26.1.2017

Tomi Kallio: "Derby-fiilistä ilmassa"

Tiistaina 24. tammikuuta TPS kohtasi kotihallissaan Jukurit, joka lähetettiin takaisin kotiin Mikkeliin pisteittä. Lukemat summerin soidessa olivat muhkeat 3-0. Perjantaina TPS matkaa kasitietä rakkaan vihollisen Lukon kotihalliin, ja lauantaina pelataan jälleen Turussa back to back -hengessä.

Kallio1.jpg

TPS:n kapteeni Tomi Kallio kiteyttää napakasti, mikä TPS:n pelaamisessa toimii.

– Ollaan nyt kaksi vuotta toitotettu sitä, että puolustuspelaaminen on kaikkien hommaa. Jokainen pistää kroppaa likoon. Jukureita vastaan pelattu ottelu on hyvä esimerkki siitä, kun oma maali säilyi puhtaana. Pelejä on näin helpompi voittaa, kokenut hyökkääjä toteaa.

Sama tyyli jatkuu varmasti myös perjantaina Raumalla, kun TPS pelaa ensimmäisen back to back -pelin vieraissa.

– Lukko on viimeisenä sarjassa ja se muuttaa hieman asetelmia. Lukkoa vastaan pelataan kuitenkin hyviä matseja, ja ihmiset tykkäävät, kun TPS menee sinne. Lukko-matsit vetävät myös paljon yleisöä Turussa, että kyllähän siinä derby-fiilistä on ilmassa, Kallio kertoo.

Lukko on sarjataulukossa pohjalla, mutta pelit rakasta vihollista vastaan eivät ole olleet läpihuutojuttuja. Joukkueet ovat kohdanneet neljästi, joista Lukko on voittanut kolme kertaa. Kaksi voitoista syntyi jatkoajalla ja rankkareilla.

– Kilpailu on kovaa ja erot ovat pieniä. Muutama asia Raumalla on mennyt pieleen, ja se on vienyt Lukon pohjalle, mutta ei Liigassa ole helppoja pelejä. 90-luvulla erot olivat suurempia, mutta nykyään asiat ovat toisin, hyökkääjä analysoi.

Juhlallisuuksien lauantai

Perjantain ottelun jälkeen otetaan heti uusiksi lauantaina, mutta tällä kertaa TPS:n kotihallissa Gatorade Centerissä.

– Vaikka kyseessä onkin back to back, ottelut täytyy ottaa yksittäisinä. Niistä pitää yrittää saada paras mahdollinen tulos, Kallio muistuttaa.

TPS:n kapteenin mukaan kaksi ottelua peräkkäin ei vaikuta joukkueen pelaamiseen.

– Viime vuonna se näkyi, mutta tänä vuonna ei. Meillä on parempi joukkue ja laajempi kokoonpano. Pystymme pelaamaan neljällä kentällä ja klaaraamme ottelut paremmin. Se on ollut hieno nähdä.

Lauantaina on myös juhlallisuuksia tiedossa, kun TPS-legenda Reijo Leppäsen pelinumero 15 jäädytetään ennen illan ottelun alkua. Leppänen on nimi, joka on jäänyt Kallion mieleen.

– Hän on yksi ensimmäisiä pelaajia, jonka opin tuntemaan. Muistan hänet erittäin taitavana, tehokkaana maalintekijänä. On mahtavaa, että Reijon paita nousee vihdoinkin kattoon. Hän on iso legenda Turussa, Kallio muistelee.

Myös perjantai on erityinen päivä Kalliolle itselleen, sillä hänellä on syntymäpäivä.

– Aion pysyä siitä aivan hiljaa. Kukaan ei saa tietää, että olen jo niin vanha, Kallio toteaa nauraen.

TPS-Lukko Gatorade Centerissä lauantaina klo 17. Hanki liput TÄÄLTÄ!