2.12.2016

Selin: "Itseluottamuksemme on korkealla"

TPS lähtee loppuviikosta kahden peräkkäisen ottelun vieraspeli-reissulle. Ensin perjantaina Mikkelissä on vastassa Jukurit, jonka jälkeen lauantaina juhlitaan Kuopiossa Kimmo Timosta. 

Päävalmentaja Ari-Pekka Selinin mukaan perjantaina ja lauantaina vastaan on tulossa toisistaan erilaiset joukkueet. 

– Molemmat ovat menestyneet erinomaisesti tällä kaudella. KalPa porskuttaa meidän edellämme ja Jukurit hengittää niskaan sarjataulukossa.

Jukurit on viimeinen joukkue Liigassa, jota vastaan TPS ei ole vielä pelannut. Kaudelle 2016-2017 Liigaan noussut Jukurit on yllättänyt alkukaudella kaikki epäilijänsä. Sarjataulukon 7. sijalla olevat mikkeliläiset kaatoivat viimeisimpänä hallitsevan mestarin Tapparan lukemin 3-4.

Selin arvioi, että vieraspeli Jukureita vastaan tulee olemaan tarkempaa, "tiivistä viisikkorytinää". KalPan vahvuus puolestaan on kyky liikuttaa kiekkoa. 

– Meille jäi kalavelkoja KalPalle, kun viimeksi hävisimme heitä vastaan kotona. KalPa oli siinä pelissä todella hyvä ja pelaa tällä hetkellä erinomaista jääkiekkoa. Lisämaustetta Kuopiossa antaa Kimmo Timosen hieno tilaisuus. Haaste on pirunmoinen. 

KalPa komeilee tällä hetkellä Liigan sarjataulukon paalupaikalla. TPS kärkkyy kuopiolaisia 3. sijalta. 

– KalPa pelaa torstaina ja lepää perjantaina, jonka jälkeen he odottelevat Niiralan montussa meitä. Mutta joukkueemme on hyvässä fyysisessä vireessä ja itseluottamuksemme korkealla, Selin päättää haastattelun TPS:n Turun keskustan pop up-liikkeessä Auran Aaltojen kulmauksessa.

Nappasimme puolustaja Harri Tikkasen haastatteluun ennen vierasrupeamaa. Sanavalmis lappeenrantalainen myöntää, että pitkät pelireissut ovat raskaita, mutta liikkeelle lähtee vahva ja yhtenäinen joukkue. 

Harri Tikkanen, millainen Jukurit on tulossa vastaan?

– Tulossa on tiukka peli. He ovat varsinkin kotihallissaan olleet hyviä. Kävimme alkusyksystä pelaamassa siellä yhden treenipelin, joten tiedämme vähän, millä tyylillä joukkue pelaa. Ottelusta tulee varmasti tasaväkinen ja kovavauhtinen luistelupeli. Ehkä Jukurit ovat yllättäneet asiantuntijat, ja vähän minutkin, mutta tiesin, että he tulevat pärjäämään Liigassa. Heitä on kivaa lähteä haastamaan.

Millaisella toimintasuunnitelmalla lähdette kohti Kuopiota?

– Pelin jälkeen ajamme Mikkelistä Kuopioon, jossa olemme yötä. Valmistaudumme aamulla. En tiedä, käymmekö jäillä. Vietämme päivän Kuopiossa, pelaamme ottelun ja lähdemme sitten kotiin. Tällainen on ainakin viimeisin suunnitelma. 

Pitkä pelireissu tulossa. Ovatko ne raskaita?

– Pelaaminen ja matkustaminen yhdessä ovat aika raskasta, mutta tottakai siitä selviää. Kaikki joukkueet joutuvat reissaamaan. Onneksi sunnuntai on aikaa huilata ja palautua reissusta. 

KalPa-ottelun alussa jäädytetään Kimmo Timosen paita. Mitä mieltä olet juhlallisuudesta?

– Tottakai on mukavaa olla todistamassa tilaisuutta ja on hienoa, että tällaiset juhlallisuudet on järjestetty. Timonen on yksi kaikkien aikojen parhaimmista suomalaisista pelaajista, joten on hienoa päästä katsomaan, mitä siellä keksitty.

Millaisilla aseilla lähdetään KalPan kaatoon?

– He ovat kiekkokontrolli-joukkue. Kuopiossa taitaa olla vähän isompi kaukalokin, joten luistelu on varmasti isossa osassa niin heidän kuin meidänkin pelaamisessamme. 

Miten oma kausi on sujunut?

– Ihan ok, olisi se paremminkin voinut mennä. Kesällä oli pitkä loukkaantuminen ja roolikin on muuttunut viime vuodesta. Siihen nähden on ollut ihan hyvää pelaamista. Mutta tietysti aina haluaisi pelata enemmän ja olla tehokkaampi. Mutta olen tyytyväinen, että ukot ovat pelanneet hyvin ja itsellänikin peli kulkee, joten eipä tässä ole minkäänlaista moitteen sijaa.

Joukkueen vahvuudet?

– Olemme pystyneet pelaamaan hyvin neljällä kentällä ja onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. Vaikka välillä on ollut loukkaantumisia, niin jätkät, jotka tulevat kaukaloon paikkaamaan, ovat pystyneet pelaamaan todella hyvällä tasolla. Se on ehdottomasti ollut meidän vahvuutemme. Toivottavasti se on sitä jatkossakin.

Jukurit–TPS Mikkelissä perjantaina 2.12. klo 18.30

KalPa–TPS Kuopiossa lauantaina 3.12.  klo 18.30