Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK LA 25.3. 17:00
18.11.2016

TPS:n viiden vuoden kirous murtui

HIFK:n kotihalli on ollut viime vuosina TPS:lle todella paha paikka pelata, sillä voitot ovat karttaneet turkulaisjoukkuetta Nordenskiöldin kadulla. Ennen perjantai-illan vierailua TPS oli voittanut HIFK:n SM-liigassa Helsingissä viisi vuotta sitten. Nyt tuli kuitenkin pitkästä aikaa täysi pistepotti HIFK:lta Helsingissä, kun kotijoukkue taipui maalein 2-4.

TPS pääsi mukavalle karkumatkalle jo avauserässä, jonka TPS vei nimiinsä maalein 1-3 todella vahvan peliesityksen päätteeksi. Avauserä oli molemmilta joukkueilta viihdyttävää hurlumhei-jääkiekkoa, jossa paineltiin rennosti päädystä päätyyn. TPS:n 0-1 maalin laukoi ranteella Dave Spinan syötöstä Erik Thorell.

HIFK:n Miro Heiskasen tasoitettua ylivoimalla pelin tilanteeseen 1-1 kuittasi TPS kotijoukkueen täysosuman nopeasti. Tällä kertaa Eric Perrin ohjasi hienosti Jani Forsströmin kudin maaliin ja TPS nousi 1-2 johtoon.

Lisää vettä myllyyn heitti TPS:n Henrik Tallinder, joka laukoi tulisesti 1-3 osuman. Toisessa erässä HIFK tuli maalin päähän Corey Elkinsin maalilla.

Kolmannessa erässä TPS ratkaisi pelin edukseen, kun Jasper Lindsten tuikkasi maalin edestä 2-4 osuman ylivoimalla. Maalia edelsi Ilkka Heikkisen tolppakuti, jonka jälkitilanteesta Lindsten pääsi viimeistelemään maalin, mikä nosti TPS:n riemun kattoon. Viiden vuoden kirous oli murrettu vihdoin ja viimeinen.

– Se oli kyllä maukas maali. Siihen vaan maalin eteen ja sutaisin tyhjiin. Ei siinä kovin paljoa tarvinnut tehdä, Jasper Lindsten sanoi maireasti hymyillen.

Kauden toinen maali tuli kakkosketjun laitahyökkääjälle todella makoisaan paikkaan. Se siivitti TPS:n pitkästä aikaa voittoon HIFK:sta Helsingissä.

– Minä kuulin siitä tilastosta vasta pelin jälkeen. Mutta hienoa, että tuollainen tilasto saatiin katkaistua. Seuraavan kerran, kun tänne tullaan, niin on paljon helpompaa hakea toista voittoa täältä, Lindsten sanoi.

TPS:lle tuli nyt jo neljäs voitto putkeen ja joukkue vankisti asemiaan Liigan kärkikahinoissa.

Lue koko otteluraportti TS Kiekosta