karuselli_seuraavakotimatsi.jpgkaruselli_tpslounas.jpgkaruselli_tps_shop.jpgkaruselli_kausikortti.jpgkaruselli_midas.jpg
Seuraava kotiottelu
TPS - SaiPa LA 26.10. 18:30 OSTA LIPUT
26.3.2019

Silvennoisen sivallus: TPS etenee vuorikiipeilijän sielunmaisemassa

Auran Aaltojen Markku Silvennoinen avaa Playoffsien aikaa ja taikaa.

33592469808_1fe71b20be_k.jpg

Hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat, eläinkunnan edustajat ja mielikuvitusystävät. Minulla on ilo ja kunnia todeta, että eteemme on avautumassa upea Playoffs-sarja!

Sitä oli lupa odottaakin, kun kävi selväksi, että TPS saa vastaansa HPK:n. Sen takaa yleensä jo runkosarja-asetelmakin, sillä nelosen ja vitosen välisissä sarjoissa erot ovat yleensä pienet ja pelit sen mukaisia. Tässä sarjassa erot olivat vielä pienemmät, kun joukkueet ovat kaukalossa vieläpä varsin samankaltaiset.

Keskustelu jääkiekon ympärillä on mielestäni aina luonteeltaan vähän outoa. Totta kai tämä on tulosurheilua, mutta yksittäisen ottelun kohdalla tulos tuntuu ohjaavan keskustelua kuin rajattomalla itseluottamuksella varustettu kuski Ferraria, eli mutkia suoristaen ja liikennemerkkejä huomioimatta jättäen. Etenkin kahden ensimmäisen pelin jälkeen tuntui tiedon valtaväylällä kuljeskelu siltä kuin olisin eksynyt Ferrarin testiradalle ruuhka-aikaan.

Tulos on se asia, mikä ottelusta jää seisomaan sellaisena huippuna, että sen historian hämäriinkin tuijotellessa vielä löytää. Mutta unohtaa ei sovi sitäkään, että tulos koostuu tuhottoman monesta eri tekijästä, eikä näin tiukassa sarjassa vaadita suurtakaan keinulaudan heilahdusta, että toisen osapuolen voi kunakin iltana liputtaa voittajaksi.

Silti ensimmäisen kahden pelin jälkeen törmäsin tämän tästä kannanottoihin, joiden mukaan TPS oli aneeminen, hukassa tai mitä milloinkin. Minä näin kaksi ensimmäistä peliä seuraavasti: TPS oli tehottomampi, HPK hiukan pelillisesti niskan päällä ja he käyttivät myös omat hallintajaksonsa paremmin. Enempää se ei vaatinut, että HPK johti 2-0 ja sai TPS:n selän jo seinän lähettyville.

Koko ajan minulla oli sellainen olo, että HPK on siellä missä se haluaa olla, eli kykyjensä ylärajoilla tai ainakin lähellä niitä, kun taas TPS:llä oli koneessaan paljon vielä kierroksia ”äräytettäväksi”.

Kolmannen pelin oli oltava se hetki, jolloin Palloseuran moottori alkaa tosissaan murisemaan. Oli päästävä iskemään takaisin.

Helppoa sekään ei ollut, eikä helppoja hetkiä ole odotettavissa jatkossakaan, mutta nyt TPS onnistui kotibaanalla kiilaamaan ensimmäisenä ruutulipulle. Otto Niemisen jatkoaikamaali tulee olemaan niitä hetkiä, joita en unohda. Näissä hetkissä tunnetta ei tarvitse kaukaa etsiä. Kun pinkaisin penkiltäni pystyyn ja vedin kahden käden ”jutipumput”, siinsi mielessäni kirkkaana yksi asia. Sillä nimenomaisella hetkellä TPS ilmoittautui ottelusarjaan mukaan.

Mutta millaisia johtopäätöksiä tämän sarjan voimasuhteista pitää nyt vetää?

Mieleen tulee kohtaus vuoden 2007 elokuvasta Charlie Wilsonin sota, jossa Philip Seymour Hoffmanin esittämä Gust Avrakotos kertoo Tom Hanksin esittämälle elokuvan nimikkohahmolle tarinan Zen-mestarista.

Pieni poika saa 14-vuotissyntymäpäivänään hevosen ja kaikki kylässä sanovat, että “onpa upeaa, poika sai hevosen.”

Zen-mestari sanoo “katsotaan.”

Kaksi vuotta myöhemmin poika putoaa hevosen selästä, katkaisee jalkansa ja kaikki kyläläiset toteavat yhteen ääneen, että “onpa kamalaa.”

Zen-mestari sanoo “katsotaan.”

Syttyy sota ja kaikki kylän pojat lähtevät rintamalle, mutta tarinamme poika ei vammansa takia pysty ja kaikki kyläläiset iloitsevat, että onpa upeaa.

Zen-mestari sanoo “katsotaan.”

Zen-mestarin ajattelutapa sopii erinomaisesti myös käynnissä olevaan HPK-sarjaan. Ensimmäisen kahden pelin jälkeen oli liian aikaista kenenkään alkaa lyttäämään Tepsin mahdollisuuksia aivan kuten eilisen jälkeen olisi aivan liian aikaista pistää koko Turun läpi kulkevaa letkajenkkaa käyntiin.

Playoffsien erityisyys, hienous ja raakuus piilee siinä, että kunakin iltana tulos voi olla mitä tahansa, mutta sarjan tulosta lasketaan otteluvoitoin, eikä yksikään voitto tuo enempää kuin yhden merkinnän sarakkeeseen.

Mutta kääntääkö TPS tämän sarjan?

Palataanpa siihen kysymykseen lopuksi.

Ensin pitää määritellä millaisten haasteiden äärellä TPS on tai voisi olla. Kun olen keskusteluissa koettanut pukea sanoiksi, olen verrannut TPS:n taivalta vuorikiipeilyyn.

Jos TPS olisi eilen hävinnyt, seisoisi joukkue juuri nyt Mount Everestin äärellä. Se on korkein vuori, jota maa päällään kantaa ja jonka huipulle ei kovin korkealla prosentilla selvitä.

Nyt kun voitto tuli, niin TPS on Kilimanjaron jalkopäässä. Vuori on yhä korkea, sen huipulle pääseminen vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta kova työ ja itsensä voittaminen tulee kantamaan hedelmää sen valloituksessa.

Huomenna voittamalla edessä seisoo “enää” Mont Blancin korkuinen nyppylä, jonka rinteillä on taas helpompaa hengittää, mutta jonka huipulle ei kuitenkaan aivan tuosta vaan heittämällä mennä.

Sarja on kesken ja siitä näyttää tulevan pitkä.

Mutta kääntäkö TPS tämän sarjan?

Katsotaan.

Mutta eiköhän Zen-mestarikin nyökkäile hyväksyvästi, kun väitän, että eilisen voiton myötä mahdollisuudet siihen paranivat roimasti.