karuselli_tpshifk.jpgkaruselli_tpslounas.jpgkaruselli_tps_shop.jpgkaruselli_kausikortti.jpgkaruselli_midas.jpg
Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK PE 20.12. 18:30 OSTA LIPUT
22.7.2019

Silvennoisen Suvivieras, osa 14: Bernard Isiguzo

Treenaaminen onnistuu vaikka armeijan harmaissa, kun asenne on kohdillaan

isiguzo_suvivieras.png

Tapaan Bernard Isiguzon espoolaisessa kauppakeskuksessa. Syy hänen kotikenttäedulleen on yksinkertainen. Miestä ei ole Turussa juuri nähty sitten huhtikuun, sillä Isiguzoa kutsuivat tänä kesänä armeijan harmaat. 

Helsingin Santahaminassa palveleva Isiguzo on aloittanut viimeisen varsinaisen viikkonsa, kun tämä haastattelu on julkaistu. Sen jälkeen hän siirtyy urheilukomennukselle, eli toisin sanoen aloittaa kautensa liittymällä normaaliin harjoitusvahvuuteen muun TPS-joukkueen kanssa. Santahaminan palvelus on räätälöity nimenomaan urheilijoille ja kesällä palvelukseen astuvat ne talvilajien edustajat, jotka mukaan kelpuutetaan. Jääkiekkoilijoiden kohdalla taso on luonnollisesti varsin korkea.

— Sinne täytyy hakea erikseen, jonka jälkeen kutsutaan testeihin. En tiedä kuinka moni sinne lopulta haki, mutta jääkiekkoilijoita sinne pääsi viitisentoista. Siellä on Mestis- ja Liigapelaajia sekä NHL-pelaaja Henri Jokiharju. 

En tiedä ovatko käsitykseni armeijan arjesta ylipäätään varsin vanhentuneet, mutta tarinoiden perusteella ajatus ammattilaisurheilijan harjoittelun ja metsässä ryynäämisen yhdistämisestä on hieman epäyhteensopiva. Tässä tullaan juuri räätälöintiin ja terveen järjen käyttöön. Urheilijat saavat myös valtion palveluksessa keskittyä ammattinsa harjoittamiseen.

— P-kaudella ensimmäiset 8-9 viikkoa oli aika intensiivistä sotilaskoulutusta, jolloin treenaaminen jäi vähän vähemmälle, mutta sen jälkeisestä ajasta noin 60% on ollut harjoittelua. Käymme myös paljon valmennusleireillä. Olimme juuri Tanhuvaarassa kahdeksan päivän jääleirillä ja Vierumäellä leireillessä meillä on ollut Juha Vuori (Lukon päävalmentaja 2016) Jääkiekkoliitosta vetämässä harjoituksia. 

KULTAJUHLASTA SEKAVAAN AIKAAN

Isänsä puolelta nigerialaiset sukujuuret omaava Isiguzo syntyi Helsingissä ja ensimmäinen koti löytyi Herttoniemestä. Ensimmäiset kosketukset luisteluun ja jääkiekkoon tulivat kuitenkin vasta, kun perhe muutti Espooseen, jossa Isiguzo asui kunnes muutti viime kesänä Turkuun.

— Minulla on todella huono muisti, mutta on siitä minulle kerrottu tarinoita miten kaikki alkoi. Muutimme Herttoniemestä Espoon Olariin, kun olin 3- tai 4-vuotias. Siinä vieressä oli kenttä mihin äiti vei minut aina talvisin luistelemaan enkä kuulemma olisi millään halunnut lähteä jäältä pois.

— Kävimme myös jäähalleissa yleisöluisteluissa. En muista missä hallissa silloin olimme, mutta jäälle oli tulossa jokin junnujoukkue ja olisin kovasti halunnut sinne mukaan, mutta äiti sanoi, etten pääse, koska olen niin pieni vielä. Minä sitten jankutin niin kauan, että äidin oli pakko käydä sen joukkueen valmentajalta kysymässä, että onko sen ikäisen mahdollista päästä pelaamaan ja valmentaja toivotti tervetulleeksi mukaan. Kävimme ilmoittautumassa kiekkokouluun ja sille tielle jäätiin.

Kuten junnukiekko Espoossa toimii, aloitti Isiguzo taipaleensa pelaajana yhdessä Bluesin kasvattajaseuroista, eli Espoon Palloseurassa. Bluesin ensimmäinen edustusjoukkue muodostettiin hänen ikäluokassaan nuoremmissa C-junioreissa. Bluesin juniorijoukkueet eivät ole juurikaan tappioita kärsineet viimeisen reilun vuosikymmenen aikana, joten voittaminen tuli Isiguzollekin tutuksi.

— Siirryin EPS:stä valmentajamme mukana Bluesiin. Meitä oli siinä muutama pelaaja ja taisimme olla vuoden nuorempia kuin muut. Pelasin niin sanotussa kakkosjoukkueessa, eli Blues Akatemiassa. Mehän olimme aivan ylivoimaisia siinä sarjassa. Lopputurnauksessa lopulta hävisimme Bluesin ykkösjoukkueelle. Ne vuodet olivat yhtä kultajuhlaa.

Eikä syyttä, sillä Espoossa tuntuu kasvavan kovan tason kiekkoiljoita vuodesta toiseen, vaikka miesten tasolle se ei juuri heijastunutkaan Bluesin ollessa elossa. Pyytäessäni esimerkkiä siitä, että keitä kaikkia hänen aikanaan samoilla laduilla liiteli menemään, ovat nimet sitä kelloja kilkauttavaa sorttia. Aarne Talvitie, Eeli Tolvanen ja Jesse Ylönen. Ihan kuin olisin kuullut heistä joskus. 

Onkin yksi suomalaisen kiekon suurimpia mysteereitä miten ihmeessä tällaisen juniorihautomon päällä istunut seura pystyi ajautumaan konkurssiin ja katoamaan maailmankartalta? Ehkä juuri siksi, että menestystä haettaessa ratkaisua kaivettiin avonaisesta rahakirstusta ja kaivaminen tehtiin istumalla sen rakenteeltaan kestävämmän mutta vähemmän kiiltävän aarrearkun, eli junioriorganisaation päällä. 

No, tämä nyt tietysti on pelkkää spekulaatiota, mutta siihen on vaikea olla sortumatta, kun epäsuhta junioripuolen menestyksen, mitataan sitä sitten mitalein tai huipputasolle kasvatettujen pelaajien määrällä, on niin valtava verrattuna espoolaisen edustuskiekkoilun mainetekoihin.

Isiguzo ehti kuitenkin saada maistiaisen siitä miltä tuntuu pelata miesten pelejä kotikaupungissaan. Kaudella 2017-2018 hän puki ylleen Espoo Unitedin paidan Mestiksessä. Valitettavasti seuran sekava tilanne ja sen eskaloituminen kauden mittaan heijastui myös joukkueen arkeen.

— Kummelia lainatakseni: “se oli sitä sekavaa aikaa.”

— Olin innoissani, kun pääsin joukkueeseen. Minulla oli koulu kesken, eikä tarvinnut vielä sen ikäisenä muuttaa pois kotoa ja sain keskittyä vain omiin hommiin. Kausi alkoi hyvin ja pärjäsimme Suomen cupissa, mutta raha- ja varusteongelmat alkoivat näkyä ennen pitkää. Palkat olivat myöhässä vähän väliä. Varusteita tuli vähän heikosti eivätkä ne olleet sitä mitä tilattiin.

— Siinä oli paljon pieniä juttuja mitkä kumuloituivat kauden aikana sellaiseksi yleiseksi pahaksi oloksi ja stressiksi. Sitä yritettiin sulkea pois ja valmentajat sanoivat, että keskitytään pelaamiseen, treenataan, tehdään oma parhaamme ja yläkerta hoitakoon muun. Tilanne alkoi lopulta hiertämään pelaajien, valmennuksen ja toimihenkilöiden välejä. Ilmapiiri oli vähän tumma ja homma meni aika pelleilyksi. Vaikka hyvin yritimme peleissä, niin siitä ei vain lopulta tullut mitään. Emme päässeet playoffeihin ja se taru loppui vähän niin kuin siihen. Porukka lähti omille teilleen ja seura meni konkurssiin. Se oli jännä kokemus olla tuollaisessa mukana. 

MUUTTO SUOMEN KAUNEIMPAAN

Oli selvää, että koko juniorimaajoukkueputken läpi käynyt Isiguzo oli pelaaja, jonka talentti oli huomattu muuallakin kuin Turussa. Se, että Isiguzon kaltainen pelaaja koki TPS:n hyväksi seuraavaksi askeleeksi urallaan on omiaan osoittamaan sitä kuinka hyvin asioita on seurassa viime kaudet tehty pitkän synkän jakson jälkeen. Mutta siirto Turkuun kertoo myös sen, että TPS oli liikkeellä ajoissa. Itse asiassa paljon aiemmin kuin harva osaisi edes arvata.

— Pari Liiga- ja pari Mestis-seuraa tarjosi sopimusta, mutta tiesin, että Tepsi oli ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut. En sitä älyttömästi pyöritellyt, vaan ajattelin, että jos TPS kerran tarjoaa, niin menen sinne. Se oli vaihtoehdoista houkuttelevin ja siitä tuli sellaiset hyvät vibat, että tänne olisi päästävä.

— En muista olinko yhdeksännellä luokalla vai lukion ensimmäisellä, mutta niihin aikoihin agentti soitti ja sanoi, että Turusta soiteltiin ja kyseltiin kiinnostusta lähteä sinne pelaamaan. Tavallaan siitä asti minulla oli Tepsi niin sanotusti takaraivossa.

Ensimmäisellä kaudellaan Isiguzo jäi kuitenkin vain nimeksi pelaajalistassa. Tässä juttusarjassa olemme valitettavan paljon joutuneet käsittelemään pelaajien epäonnea viime kauden suhteen eikä Isiguzo tee tässä asiassa poikkeusta.

— Oli aika paljon kaikennäköistä. Ensin paljastui ylikunto juuri ennen ensimmäistä liigapeliä. Se olisi ollut kauden avauspeli HPK:ta vastaan, mutta aamujäiden jälkeen syke oli ties missä. Sen jälkeen otettiin iisisti pari viikkoa, jonka jälkeen pääsin mukaan peleihin. 

— Sairastelin myös aika paljon. Keuhkoista löydettiin jotain hommia ja se osoittautui krooniseksi flunssatilaksi. Sitten tuli aivotärähdys, kun olin TUTO:n kanssa pelaamassa Lempäälässä. Pari minuuttia ennen loppusummeria lensin pää edellä päin laitaa ja sen jälkeen jouduin olemaan kolmisen viikkoa tekemättä mitään, siihen päälle pari viikkoa pahasti kipeänä, joten en silloinkaan päässyt tekemään juuri mitään. Kuukauden harjoittelun jälkeen sain kunnon takaisin ja sen jälkeen aloinkin pelaamaan A-junnujen kanssa.

Muistan, kun juttelin Isiguzosta päävalmentaja Kalle Kaskisen kanssa ja hän kertoi “Benkun” rohkeudesta pelata molemmissa päissä kenttää. Tästä saatiin viitteitä heti ensimmäisessä pelissä, jossa Isiguzo peliminuutteja sai. 29.9.2018 kotitottelussa Pelicansia vastaan Isiguzo otti keskialueelta irtokiekon ja paikassa, jossa suurin osa pakeista heittäisi kiekon päätyyn ja lähtisi vaihtoon, kelasi Isiguzo vauhdit, pisti pari-kolme pussinokkaa vipuun ja heitti kiekon hieman maalista ohi. 

Kommentaattorini Timo Nummelinin kanssa katsoimme toisiamme, naurahdimme ja ihmettelimme ääneen, että mikäs poika se tämä oikein onkaan. Minua jotenkin viehättää tavattoman paljon se, ettei Isiguzo muista edes koko tilannetta. Hänelle uskallus pelata on niin luontaista, ettei kuvatussa ollut mitään erikoista, vaikka se sai minut haukkomaan henkeäni. 

Isiguzon omat muistikuvat ensimmäisistä peleistä liittyvät hänelle läheisiin ihmisiin.

— Sen muistan ensimmäisestä liigapelistä, että kun hyppäsin jäälle, niin vastassa oli vanhin pelikaverini Jesse Ylönen ja iskin hänelle silmää siinä aloituksessa. 

— Seuraavassa pelissä Porissa tuli tilille yksi murrettu leuka ja sekin vielä hyvältä kaverilta. Osuin Lenni Killiseen enkä edes huomannut ketä olin taklannut. Myöhemmin kun nähtiin ja jotain naureskeltiin, niin hän siitä minulle kertoi. 

Kuten yllä todettiin, liittyi Isiguzon kuntoon päästyään TPS:n A-junioreiden matkaan. Siellä hän sai repaleiselle kaudelleen kelpo loppunosteen.

— Se pelasti koko kauden, että pääsin pelaamaan siellä, tekemään vähän tehoja ja saamaan itseluottamusta ja itsetuntoa takaisin. Muuten kausi olisi ollut aivan katastrofi, mutta sen kautta jäi lopulta positiivinen fiilis.

Kun kausi meni miten meni, ei ollut helppoa lähteä vielä uuden joukkueen matkaan pelastamaan sitä mitä pelastettavissa vielä oli. Tässä tapauksessa Tepsin A-nuorten valmentajat tiesivät tasan tarkkaan mistä narusta kuuluu nykäistä. Isiguzolle annettiin ohjeeksi pelata lätkää.

— Menin valmentajien koppiin ja istuin pöydän ääreen “Hööpin” (päävalmentaja Hermanni Vidman) ja “Bogun” (apuvalmentaja Anatoli Bogdanov) kanssa. He olivat todella rentoja ja tuli heti sellainen hyvä, turvallinen fiilis. Ei ollut painetta ja sain pelata omaa peliä. Sain vapaat kädet. He kannustivat pelaamaan aisteilla ja sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Tuli heti sellainen olo, että saan hyvän startin ja pääsen takaisin hommiin. Kyllä tuntui hyvältä, kun pääsin painamaan ensimmäisen maalin Tepsin paidassa!

Ensimmäinen sesonki Turussa ei ollut varsinaisesti ruusuilla tanssimista ellei sillä tarkoiteta pystyyn pingotettujen ruusun piikkien päällä polkkaamista. Toista TPS-kautta Isiguzo odottaa innolla. Uuden kauden ensimmäinen pelipäivä on aina juhlapäivä, mutta Isiguzon kohdalla kirjaimellisesti, sillä hän täyttää Pitsiturnauspäivänä 20 vuotta. Vaikea viime kausi ei paljoa hänelle antanut, mutta se tieto, mitä hän liigassa pelaamisesta ehti saamaan, auttaa paljon tähän kauteen valmistautumisessa.

— Kun armeijassa olemme olleet todella paljon jäällä, niin minulla on hyvä fiilis omasta kunnosta ja pelistä. Tunnen olevani valmis, kun kiekko putoaa jäähän Pitsiturnauksessa. Ja nyt kun on yksi liigakausi takana, olkoon miten rikkonainen tahansa, niin tiedän millaista se peli on ja turha jännitys on kadonnut, kun touhu on tutumpaa.

TPS:n takalinjojen pelipaikoista tullaan käymään kovaa kilpailua, kun kuuden pelaavan pakin joukkoon on tarjolla useampi innokas nuori mies. Isiguzo aikoo raivata tiensä kokoonpanoon ja uskoa antaa se, ettei TPS:ssä ole minkäänlaista lasikattoa, johon nuori pelaaja voisi joutua päätään puskemaan. Pelipaikan valtaaminen on itsestä kiinni.

  Kilpailu on kovaa, mutta aina on ruutua tarjolla. Kalle Kaskinen sanoi minulle viime kauden alussa, että jos teen hommia ja pelaan kuten ykköspakki, niin silloin ykköspakki, olinpa minkä ikäinen tahansa. Hän ei kiellä olemasta ykköspakki. Pelaat kuten pelaat ja paikan saat sitä mukaa. Hän sanoi, että aina on mahdollisuus. Jos tekee kovaa hommia, niin palkinto tulee varmasti joskus.

Markku Silvennoinen

Kirjoittaja on Radio Cityn TPS-selostaja. TPS:n ottelut kaudella 2019-2020 kuullaan Radio Cityn Turun taajuudelta 105,5.

 

LUE KOKO SARJA:
Silvennoisen Suvivieras, osa 17: Kalle Kaskinen
Silvennoisen Suvivieras, osa 16: Lauri Korpikoski
Silvennoisen Suvivieras, osa 15: Ville Vahalahti
Silvennoisen Suvivieras, osa 14: Bernard Isiguzo
Silvennoisen Suvivieras, osa 13: Teemu Väyrynen
Silvennoisen Suvivieras, osa 12: Hannu Kuru
Silvennoisen Suvivieras, osa 11: Olli Kaskinen
Silvennoisen Suvivieras, osa 10: Aleksi Salonen
Silvennoisen Suvivieras, osa 9: Aleksi Anttalainen
Silvennoisen Suvivieras, osa 8: Topi Nättinen
Silvennoisen Suvivieras, osa 7: Julius Pohjanoksa
Silvennoisen Suvivieras, osa 6: Elias Karvonen
Silvennoisen Suvivieras, osa 5: Kaapo Kakko
Silvennoisen Suvivieras, osa 4: Santeri Lukka
Silvennoisen Suvivieras, osa 3: Simon Suoranta
Silvennoisen Suvivieras, osa 2: Oskari Lehtinen
Silvennoisen Suvivieras, osa 1: Lauri Pajuniemi