Seuraava kotiottelu
TPS - Lukko TI 4.11. 18:30 OSTA LIPUT

Tero Konttinen tyytyväinen harjoittelun tasoon


Turun Palloseuraan liittynyt puolustaja Tero Konttinen on ollut iloisesti yllättynyt uuden joukkueensa harjoitusmääristä ja – asenteesta. Treeniviikko on sujunut erittäin positiivisissa merkeissä.

- Treenit ovat olleet aika paljon kovempia kuin Porissa. Paikat ovat nyt hieman lukossa, koska harjoitteet ovat kohdistuneet taas uusiin lihasryhmiin, Konttinen kertoo tyytyväisenä.

Konttinen oli viime kaudella loistavassa vedossa. Hän voitti tulokkaiden pistepörssin tehoilla 7+20=27. Puolustajien pistepörssissä hän oli hienosti yhdeksäs. Odotukset tähän kauteen olivat kovat, mutta monen yhteensattuman summana alkukausi ei sujunut toivotulla tavalla.

- Mielestäni en saanut kunnon mahdollisuutta. Onneksi siirto tapahtui. Kaikki Turussa on sujunut loistavasti ja fiilis on korkealla, puolustaja kehuu.

Vastustajan ominaisuudessa Konttinen on pistänyt TPS:stä ominaispiirteitä merkille. Esiin ovat nousseet tutut termit energisyys, työteliäisyys ja liike. Konttinen uskoo oman pelityylin sopivan uuteen joukkueeseen.

- Pyrin toteuttamaan itseäni omia vahvuuksia kuten liikettä ja kiekollisuutta korostaen, Konttinen arvioi.