4.12.2019

A-nuoret kärkikamppailuun

TPS:n A-juniorit kohtaavat keskiviikkoiltana Gatorade Centerissä Helsingin Jokerit.

 

Turun Palloseuran A-nuoret saavat tänään kovan vastuksen, kun sarjakärki Jokerit saapuu Turkuun. Molemmat joukkueet lähtevät iltaan kotivoitto viimeisestä ottelusta taskussaan. TPS ja Jokerit ovat hävinneet vain yhden kuudesta viimeisestä ottelustaan.

Illan kamppailussa vastakkain asettuvat kaksi erittäin tehokasta joukkuetta. Jokerit on Nuorten SM-Liigan eniten maaleja tehnyt joukkue ja TPS on heiluttanut verkkoa vain vähän helsinkiläisiä vähemmän. Ainoastaan pääkaupungin joukkueet HIFK ja Jokerit ovat tehneet enemmän maaleja, kuin Palloseura.

Jokerit veivät kauden ensimmäisen kohtaamisen marraskuun puolivälissä. Helsingissä pelattu ottelu päättyi narripaitojen 5–3-voittoon. Palloseura johti ottelua vielä kolmanteen erään lähdettäessä, mutta kotiyleisön edessä helsinkiläiset punnersivat rinnalle ja ohitse. Jokerit onnistui viimeisessä erässä kolmesti ja kuittasi ottelusta täyden pistepotin.

– Jokerit on yksi sarjan kovimmista joukkueista niin kuin sarjasijoituskin kertoo. Tänään on luvassa varmasti kovia kamppailuja, eikä vauhtiakaan tule varmasti puuttumaan, tuumaili A-nuorten päävalmentaja Hermanni Vidman ennen illan ottelua.

– Pärssinen-Pyyhtiä-Nevasaari-kentällinen on ollut aivan sarjan eliittiä. Heitä kannattaa seurata ja tietenkin miesten joukkueessakin debytoinutta Eemil Viroa, joka palaa tänään kokoonpanoon, jatkoi Vidman.

TPS:n maalilla illan ottelussa aloittaa vuonna 2002 syntynyt Lukas Silvennoinen. 17-vuotias maalivahti on pelannut alkukauden erinomaisesti B-junioreissa ja saa nyt näyttöpaikan A-nuorten veräjänvartijana. Silvennoinen kärsi alkukaudesta loukkaantumisista, mutta palattuaan tositoimiin nuori maalivahti on esittänyt vakuuttavia otteita.

– Nyt avautui Lukakselle näytön paikka, kun Eetu Anttila on miesten liigajoukkueen mukana. Hän on pelannut hyvin B-nuorissa palattuaan tositoimiin loukkaantumisen jälkeen. Tänään hän sitten debytoi A-nuorissa, summaa nuorten maalivahtivalmentaja Antti Rautiola.

TPS-Jokerit tänään kello 18.30 Gatorade Centerissä!