Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK KE 29.3. 18:30
5.1.2017

TPS:lle Kuopiosta mukaan yksi piste 

KalPa-TPS 2-1 JA.

Liigan kärkikamppailussa kohtasivat Kuopiossa KalPa ja TPS. Jo ennakkoon ottelusta povattiin tasaista, mikä toteutuikin. Sarjakakkonen KalPa venytti eron sarjakolmoseen nyt neljään pisteeseen voittamalla jatkoajan jälkeen 2-1 (1-0,0-1,0-0,1-0).

TPS vastasi alussa vauhdilla KalPan tunnustettuun luisteluun. KalPa kuitenkin hallitsi selkeästi pelin alkua, joskin tuloksettomasti. TPS:n ensimmäinen vaarallinen tilanne tuli 7 ja puolen minuutin kohdalla Tomi Kallion järjestämänä.

Turkulaiset saivat minuuttia myöhemmin jo kiekon kuopiolaismaaliin, mutta osuma hylättiin, kun TPS:n hyökkääjä oli parkkeerannut KalPan maalivahdin alueelle. Kalpan avausosuma syntyi ylivoimalla Ilkka Pikkaraisen kuluttaessa jäähypenkkiä. KalPan osuman viimeisteli Matias Myttynen Tommi Jokisen ja Jesse Mankisen esityöstä.

Toisessa erässä KalPa jatkoi vauhdilla, mutta TPS hallitsi kiekkoa. KalPa myös kovensi hieman otteitaan, mutta TPS ei tästä hätkähtänyt. Viidenminuutin kohdalla kiekko jo kolisi KalPan maalin puitteissa. Pikkarainen kävi ajoittain kohtalaisen kuumana, mutta vältti kuitenkin rangaistuksen.

Turkulaistasoitus tuli nelisen minuuttia ennen taukoa, kun TPS pelasi viidellä kolmea vastaan. Dave Spina voitti aloituksen KalPan päässä ja sai tyrkättyä kiekon Henrik Tallinderille. Tallinder paukautti kiekon yläkulmaan pienestä rakosesta tarkasti. Maali oli miehelle kolmas tällä kaudella.

Ottelun sankariksi nousi jatkoajalla kotijoukkueen puolustaja Juuso Riikola.

Vieraista paras oli maalintekijä Tallinder. Hänen ohellaan kelvollisen pelin pelasivat Kallio sekä Spina että Georgijev maalillaan.

– Erittäin hyvä liigaottelu. Lataus oli molemmilla kohdallaan. Jatkoajalla meilläkin oli paikkamme, mutta KalPa teki tarvittavan osuman, analysoi TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin ottelun ratkaisua.

Lue koko vierasraportti TS Kiekosta.