1.8.2018

Tomi Kalliosta HC TPS:n pelaajatarkkailija

”On mahtavaa jatkaa jääkiekon parissa ja nimenomaan rakkaan seuran tulevaisuutta rakentamalla.”

Unknown.jpeg

Keväällä komean pelaajauransa päättänyt Tomi Kallio palaa Turun Gatorade Centeriin. Kallio aloitti elokuun 1. päivänä HC TPS:n pelaajatarkkailijan tehtävässä.

Kallion työtehtäviin kuuluu muun muassa pelaajien tarkkailu ympäri Eurooppaa.

– On mahtavaa jatkaa jääkiekon parissa ja nimenomaan rakkaan seuran tulevaisuutta rakentamalla. Tällainen ajatus oli joskus uran aikana mielessä, mutta nyt tästä tuli oikeasti konkretiaa, iloitsee Kallio.

– Uskon, että kontakteistani ja tietotaidostani on HC TPS:lle lisäarvoa, kun pelaajaprofiileja haetaan ja selvitetään tulevaisuutta ajatellen. Kyllä tässä innostuneella fiiliksellä palataan jääkiekkoympyröihin, Kallio jatkaa.

HC TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäen mukaan Kallion kokemus antaa turkulaisseuralle uutta näkökulmaa mielenkiintoisten pelaajien varalle.

– Hienoa saada ”Tomppa” mukaan remmiin! Hänellä on valtava kokemus niin Pohjois-Amerikasta, Euroopasta ja ylipäätään kansainvälisestä jääkiekosta. Olemme viimeisen kolmen vuoden aikana jutelleet paljon jääkiekosta sekä erilaisista pelaajatyypeistä ja ajatuksemme kohtaavat erinomaisesti. Yhteistyön aloittaminen oli helppo ratkaisu, Niittymäki taustoittaa.