Seuraava kotiottelu
TPS - Ilves TI 21.11. 18:30 OSTA LIPUT
15.1.2017

Raksilassa nähtiin lauantaina maalijuhlat

Kärpät-TPS 6-5 ja.

Raksilan lauantai oli kiekkorieha, jossa yleisö viihtyi: käänteitä ja yksitoista maalia. Oulun Kärpät voitti lopulta Turun Palloseuran jatkoajalla 6-5.

– Yleensä viisi maalia riitää voittoon. Tänään ei, ihmetteli Tepsin päävalmentaja Ari-Pekka Selin Raksilan maalikarusellia.

Selin odotti enemmän, vaikka tiesi Kärppien pelin olevan noususuunnassa.

– Meillä oli riittävät elementit voittoon, mutta peli rönsyili liikaa. Puolustuspeli ja puolustaminen ei riittänyt, vaikka (Oskari) Setänen teki monta huipputorjuntaa.

– Kärpät tuli kolmannessa erässä kovaa ja oltiin vähän pulassa. Siihen pari jäähyä ja Kärppien hurja ylivoima. Siinä se, kelasi Selin 4-2 johdon kääntymistä isännille.

Kärpät pyyhkäisi kolmannessa erässä 5-4 johtoon.

– Siitä täytyy olla tyytyväinen, että joukkue pystyi tasoittamaan, arvosti Selin.

TPS:n Ilkka Pikkarainen pussitti 5-5 tasoituksen reilu minuuttia ennen varsinaisen peliajan turkulaisten haettua tasoitusta ilman maalivahtia.

Vauhdikkaan ja tasokkaan avauserän jälkeen peli oli tasan 1-1.

Lähes playoff-tasoisen avauserän jälkeen taso tippui, mutta maalit olivat hyvin keväthenkisiä: pomppuja ja ruuhkamaaleja videotarkistuksineen kaikkineen.

TPS teki kahden miehen ylivoimalla 2-2 tasoituksen ja maalia tiirailtiin pitkään. Korkea maila vai ei, ei ollut – maali!

Ilkka Pikkarainen voitti toisen erän lopussa kamppailukiekon kahta kärppää vastaan ja passasi toiselle samettikädelle – Jonne Virtaselle. Iso mies pussitti rosoisella rystyvedolla numerot 2-4:ään reilut kymmenen sekuntia ennen toista erätaukoa.

– Kaksi erää kelpasi, mutta kolmannen erän kaaoksesta pitää ottaa oppia. Ei ollut kaikkien vireystila ihan kohdallaan koko iltaa, mietti päävalmentaja Selin, mutta myönsi viikon olleen ”aika hyvän”.

– KalPa (kotona), Ässät vieraissa ja täällä Kärpät. Yhteensä kuusi pinnaa, maisteli Selin.

Lue koko otteluraportti TS Kiekosta.