15.2.2020

Ei pisteitä Porista

Porin Ässät iski tehokkaasti Isomäen lauantai-illassa.

191126_Tappara-TPS (16 of 58).jpg

Ässät-TPS 4–1 (0–1, 2–0, 2–0)

Turun Palloseuran viikko saatiin päätökseen lauantai-iltana Porissa. Ässät isännöi turkulaisia viikonlopun toisessa back-to-back -ottelussa. Joukkueet kohtasivat perjantai-iltana Turussa, ja kokonaisuudessaan lauantain kamppailu oli kauden viides keskinäinen kohtaaminen. Patapaidat voittivat perjantaina pelatun ottelun lukemin 3–5.

Perjantaina Gatorade Centerissä Ässät iski ottelun ensimmäisen maalin vain reilun minuutin pelin jälkeen. Tämän iltaisessa kamppailussa nähtiin samanlainen salama-alku, mutta maalista vastasi TPS. Oskari Lehtinen laukoi Palloseuran johtoon Olli Valtolan esityöstä. Kahden minuutin kohdalla tulleen maalin jälkeen erässä ei lisää osumia nähty ja erätauolle siirryttiin mustavalkoisten 0–1 -johdossa.

TPS luisteli toiseen erään yhden maalin johtoasemassa. Kotijoukkue sai kuitenkin ensimmäistä erää paremmin pelistä kiinni ja painoi häpeilemättä vierasjoukkueen kimppuun. Huippupaikoilla ei juhlittu, mutta kotijoukkue onnistui kahdesti iskemään kiekon Erik Källgrenin vartioimaan maaliin.

Toisessa erässä kahden maalin lisäksi nähtiin kovaa kamppailua, eikä tunnetta puuttunut. Molemmat joukkueet pelasivat tilanteet loppuun asti eikä tuumaakaan annettu periksi. Kahta maalia enempää ei kuitenkaan erässä nähty ja pukusuojiin siirryttiin kotijoukkueen johdossa lukemin 2–1.

Kolmannessa erässä nähtiin jälleen salamamaali, kun puolentoista minuutin pelin jälkeen Ässien Topias Haapanen lisäsi kotijoukkueen johtoa. Osuman jälkeen patapaitojen kahden maalin johdossa edettiin aina ottelun viimeisille hetkille asti. TPS painoi päälle ja haki vimmatusti kavennusta. Viimeisessä erässä ruotsalaismaalivahti Källgrenille kirjattiin vain yksi torjunta TPS:n tolppien välissä.

Kovasta kiristä huolimatta TPS ei onnistunut ohittamaan toistamiseen Sami Aittokalliota. Ottelun viimeisen maalin iski Otto Kivenmäki tyhjään maaliin ja sinetöi Ässien 4–1 -voiton.

– Tänään oli juuri sellainen tiukka kamppailu mitä odotettiinkin. Tänään ottelun voitti se, kumpi pystyi puolustamaan huolellisemmin. Vastustaja onnistui siinä ja pisteet jäivät tänään saamatta. Nyt pitää elää hetkessä, sillä seuraava peli pelataan jo maanantaina, summasi Petteri Wirtanen ottelun päätyttyä.

TPS:n ottelut jatkuvat maanantaina 17. päivä helmikuuta, kun hallitseva mestari HPK saapuu Gatorade Centeriin.