Seuraava kotiottelu
TPS - Ässät LA 26.1. 17:00 OSTA LIPUT

Maailmanmestari Rasmus Kulmala

Pöydässä istuu väsynyt nuori mies - perin väsynyt, mutta myös kertakaikkisen onnellinen. Palkintokaapissa pölyttyneet rippilusikat ovat vihdoin saaneet vierelleen jotain erityistä ja arvokasta: kultamitalin alle 20-vuotiaiden jääkiekon maailmanmestaruuskisoista. Suomessa U20 MM-kultamitaleita on vain noin 100 kappaletta, ja Rasmus Kulmalalla on ilo ja kunnia omistaa niistä yksi.


Kun Rasmus Kulmala nosti mestaruuspokaalin kohti Malmö Areenan kattoa sunnuntaina 5. päivä tammikuuta 2014, nuori hyökkääjä sai palkinnon niistä lukuisista raskaista treeneistä, joihin hän itseään koko viime vuoden piiskasi. Voi hyvin kuvitella, että kun nuori kiekkoilija viime kesänä ravasi Kuuvuoren portaita maitohappojen polttaessa ilkeästi jaloissa ja sapen noustessa kurkkuun, häntä puski eteenpäin muisto pettymyksestä, jonka hän kohtasi, kun kutsua vuoden 2013 U20 MM-joukkueeseen ei tullut.

- Nämä kisat oli mulle aivan selvä ykköstavoite. Monesti jaksoi kesälläkin treenata sen nojalla, että pidin koko ajan mielessä, että mitä mä todella halusin tällä kaudella saavuttaa, Kulmala kertoo ja jatkaa:

- Viime vuoden kisajoukkueesta poisputoaminen oli iso pettymys. En kai ollut pelannut tarpeeksi hyvää alkukautta, ja olihan siellä tietysti paljon hyviä pelaajia mukana ja osa vuotta vanhempia kuin mä, mutta oli se silti kipeä pettymys ja toi nälkää täksi vuodeksi.


Viime keväänä alle kaksikymppisten maajoukkueen päävalmentajaksi nimetty Karri Kivi teki ensimmäiset valintansa toukokuussa Vierumäellä pidetylle Nuorten Leijonien testileirille; Kulmalan nimi löytyi tuolloin listalta ja niin löytyi jatkossakin. Viimeisin kutsu kävi MM-leirille, missä vielä vihoviimeiset kolme pelaajaa karsiutuivat matkasta.

- Mä osasin kyllä odottaa kutsua sinne leirille, mutta sitten sieltä tippui vielä lisää porukkaa pois, joten ei todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys, että pääsisin lopulliseen joukkueeseen; sen eteen piti tehdä ankarasti töitä leirillä. Sama juttu peliajan suhteen - ei sitä ilmaisiksi tippunut, vaan sen eteen piti paiskia hommia jatkuvasti, Kulmala vakuuttaa.

Lopulta nuoren kiekkoilijan suuresta unelmasta tuli totta, kun hänestä tuli yksi U20 MM-kisajoukkueen pelaajista, mutta vielä siinä vaiheessa hän ei olisi kyennyt kuvittelemaankaan, että kolme viikkoa myöhemmin kaulaan ripustettaisiin kultamitali.

Terrierimäinen energiapelaaja

Mikä sitten johti nuoret leijonat koko kiekkokansan ällikällä lyöneeseen mestaruuteen? Mistä kumpusi se voima, jolla joukkue kaatoi taitavan Venäjän, nimivahvan Kanadan sekä lopulta ennakkosuosikki Ruotsin? Kulmala nostaa esille erittäin hyvin onnistuneen roolituksen sekä jokaisen pelaajan yhtä suuren merkityksen.

- Jokaisella äijällä oli iso rooli, eikä kenenkään merkitystä joukkueelle voi missään määrin väheksyä. Totta kai siellä oli niitä jätkiä, jotka pelejä ratkoivat illasta toiseen ja olivat ulospäin näkyvimpiä tekijöitä, mutta siitä huolimatta kaikki pelaajat olivat joukkueelle täysin samanarvoisia, ja mä uskon, että se oli ehkä se suurin syy, että miksi me voitettiin mestaruus.


Kulmala itse pelasi turnauksessa kolmosketjun vasemmalla laidalla; keskushyökkääjänä viiletti KalPan Saku Kinnunen ja oikealla laidalla hääräsi ensin Lukon Joni Nikko, mutta hänen noustuaan kakkosketjuun, tilalle tuli JYP:in Juuso Ikonen. Kolmikko oli leijonalauman todellinen energiavitja, joka kovalla liikkeellään ja aggressiivisella pelityylillään uuvutti vastustajaa ja kykeni luomaan myös maalipaikkoja.

- Meidän tehtävänä oli luistella paljon, pysyä kiekossa hyökkäyspäässä ja viedä vastustajalta energiaa pois. Itse myös iloitsin siitä, että saatiin alivoimalla hyvin vastuuta, sillä tykkään auttaa joukkuetta tappamaan niitä jäähyjä. Onneksi me pystyttiin tekemään lisäksi vielä maaleja, sillä se ruokki meidän peliä entisestään.


Kulmala ei kuitenkaan ole aina ollut kolmosketjun raatajan roolissa, sillä vielä jokunen vuosi sitten laituri oli muun muassa TPS:n juniorijoukkueiden tärkeimpiä pistenikkareita. Keväällä 2011 hän jakoi B-nuorten pudotuspelien pistepörssin voiton MM-kisojen ketjukaverinsa Juuso Ikosen kanssa kummankin saalistettua 18 pistettä 13 ottelussa.

Seuraavana keväänä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Kulmala oli Suomen kolmanneksi paras pistemies iskettyään seitsemässä ottelussa tehot 5+4. Kulmalaa niin B- kuin A-junioreissakin valmentanut Juuso Nieminen kuitenkin paljastaa, ettei laituri ole luontainen hyökkäyspelaaja.

- Rasse ja Lehkosen Artturi olivat silloin junioreissa tehokas parivaljakko, mutta nousu Liigaan ehkä hieman muutti hänen pelaajaidentiteettiään, koska siellä hänen on pitänyt keskittyä siihen, ettei omissa kolise. Mutta mä näkisinkin, että Rasse on parhaimmillaan nimenomaan sellaisena pelaajana, joka pelaa hyvällä asenteella molempiin suuntiin, puolustaa tasapainoisesti, mutta kykenee luomaan myös maalipaikkoja; pelaajana, jonka valmentaja voi laittaa kentälle koska vaan.

Energiapelaajan status Kulmalalla on myös joukkuetoveri Mikko Rantasen silmissä. Kaksikko pelasi viime kaudella samaan aikaan A-junioreissa ja tällä kaudella yhteisiä pelejä on tullut muutamia Liigassakin.

- Rasse täyttää sen oman roolinsa hienosti; pelaa hyvällä sykkeellä, pystyy pysymään kiekossa ja toimittamaan sitä maalille ja aiheuttaa siten vastustajalle paljon ongelmia. Lisäksi se on kyllä tuolla kopissa loistava jätkä! Siitä voi saada hiljaisen kuvan, mutta oikeasti se on hauska kaveri, jolta irtoaa jos jonkinmoista juttua.


Kulmalalle Malmön kisat olivat viimeiset juniorimaajoukkueessa, joten nyt hyökkääjä keskittyy siihen, kuinka auttaa joukkuettaan kotoisessa Liigassamme. Kuluva kausi on Kulmalalle jo kolmas edustusjoukkueen mukana. Ensimmäisellä kaudellaan hän pelasi 25 ottelua tehoin 1+1, viime kaudella 49 ottelussa syntyivät tehot 3+5, ja tällä kaudella Kulmala on nähty mustavalkoisissa 14 kertaa ja saldona on 2+1. Hyökkääjällä on sopimus myös ensi kaudeksi, joten numero 56:n pirteistä esityksistä saadaan nauttia Turussa jatkossakin.

- Tällä hetkellä tavoitteet ovat täällä Turussa. Pyrin tuomaan tänne sitä samanlaista draivia, mikä tuolla kisoissa löytyi, ja saada onnistumisia myös TPS-paidassa. Eihän tämä kausi ole hyvin mennyt, mutta nyt lähdetään siitä, että loppukaudesta tehdään parempi, Kulmala tuumailee, eikä lähde kevättä pidemmälle horisonttiin kiikaroimaan.


Mutta mikäli Mikko Rantasta on yhtään uskominen, Kulmala voi kivuta urallaan vielä korkealle.

- Mä uskon, että voidaan hyvinkin nähdä Rassea leijonapaidassa tulevaisuudessakin, mikä ettei! Paljon se on tietenkin kaverista itsestään kiinni, sillä töitähän se vaatii, mutta olen itse nähnyt treeneissä, kuinka se haluaa aina antaa kaikkensa, tekee ahkerasti töitä ja treenaa omatoimisestikin paljon, Rantanen kertoo.

Koko poika aivan sekaisin

Tiiviin turnauksen aiheuttama fyysinen väsymys, mestaruuden railakas juhlinta ja jatkuva pyöritys ovat kuluttaneet nuoren kiekkoilijan akkuja, mutta uupumus kaikkoaa hetkeksi kokonaan, kun puhe kääntyy taas unohtumattomiin kisoihin ja hetkiin, joihin jokainen nuori leijona tulee palaamaan vielä kiikkutuolissakin.

- Meillä kaikki jätkät tunsivat toisensa entuudestaan; ollaan keskenämme ystäviä ja vuosien varrella on yhdessä koettu niin pettymyksiä kuin hienoja onnistumisiakin, ja se oli meille iso voimavara. Kukaan ei odottanut meiltä mitään, joten meistä oli vain mahtavaa päästä haastamaan ennakkosuosikkeja. Esimerkiksi kanadalainen media oli sanonut ennen sitä välierää, että meillä on promillen mahdollisuus voittaa, ja uskoivat vahvasti, että Kanada tulee kävelemään meidän yli, mutta miten kävikään! Kulmala muistelee Suomen upeaa 5-1 välierävoittoa jääkiekon mahtimaasta. Nuoren urheilijan äänessä kuultaa syvä ylpeys sinivalkoisia tovereitaan kohtaan. 


Kulmala kertoo olleensa tyytyväinen myös omaan suoritukseensa ja yllättyneensä positiivisesti siitä, kuinka hyvin hyökkäyspelaaminen lähti loppujen lopuksi kulkemaan. Kolmosketjun keskimäärin 174 senttimetriset ”minimiehet” iskivätkin muutaman elintärkeän maalin. Puolivälierien kuolemanottelussa Tshekkiä vastaan aivan toisen erän lopulla Kulmala punnersi tahdolla ja voimalla kiekon kanssa maalinedustalle ja Juuso Ikonen sai kunnian täräyttää nuorille leijonille käänteentekevän 2-3 kavennusmaalin.

Kulmalan oma osuma syntyi alkusarjan ottelussa Venäjää vastaan, kun laituri iski Ikosen laukauksen irtokiekon reppuun ja vei Suomen 3-1 johtoon. Hyökkääjän kokonaissaldo kisoista oli lopulta mukavat 1+3 pistettä.

- Jos henkilökohtaisella tasolla miettii, niin totta kai omatkin onnistumiset oli hienoja hetkiä, varsinkin, kun niitä ei ole liiaksi viime aikoina tullut. Mutta kokonaisuudessaan tuo turnaus oli yksi iso hieno hetki ja sellainen kokemus, mikä ei tule ikinä unohtumaan.


Finaalissa Kulmala ei päässyt pelaamaan, sillä laiturille nousi katala kuume välierän jälkeen. Nuorukainen nautti kuitenkin loppuottelupäivästä sydämensä kyllyydestä, vaikka myöntääkin jännityksen olleen ajoittain lähes sietämätöntä.

- Enkä muuten ollut ainut, joka jännitti! Rasse (Ristolainen) oli mun huonekaverina ja se heräsi jo pari tuntia ennen kellonsoittoa, eikä nukkunut sen jälkeen enää silmänräpäystäkään, joten taisipas kuule olla NHL-pelaajallakin perhosia vatsassa sinä päivänä, Kulmala kertoo nauraen.


Ottelun ratkaisuhetkien muistelu saa vieläkin aikaan kylmiä väreitä. Rasmus Ristolaisen iskemä jatkoaikamaali Ruotsin verkkoon ajassa 69.42 toi nuorten maailmanmestaruuden Suomeen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998.

- Mä olin katsomassa peliä meidän vaihtopenkin takana, ja mä näin kyllä, että kiekko meni pussiin, mutta en huomannut yhtään, että kuka sen oikein teki. Juoksin vaan jäälle ja kyselin kaikilta, että kuka sen kiekon oikein häkkiin pisti. Kun mä sitten kuulin, että se oli Rasse, niin tuntui vielä sata kertaa hienommalta, kun mun todella hyvä ystävä ratkaisi pelin. En mä edes pysty kuvailemaan sitä fiilistä - oli jotenkin käsittämättömän onnellinen ja tyhjä olo.

Unohtumaton MM-kisamatka päättyi lopulta Helsingin Jääpuistoon, missä nuorille sankareille oli järjestettiin torijuhla. Monilla jälkikasvunsa kera paikalle saapuneilla vanhemmalla saattoivat muistot lähes 19 vuoden takaa välähtää mielessä, kun ruotsalaisilta anastetuin kultakypärin varustautuneet maailmanmestarit kajauttivat ilmoille Maamme-laulun tuhansien sinivalkoisten lippujen kohotessa kohti taivasta.

- Siinä jokainen vain eli siinä hetkessä ja nautti. Mulla ei oikeastaan edes ole siitä hirveästi muistikuvia - eikä sen tähden, että samppanjalla olisi ollut osuutta asiaan- mutta toi kokemus itsessään oli jotain niin erityistä, että siinä vaan oli koko poika aivan sekaisin.

 

TEKSTI: Hanni Hopsu  20.01.14