19.5.2015

Bergerille ja Karvoselle jatkosopimukset

Martin Berger ja Elias Karvonen olivat kuluneella kaudella voittamassa Tepsille seurahistorian neljättä A-nuorten Suomen mestaruutta. Nuorukaisten varaan lasketaan jatkossakin, sillä molemmat ovat solmineet jatkosopimukset TPS:n kanssa. Bergerin sopimus ulottuu kevääseen 2018 ja Karvosen 2017.

Bergerin kehityskäyrä pelaajana on osoittanut viimeisen vuoden aikana hurjasti ylöspäin. Reilu vuosi sitten nuorukainen pelasi muutaman pelin B-junioreiden Suomi-sarjaa, mutta tällä kaudella hän vakiinnutti paikkansa A-nuorissa ja teki mm. Bluesia vastaan välierissä ratkaisevan maalin, jolla TPS lopulta tarrasi finaalipaikkaan. Liigan puolella Bergerille kertyi viisi ottelua ilman tehopisteitä ja keväällä hän debytoi myös nuorten maajoukkueessa.

Aivan mahtava liike seuralta, että pitävät mut vielä ainakin kolme vuotta Tepsissä. Ja kyllä sitä sopimusta odotettiinkin noin hyvän loppukauden jälkeen! Berger maisteli.

Karvosen tarinassa on aavistus samoja mausteita mukana. Vielä viisi vuotta sitten Karvonen tehoili B2-nuorten 1.divisioonaa KaKiPon riveissä, mutta päättynyt kausi toi A-nuorten mestarijoukkueen kärkipelaajalle Liigassakin 18 ottelun verran kokemusta. Noissa otteluissa Karvonen teki tehopisteet 2+3.

 Joka vuosi olen kehittynyt. Ei ihan osannut nuori Elias kuvitella siellä KaKiPossa pelatessa, että viiden vuoden päästä olisin ammattilainen. Mutta ei se kyllä riitä omiin tavoitteisii, että vaan pärjää liigassa. Tarkoitus on olla ihan hyväkin pelaaja tulevaisuudessa, Karvonen tuumi.

berger.jpg

Huippulahjakkaalle Anttalaiselle kolmivuotinen juniorisopimus

Vasta 16-vuotias Aleksi Anttalainen on tehnyt Tepsin kanssa kevääseen 2018 ulottuvan juniorisopimuksen. Pienikokoinen vuonna 1999 syntynyt puolustaja pelasi päättyneen kauden Tepsin B-junioreissa, jossa 31 ottelussa kertyi 18 tehopistettä.

Anttalaisen kauden kohokohta oli vuodenvaihteessa Kanadassa pelattu Quebec Cup. Kovatasoinen, käytännössä maajoukkueista koostunut, turnaus päättyi Anttalaisen osalta pistepörssin voittoon. Viidessä ottelussa syntyi tehopisteet 3+5.

–Aleksi on erittäin lahjakas pelaaja ja ihan oman ikäluokkansa kärkeä Suomessa. Jos kehitys jatkuu tähän malliin, tulee hänestä meille erittäin hyvä pelaaja, urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki kommentoi.

 

AleksiAnttalainen.jpg

(Kuva: Leijonat.fi)