Seuraava kotiottelu
TPS - Ässät LA 26.1. 17:00 OSTA LIPUT

Maalaispojasta ammattilaiskiekkoilijaksi

TPS:n puolustaja Steven Seigo on jäänyt monelle mysteeriksi, mikä toisaalta ei ole ihme, sillä Saskatchewanin maaseudulla varttunut kanadalainen ei pidä itsestään meteliä. Harva kuitenkaan uskoisi, että kuluva kausi Turun Palloseuran riveissä on Seigolle ensimmäinen ammattilaisjääkiekkoilijana.  

On marraskuu, aurinko nousee myöhään ja laskee varhain, ulkona tuuli ja sade ovat lyöneet hynttyyt yhteen piinaten ulos uskaltautuvia ihmisparkoja. Pelaaja toisensa jälkeen poistuu ulos säätä kiroten ja kauluksiaan ylös kasvojen suojaksi kiskoen. Steven Seigo katsoo tovereidensa perään ja puistelee päätään hymyillen.

 - Minä kyllä viihdyn täällä, hän vakuuttaa ja naurahtaa, kun taustalta kuuluu jälleen muutama luontoäitiä ylistävä voimasana.

- Olen tottunut neljään eri vuoden aikaan, sillä olen asunut Kanadassa ja Michiganissa, joten sateiset syksyt ja ankarat talvet eivät ole minulle mitään uutta. Sen sijaan kaupungissa asuminen on vaatinut totuttelua.


Tosiaan, alle 200 000 asukkaan Turku on isoin kaupunki, missä 23-vuotias Seigo on koskaan asunut. Lapsuutensa hän vietti Kanadan preeriaprovinssi Saskatchewanin eteläosassa, Edelwold nimisessä kylässä, jonka väkiluku on alle 300. Sieltä Seigo lähti pelaamaan Albertan junioriliigan Bonnyville Pontiacs joukkueeseen kolmeksi vuodeksi. Bonnyvillen kaupungin väkiluku sentään oli 6 000 paremmalla puolen. Junioriliigasta Seigo siirtyi pelaamaan yliopistokiekkoa Michigan Techiin, joka sijaitsee Houghtonin kaupungissa; populaatio 7 700. Näiden lukujen rinnalla jopa Turku voi siis tuntua suurkaupungilta.

Onhan tämä aivan eri maailma. Vartuin farmilla, missä vallitsi rauha ja hiljaisuus, joka puolella vain peltoa ja ruohoa, mutta nyt asun keskellä kaupunkia. Nautin siitä kyllä todella paljon! Ei tarvitse ajaa 20 minuuttia päästäkseen kauppaan ja uusien ihmisten tapaaminen on helpompaa, Seigo selittää innoissaan.

Nuori pelaaja sai lähipiiriltään täyden tuen päätökselleen lähteä ulkomaille pelaamaan, ja itse asiassa ilman isäänsä Gary Seigoa Steven olisi tuskin koskaan Suomeen päätynyt.

-Euroopan agenttini, joka on siis myös isäni, kertoi minulle mahdollisuudesta pelata täällä. En tiennyt etukäteen juuri muuta kuin sen, mitä isäni oli minulle kertonut; kovatasoinen liiga, ankaraa harjoittelua, potentiaalinen joukkue ja hyvät mahdollisuudet kehittyä pelaajana.

Suomi, Turku, Liiga ja TPS olivat siis kaiken kaikkiaan nuorukaiselle varsin vieraita käsitteitä, mutta toisaalta, niin ikään Seigo oli aluksi pelaajana vieras tapaus TPS:lle.

-Tietenkään täällä ei tiedetty minusta juuri mitään, joten lähetimme isäni kanssa heille videoita ja raportteja Pohjois-Amerikassa pelaamistani peleistä. Kun he sitten tarjosivat minulle tilaisuutta try-outtiin, päätin tehdä kaikkeni, että saisin sitä kautta sopimuksen koko kaudeksi ja se onnistui, Seigo muistelee.

Ennen kauden alkua pelatuissa European Trophyn seitsemässä ottelussa pisteet 1+4 tehnyt puolustaja kirjoitti lopulta TPS:n kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.

Yliopistokiekkoilun haasteet

Ennen ammattilaiseksi ryhtymistään Seigo pelasi neljä vuotta Michigan Techin riveissä yliopistokiekkoa. Joukkueen apuvalmentajat olivat tarkkailleet nuoren puolustajalupauksen otteita tämän pelatessa Albertan junioriliigaa ja houkuttelivat hänet liittymään koulun joukkueeseen. Vuoden 2009-2010 keltanokka muistelee kahden ensimmäisen vuoden olleen jääkiekon saralla haastavia.

Tiesin jo sinne mennessäni, että heillä oli ollut vaikeuksia, mutta minun silmiini se näytti siltä, että kurssia yritettiin kääntää. Ongelmana oli se, että me keltanokat tulimme sisään intoa täynnä ja janosimme voittoja, kun taas ylempien vuosikurssien pelaajilla ei enää vastaavanlaista motivaatiota jostain syystä ollut. Mutta sitten toisen vuoteni jälkeen saimme uudet valmentajat, joukkueen kokoonpano muuttui ja meitä alettiin koulunkin puolesta kohdella paremmin. Voitimme vihdoin isoja pelejä ja asiat kääntyivät paremmaksi. Loppujen lopuksi sieltä jäi hyvät muistot.


Jääkiekko itsessään ei Seigon mielestä eroa täkäläisestä pelistä niin paljon kuin voisi kuvitella. Hän korostaa, että yliopistosarjoissakin pelaa tasokkaita pelaajia, joista monet päätyvät AHL:ään tai NHL:ään ammattilaisiksi. Koulun ja kiekkoilun yhdistäminen kuitenkin vaatii veronsa.

- Arkena joutuu opiskelemaan, joten siellä harjoitellaan vain maanantaista torstaihin iltapäivisin koulun jälkeen. Mutta koska pelit ovat vain perjantaisin ja lauantaisin, niissä on valtavan kova tempo ja välillä se on jopa kaoottista, sillä kaikki vetävät sata lasissa tietäen, että seuraavat matsit ovat vasta viikon päästä. Ammattimaisesta kontrollista tai järjestelmällisyydestä ei ole tietoakaan.

Myös kaukalon koon Siego nostaa merkittäväksi eroavaisuudeksi ja myöntää, että pohjoisamerikkalaisilla pelaajille voi olla hankalaa sopeuttaa oma pelinsä isompiin kaukaloihin.

- Itse totuin yliopistossa pelaamaan eri kokoisissa kaukaloissa. Kotiareenallamme jää oli vähän isompi kuin NHL:ssä, mutta sitten esimerkiksi Coloradossa ja Minnesotassa pelattiin olympiakokoisissa kaukaloissa. Täällä Suomessa kaukalot ovat kuitenkin kaikkialla isoja ja etenkin täällä meidän kotihallissa se on varsinainen lentokenttä! Täällä ei ole varaa hötkyillä, sillä muutoin pelaa itsensä auttamattomasti pihalle.

Mitä tulee kiekkoilun ohella opiskeluun, urheilijat eivät ole erityisasemassa, vaan tentit, kotitehtävät ja ryhmätyöt on hoidettava siinä missä muidenkin. Seigo kertoo tehokkaan ajankäytön ja suunnitelmallisuuden olleen avainsanoja lukuvuodesta selviytymisen kannalta. Paperit tosin kanadalaisella on vielä koulustaan saamatta, mikä kuulemma on kuitenkin kiekkoilijoiden keskuudessa varsin tavallista.

- Monet pelaajista eivät valmistu neljässä vuodessa, joten kun he lähtevät muualle pelaamaan, koulu tarjoaa heille mahdollisuuden tulla takaisin kesäisin kauden päätyttyä suorittamaan kursseja. Itselläni olisi toiveissa valmistua parin vuoden sisällä.

Kantti koetuksella

Palloseuran syksy on ollut raskas, eivätkä mustavalkoiset ole päässeet juuri voittoja juhlimaan, vaikka illasta toiseen tiukkoja pelejä onkin väännetty. Seigo ei kuitenkaan ole vastaavanlaisessa tilanteessa ensimmäistä kertaa. Hänen ensimmäisenä yliopistovuotenaan Michigan Tech Huskies hävisi 36 ottelustaan peräti 30 ja voitti vain viisi. Seuraavalla kaudella saldona 38 ottelusta oli jälleen 30 tappiota ja ainoastaan neljä voittoa. 

- Siihen malliin häviäminen etenkin yliopistosarjassa on äärimmäisen raskasta. Kahden tappion viikonlopun jälkeen ei päässytkään kuittaamaan heti, vaan joutui aina seuraavat viisi päivää vaivaamaan päätään ajatuksin, että mitä teki väärin ja miksi. Välillä oli vaikeaa päästä eroon niistä ajatuksista.


Seigoon kohdistui kovat odotukset hänen liittyessään Huskiesin riveihin, sillä hänen odotettiin olevan merkittävä vahvistus heikolle joukkueelle. Nuori puolustaja vastasi huutoon ja olikin heti ensimmäisellä kaudellaan joukkueen kolmanneksi tehokkain pelaaja 19 pisteellään. Seuraavalla kaudella pisteitä kertyi kaksi vähemmän oikeuttaen hänet viidenteen sijaan joukkueen sisäisessä pistepörssissä.

- Itse asiassa en kokenut, että suurimmat paineet olisivat tulleet valmennuksen puolelta vaan pikemminkin joukkuekavereilta. Kun tulee keltanokkana uuteen jengiin, jossa kukaan ei tunne sinua tai tiedä mitään osaamisestasi, sitä kokee, että on pakko osoittaa, että ansaitsee peliaikansa, roolinsa ja valmentajien luottamuksen, Seigo pohtii.

Puolustajalle nuo kaksi kautta olivat opettavaisia ja nuoren miehen henkistä kanttia testattiin toden teolla. Kun vastassa oli Wisconsinin joukkue, josta useammankin pelaajan tie vei NHL:ään, Seigo pakkipareineen joutui vaihdosta toiseen painimaan kovien pelimiesten kanssa eikä vastoinkäymisiltä vältytty. Epäonnistumisten hammas nakersi itseluottamusta ja sen uudelleen rakentamiseksi oli tehtävä töitä.

-Hyvät välit joukkuekavereihin auttavat, sillä he kykenevät ymmärtämään ja tukemaan eri tavoin kuin mikään ulkopuolinen taho. Itseään on jatkuvasti psyykattava; tee jäällä niitä asioita, joissa olet hyvä. Virheitä ei jääkiekossa voi sataprosenttisesti välttää, mutta ne on rajattava niin minimiin kuin mahdollista. Niistä, mitä väkisinkin sattuu, on otettava opiksi, minkä jälkeen ne voi unohtaa. Positiivisena on pysyttävä, sillä jos antaa itsensä masentua, se vain pahentaa tilannetta.

Seigo kantoi vastuunsa mallikkaasti ja oli kaudesta toiseen joukkueensa kulmakiviä.

Neljännen yliopistokautensa keväällä Seigo sai mahdollisuutensa Calgary Flamesin farmijoukkue Abbotsford Heatissä, mutta sopimusta AHL:ään ei lopulta syntynyt.

- Sain pelata siellä yhdeksän peliä, joissa mielestäni suoriuduin hyvin. En kuitenkaan ollut loppujen lopuksi niin hyökkäävä puolustaja kuin minun kenties odotettiin olevan. Valmennus ja GM antoivat minulle myös positiivista palautetta, mutta ehkä en sitten vain sopinut heidän sen hetkiseen kokoonpanoonsa. Mutta sitten sainkin mahdollisuuteni täällä Suomessa ja tartuin siihen välittömästi.

Tasaisuudessa tavoittelemista

Turussa kukaan ei tiennyt, mitä odottaa Steven Seigolta, joka oli kaiken kaikkiaan tuntematon nimi. Kanadalaispuolustaja on kuitenkin ollut joukkueen tehokkaimpia pelaajia pistein 4+11 ja samalla hän on ollut joukkueen +/- tilaston kärjessä läpi syksyn.

Omia suorituksiaan Seigo tarkkailee kuitenkin kriittisesti. 

 - Kun ottaa huomioon sen, että tämä on vasta ensimmäinen kauteni ammattilaisena, voin olla moniin seikkoihin tyytyväinen. Epätasaisuuteni ei siltikään ole hyväksyttävää. Hyvää iltaa saattaa seurata umpisurkea ilta tai kolmea onnistunutta vaihtoa seuraa se neljäs, jossa teen jonkun idioottimaisen virheen. Ne pienet, mutta ratkaisevat virheet, joita minulle nyt tuntuu jatkuvasti sattuvan, minun on ehdottomasti karsittava pois.

Seigo on pelannut pääosin koko syksyn kokeneen Shaone Morrisonnin vierellä ja kaksikon yhteistyö on ollut lähes saumatonta.

-Kun saa pelata kaverin kanssa, jolla on liki 500 NHL-ottelua vyöllään, ei tulisi mieleenkään valittaa. Saan päivästä toiseen seurata hänen työskentelyään, mikä auttaa minua kehittymään. Lisäksi hän ohjaa minua ja kertoo, kun teen virheitä, ja sitä kautta opin, mitä minun tulisi tehdä milloinkin. Hän on myös joukkuepelaajana aivan loistava; tukee ja kannustaa jokaista pelaajaa oli kyseessä sitten treeni tai peli, Seigo suitsuttaa kahdeksan vuotta itseään vanhempaa maanmiestään.


Seigo myöntää syksyn olleen joukkueelle armottoman vaikea, kun peli toisensa perään pelaajat ovat joutuneet jättämään kaukalon tappio niskassaan tiukoista väännöistä huolimatta. TPS on valahtanut jumbosijalle ja 10 parhaan sakkiin on jo yli 10 pisteen matka. Puolustaja ei kiellä tilanteen tukaluutta, mutta uskoo silti yhä joukkueensa mahdollisuuksiin.

-  Sanomattakin on selvää, että tarvitsemme kunnon voittoputken tai pudotuspelijuna karkaa meiltä. Puolustuspelimme on parannuttava; emme voi päästää 3, 4 tai 5 maalia omiin, sillä silloin joudumme tekemään toiseen päähän 4, 5 tai 6 maalia, eikä maalinteko ole todellakaan ollut meille helppoa. Hyökkäyspäässä taas pelaamisen ei tarvitse olla kaunista: kiekkoa maalille ja äijää perään hakkaamaan ne sisään. Kun alamme kääntää nämä tiukat pelit voitoiksemme, voimme yhä saavuttaa tavoitteemme.

Joukkueen jatkuva häviäminen on näkynyt myös HK Areenan lehtereillä, jotka ovat tänä syksynä vetäneet keskimäärin 4600 katsojaa. Seigo muistelee yliopistosarjan otteluiden tunnelmaa ja innostuu kuvailemaan meininkiä  Pohjois-Dakotassa, missä täpötäyden areenan 14 000 ihmistä pitivät aina uskomatonta mekkalaa läpi pelin. Meteliä hän kaipaisi Palloseurankin kotiareenalle, mutta myöntää, että yleisökato on ollut ymmärrettävä.

-  Raskasta sen täytyy olla kannattajillekin, kun emme voita pelejä, mutta juuri nyt kuitenkin tarvitsisimme heidän tukeaan. Arvostan suuresti niitä faneja, jotka seisovat joukkueensa takana sisukkaasti vastatuulessakin - täällä on se mustavalkoinen seisomakatsomo ja niille hardcore-faneille kiitokset siitä, etteivät ole kääntäneet meille selkäänsä.

Tulevaisuuden monet kasvot

Tulevaisuuden pohtiminen saa aikaan monenlaisten ilmeiden kirjon Seigon kasvoilla. Ensin vakavoidutaan hetkeksi, kun pöytään lyödään kortti nimeltä NHL. Puolustaja alkaa ruotia mahdollisuuksiaan pelata maailman kovimmassa liigassa:

-  Jälleen kerran tasaisuus on merkittävä sana. NHL:ssä jätkät pelaa illasta toiseen kovalla tasolla eikä siellä ole varaa konttauksiin. Siinä on minulle tekemistä, kun on rajattava pois kaikki rookie-virheet, joita vielä tässä vaiheessa teen. Minun on opittava pelaamaan yksinkertaisemmin ja varmemmin. Totta kai fyysisellä puolellakin on vielä työstettävää, sillä pelaajat NHL:ssä ovat todella vahvoja ja jäällä on vähemmän tilaa.

Sitten nähdään välähdys toiveikkuutta.

- Mutta en kiellä, etteikö NHL olisi mielessäni, sillä tietyllä tapaa se on aina ollut päätavoite ja suurin unelma. En usko, että on täysi mahdottomuus palata jonain päivänä takaisin Pohjois-Amerikkaan ja saada lopulta kutsu ylös NHL:ään, mutta ei se ole minulle maailman tai edes urani loppu, vaikka en sinne pääsisikään. Hyviä vaihtoehtoja on myös täällä Euroopassa.

 Sanat Turku ja Suomi yhdistettynä tulevaisuuteen vetävät puolestaan miehen perin mietteliääksi.

 - Hmm… Minulla on vuoden jatko-optio täällä, ja mikäli asiat rullaavat, niin mielelläni pelaisin täällä ensi kaudellakin. Joka tapauksessa olen päättänyt seurata sitä tietä, mikä on minun ja urani kannalta paras minne ikinä se sitten voisikaan johtaa…

Seigo vaikenee ja aivojen raksutus lähestulkoon kaikuu Turkuhallin käytävillä. Sitten kasvoille palaa hymy ja puolustaja naurahtaa.

- Jaa-a, eihän tässä voi mennä kuin päivä kerrallaan. Pelataan tämä kausi ja katsotaan missä sitten mennään.

No, yhdestä asiasta voi olla sataprosenttisen varma: farmilla lehmiä lypsämässä ei tämä mies tule seuraavia vuosia viettämään, vaan ammattinimike on jatkossakin jääkiekkoilija.

KUVAT: Teemu Saarinen
TEKSTI: Hanni Hopsu