Seuraava kotiottelu
TPS - Lukko LA 1.10. 18:30 OSTA LIPUT

Tomi Kallio palaa kotiin - Tomas Mojzis jatkaa Tepsissä

TPS:n kannattajia kevään ja kesän aikana eniten kiinnostanut siirtohuhu on nyt muuttunut todeksi, kun Tomi Kallio ja TPS ovat solmineet sopimuksen tulevasta kaudesta.

Päättyneellä kaudella Kallio voitti Ruotsin mestaruuden Växjön kapteenina. Turun Palloseuraa Kallio edusti edellisen kerran kaudella 1999-00.

-Aika on mennyt nopeasti. Ei silloin parin mestaruuden jälkeen tajunnut, että näin kauan olisin poissa. Peli on kulkenut ja olen viihtynyt maailmalla. Kokemusta ja näkemystä on tullut valtavasti puseroon näiden kuluneiden viidentoista vuoden aikana. Yksi syy miksi tulin nyt takaisin on tietysti se, että uskon pystyväni auttamaan näitä lupaavia nuoria jätkiä, jotka voittivat nyt keväällä Suomen mestaruuden. Ja totta kai pyrin myös muille kuin junnuille olla esimerkki siitä, mitä vaatii pitkä ura ja voitetut mestaruudet, Kallio sanoo.

Viime kauden Venäjän MHL-sarjassa päättänyt Markus Kojo siirtyy Turkuun kahden seuraavan kauden ajaksi.

-Markuksen kanssa on tehty 1+1 vuotinen sopimus. Tulevan kauden hän pelaa TUTOn riveissä lainalla. Hänestä on kehittymässä tulevaisuuteen iso ja vahva peruspakki, urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki kertoo.

Puolustuksessa nähdään ensi kaudella myös tuttu mies Tšekeistä, sillä Tomas Mojzisin kanssa on solmittu vuoden jatkosopimus.

Keväällä Turkuun näytille saapunut Jesse Dudas pelaa ensi kauden Unkarissa, mutta hänellä on 2016-17 kaudesta optio HC TPS:n kanssa.