6.3.2019

Tästä illasta ei tunnelmaa puutu

Kapteeni Lauri Korpikoski tänään TPS:n kakkoskentässä.

6.3artikkeli.png

Turun Palloseuran viikko jatkuu tänään Lukkoa vastaan. Eilisen HPK-tappion jälkeen TPS hakee paluuta voittojen tielle. TPS on hävinnyt kaksi edellistä ottelua ja viimeisestä viidestä ottelusta voittoja on kertynyt kaksi.

– Käytiin asiat yksinkertaisesti läpi ja katsottiin asioita silmästä silmään, että missä oltiin hyviä ja mitä pitää pystyä parantamaan, toteaa TPS päävalmentaja Kalle Kaskinen eilisestä ottelusta.

TPS ja Lukko ovat kohdanneet tällä kaudella jo viidesti. Mustavalkoiset ovat voittaneet otteluista kolme ja hävinneet kaksi.

Kauden neljä ensimmäistä kohtaamista käytiin viime vuoden puolella joukkueiden viedessä vuoron perään täyden kolmen pisteen potin mukaansa. Viimeisin ottelu pelattiin Raumalla reilu pari viikkoa sitten. Ottelu päättyi TPS:n 5–2-voittoon Kaapo Kakon iskiessä hattutempun. 

Kauden kuudennesta keskinäisestä ottelusta sopii odottaa kiihkeää kamppailua. Pisteet ovat tällä hetkellä kummallekin joukkueelle äärimmäisen tärkeitä. TPS on nyt pelannut saman verran otteluita niskaan hengittävän Tapparan kanssa. Eroa on ainoastaan yksi piste.

Lukko on hävinnyt niin ikään kaksi edellistä otteluaan. Viikonloppuna takkiin tuli Ässiltä ja HIFK:lta. Joukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa seitsemäntenä ja kamppailee rajusti suorasta puolivälieräpaikasta. Edellä kahden pisteen päässä on jopa kolme joukkuetta.

Lauri Korpikoski palaa tänään joukkueen vahvuuteen. Pitkään vaikeiden sairauksien takia poissa ollut TPS-kapteeni pelasi viimeksi Liigassa turkulaisyleisön edessä NHL:n työsulkukaudella 2012–2013. ”Korppari” pelaa tänään C-kirjain rinnassaan kakkosketjun laidalla Ilari Filppulan ja Zach Budishin kanssa. 

–Tämä ilta ja Korpparin paluu…kyllähän tässä on panosta ihan riittävästi. Kun Korppari tulee nyt sisään niin joukkueen hierarkia ja roolitus selkenee. Se antaa semmoisen tietyn rauhallisuuden koko porukkaan ja työrauhan jokaiselle pelata omassa roolissaan, Kaskinen jatkaa.

Rasmus Tirronen pelaa tänään TPS:n maalilla. Ykkösketjun muodostaa tuttu kolmikko: Kaapo Kakko, Oula Palve ja Simon Suoranta.

Kolmosketjuun Petrus Palmun ja eilen kauden kymmenennen maalinsa iskeneen Patrick Bjorkstrandin vierelle nousee Markus Nurmi.

Lauri Pajuniemi viilettää puolestaan nelosketjun laidalla Jonne Virtasen ja Teemu Väyrysen kanssa.

Ilkka Heikkinen muodostaa tänään pakkiparin Aleksi Salosen kanssa, kun Lucas Ekesthål-Jonsson pelaa Elmeri Erosen rinnalla. Santeri Lukka pelaa Olli Kaskisen vierellä ja Jani Forsström nähdään seitsemäntenä puolustajana.

– Tänään halutaan nähdä neljä ketjua ja seitsemän pakkia hommissa hyvällä vaihtorytmillä, painottaa Kaskinen.