kaudenavaus_uusi_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
1.3.2019

Savon valloitus käyntiin Mikkelissä

Meneekö sadan pisteen raja rikki jo tänään?

1.3artikkeli.png

Turun Palloseura kohtaa tänään Jukurit Mikkelissä. Joukkueet kohtaavat neljännen ja samalla myös viimeisen kerran tällä kaudella. Toisena sarjassa etenevä Turun Palloseura on ollut Jukureille tyly vastus vieden nimiinsä kaikki tarjolla olleet pisteet. 

Syyskuussa pelattu ensimmäinen kohtaaminen Mikkelissä päättyi mustavalkoisille 3–1 ja joulukuun kamppailu Turussa 4–3. Tammikuussa TPS onnistui katkaisemaan tappioputkensa ja kääntämään kurssinsa täysin juuri Jukureita vastaan. 4–1-lukemiin päättyneen voiton jälkeen TPS on pelannut 12 ottelua, voittanut niistä yhdeksän ja kerännyt yhteensä 27 pistettä.

Kolmivuotisen Liiga-taipaleensa aikana Jukurit on onnistunut yllättämään TPS:n ainoastaan kerran.

TPS:llä on tänään myös mahdollisuus rikkoa sadan pisteen raja Liigassa. Tällä hetkellä kasassa on 98 pistettä. Kamppailu Liigan kakkospaikasta ja mahdollisesta välierien kotiedusta jatkuu siis tiukkana.

Mikkelin Jukurit ovat sarjassa viimeistä edellisenä eikä enää kamppaile pudotuspelipaikoista. Joukkue on kuitenkin esiintynyt pirteästi kotiluolassaan viime aikoina, voittaen kolme edellistä ottelua ja saalistaen vähintään pisteen viidestä viimeisestä koti ottelustaan. 

Aleksi Salonen siirtyi alkukeväällä Jukureista mustavalkoisiin ja sulatti välittömästi turkulaisten sydämet. TPS-paidassa jo kahdeksan kertaa esiintynyt Salonen palaa tänään vanhalle kotiareenalleen. Salonen pelaa tänään Lucas Ekeståhl-Jonsson rinnalla. 

Henrik Haukeland ottaa torjunta vastuun ja myös hyökkääjä Elias Karvonen palaa tänään kokoonpanoon loukkaantumisen jälkeen. Karvonen pelaa nelosketjun laidalla Jonne Virtasen ja Markus Nurmen viereltä. Ykkös- ja kakkosketjut jatkavat samassa muodostelmassa kuin keskiviikkona Pelicansia vastaan.