa Suoranta nimeää voittamisen tuoman tunteen, eikä esimerkkiä tarvitse kaukaa hakea. Hän mainitsee Suomen MM-Leijonat sekä heidän kasvutarinansa. Sen, miten pelaajat puhuivat unelmien täyttymisestä ja siitä, että tuollaiset hetket ovat niitä syitä miksi jääkiekkoa ylipäätään pelataan. Sekä tietysti se, että kaikki tehdään yhdessä joukkueen kanssa.

– Olen yrittänyt harrastaa yksilöurheilua, mutta onnellisuuteen vaaditaan se, että pystyt jakamaan sen jonkun kanssa. Jääkiekossa sinulla on ne joukkuekaverit, joiden kanssa teet töitä yhdessä sen yhteisen unelman sekä menestyksen eteen ja joiden kanssa luot sen tarinan.

– Itselle on tärkeää saada menestyä ja oppia sitä kautta elämästä. Uskon, että tästä on hyötyä uran jälkeisessä elämässä mitä ikinä silloin teenkin. Eli tämä on myös se minun oma kasvutarinani sinne kultaiseen neljään kymppiin. En tiedä pelaanko niin vanhaksi, toivottavasti, mutta haluan antaa 100% tälle lajille ja sitä kautta saada tästä mahdollisimman paljon irti ja voittaa myös mahdollisimman paljon.

HENKIMAAILMAN JUTTUJA

Joulukuun 14. päivä 2018 on jäänyt elävästi mieleen. Peli oli Hämeenlinnassa. TPS ja HPK väänsivät hienon vuoristoratamatsin, joka kääntyi Tepsin eduksi. Muistan itse pelistä sen älyttömän lopun, jossa viimeiseen kymppiin tehtiin viisi maalia. Vahvin muistikuva on kuitenkin hetki, joka kertoi paljon Simon Suorannasta.

En muista tarkalleen missä kohtaa ottelua tämä tapahtui, mutta Suorannan mailasta kiekko nousi katsomoon ja osui lapseen. Suoranta luisteli heti pelikatkon tultua laidan viereen ja yritti lohduttaa kivuliaasti kiekosta saanutta lasta antamalla hänelle mailansa.

– Se on luonteenpiirre ollut aina, etten yritä lukea vain peliä, vaan myös sitä kaikkea muutakin mitä ympärillä tapahtuu. Kun nuori poika saa kiekosta, itkee ja on peloissaan, niin ei siinä helposti pysty lohduttamaan, mutta yritän aina tehdä hyvää. Oli myös hienoa nähdä, että HPK huomioi hänet ja toi hänet myös alas jään tasolle katsomaan peliä.

– Siinäkin hetkessä tuli mieleen ajatus, että jos alitajunta tai selkäydin jotain sanoo, niin mieluummin tee se kuin jätä tekemättä. Se jää helposti vaivaamaan ja mitä siitäkin pelistä olisi sen jälkeen sitten tullut, jos en olisi mitään tehnyt. Olen aina uskonut karmaan ja siihen, että kun teet hyvää, niin saat sen myös takaisin. Minulle on monesti sanottu, että olen liiankin taikauskoinen, mutta tykkään paljon tuollaisista henkimaailman jutuista.

– Itse asiassa siinä pelissähän tuli tavallaan konkreettinen esimerkki hyvästä karmasta, kun yritin tehdä hyvää ja pelin lopussa pääsin tekemään vielä maalin tyhjiin!

Ensi kauteen on vielä matkaa ja kuten Suoranta totesi jo haastattelun aluksi, niin työmaata on vielä jäljellä, mutta niin on onneksi aikaakin, joten on lupa odottaa, että ankea kierre on nyt historiaa ja pääsemme syksyllä näkemään Suorannan, joka on parhaassa iskussaan. Mutta mitä se kaiken tämän jälkeen tarkoittaa? Onko jokin muuttunut vai millaisen Simon Suorannan TPS jäälle luisteluttaa?

– Sen lupaan, että se mistä katsojat saivat jo viime kaudella esimakua, tulee olemaan vielä vahvempaa. Aion ottaa isompaa ruutua joukkueesta ja jonkunhan tässä pitää alkaa jotain tekemään, kun Kaapo (Kakko) lähtee ja Oula (Palve) lähtee, hän letkauttaa.

– Meillä on paljon hyviä nuorempia pelaajia, joille yritän olla hyvä esimerkki ja sitten tarvittavilla asioilla myös sytyttää yleisöä. On se sitten blokki, tai maali, tai taklaus tai mikä tahansa, kunhan se into ja nauttiminen välittyy ja sitä kautta toivottavasti saataisiin mahdollisimman paljon yleisöä katsomoon.

Markku Silvennoinen

Kirjoittaja on Radio Cityn TPS-selostaja

 

 

LUE KOKO SARJA:
Silvennoisen Suvivieras, osa 17: Kalle Kaskinen
Silvennoisen Suvivieras, osa 16: Lauri Korpikoski
Silvennoisen Suvivieras, osa 15: Ville Vahalahti
Silvennoisen Suvivieras, osa 14: Bernard Isiguzo
Silvennoisen Suvivieras, osa 13: Teemu Väyrynen
Silvennoisen Suvivieras, osa 12: Hannu Kuru
Silvennoisen Suvivieras, osa 11: Olli Kaskinen
Silvennoisen Suvivieras, osa 10: Aleksi Salonen
Silvennoisen Suvivieras, osa 9: Aleksi Anttalainen
Silvennoisen Suvivieras, osa 8: Topi Nättinen
Silvennoisen Suvivieras, osa 7: Julius Pohjanoksa
Silvennoisen Suvivieras, osa 6: Elias Karvonen
Silvennoisen Suvivieras, osa 5: Kaapo Kakko
Silvennoisen Suvivieras, osa 4: Santeri Lukka
Silvennoisen Suvivieras, osa 3: Simon Suoranta
Silvennoisen Suvivieras, osa 2: Oskari Lehtinen
Silvennoisen Suvivieras, osa 1: Lauri Pajuniemi