24.2.2018

Rasmus Tirronen – erilaisen polun kulkija

Polkuja huipulle on monia. Yksikään niistä ei välttämättä ole toista huonompi tai toista suorempi. Ennemminkin on yleisemmin asteltuja polkuja ja vähän harvemmin kuljettuja polkuja. Rasmus Tirronen ei kulkenut muiden mukana, vaan päätti katsella miltä kiekkomaailma näyttää toisenlaisesta vinkkelistä katsottuna ja se reissu toi hänet useamman mutkan kautta Turkuun.

Rasse 1.jpg

Ajatellessani Rasmus Tirrosen ensimmäistä kautta Turussa, kaivautuu muistin sopukoista esiin legendaarisen edeltäjäni J-P Jalon letkautus keväältä 1989, kun hän ratkaisevan finaalin jälkeen kävi läpi omia luonnehdintojaan mestarijoukkueen pelaajista. Tuolloin ensimmäistä kauttaan Tepsissä pelanneen Kari Harilan kohdalla Jalo lausui “mikä ihmeen Harila, kysyttiin vielä viime kesänä. Nyt kysytään mikä ihmeen kesä.”

Tirronen muistuttaa Harilasta siksi, että Harilan tavoin myös Tirronen saapui Turkuun varsin tuntemattomana suuruutena, eikä oikein kukaan tiennyt mitä odottaa. Heitä yhdistää tietysti myös se, ettei uudella kotiyleisöllä mennyt kauaa päästä jyvälle siitä kuinka hyvä pelaaja Turkuun oli kulloinkin saapunut.

Harilan kohdalla syynä odotusten puutteeseen oli varmasti sen aikainen tiedonkulku, jolloin tarinat juniorilupauksista eivät kulkeneet juuri omaa kylää pidemmälle. Nykyään kiekkoihmiset saavat perustiedot pelaajasta kuin pelaajasta parilla klikkauksella, mutta suuri osa varmasti virkkoi hiljaa mielessään, että “mikä ihmeen Tirronen”, kun sopimusuutinen heidät tavoitti. Tämän selittänee suurelta osin hänen urapolkunsa, joka on yhä suomalaisittain melko poikkeuksellinen ja joka on samalla pitänyt hänet sopivasti tutkan alla.

Hän valitsi polun, joka oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta joka oli antava muutakin kuin vain jääkiekkoa. Tirronen on 27-vuotiaana nähnyt paljon enemmän maailmaa kuin monet ja siten saanut arvokasta perspektiiviä. Hänen kokemuksensa ovat varmasti tehneet hänestä myös paremman jääkiekkoilijan ja niistä hedelmistä pääsee nyt nauttimaan Turun Palloseura.

Epsin mies

Tirrosen tarinan alku on kuitenkin varsin tavanomainen ja se alkaa Espoosta, josta on lähtenyt maailmalle melkoinen liuta kiekkoilijoita. Varsinkin viimeinen vuosikymmen oli, ennen Espoon Bluesin hajoamista, melkoista nousukiitoa Espoon juniorikiekolle. Ikäluokkien mestaruuksien lisäksi indikaattorina hyvästä juniorityöstä käy myös Aaro Kivilinnan muistopalkinto, joka on Liigan vuosittain myöntämä tunnustuspalkinto parhaalle seuralle. Blues voitti sen viimeisen vuosikymmenen aikana peräti seitsemän kertaa.

Monasti unohtuu, että Bluesin junioriputki alkoi vasta myöhemmissä ikäluokissa. Sitä ennen kasvatustyöstä vastasivat alueen pienemmät seurat. Saman sateenvarjon alla kiekonpeluunsa aloitti myös Rasmus Tirronen.

— Silloin minun aikanani oli neljä joukkuetta Blues juniors -sateenvarjon alla, eli EKS, EJK, EPS ja Jäähonka. C-junnuissa sitten koottiin pelaajat Bluesin alle kahteen eri joukkueeseen, eli Bluesiin ja Blues Teamiin, muistelee Tirronen.

Tirronen luetaan EPS:n, eli Espoon Palloseuran kasvatiksi. EPS:n hän kokee myös omaksi seurakseen. Tirronen siirtyi B-junioreissa takaisin EPS:ään ja pelasi myös vuoden Helsingin IFK:ssa ennen kuin palasi takaisin kotikaupunkinsa valtaseuraan, Bluesiin.

Kaudella 2008-2009 Tirronen pääsi nauttimaan Bluesin paidassa myös A-nuorten SM-Liigan mestaruudesta. Jälkikäteen ajatellen mestaruus ei ollut mikään ihme, sillä Bluesin nippu suorastaan vilisi sittemmin liigakentiltä ja maajoukkueista tuttuja nimiä: Aleksi Elorinne, Matti Järvinen, Aleksi Laakso, Jani Lajunen, Ville Lajunen, Kristian Näkyvä, Joonas Nättinen ja Valtteri Virkkunen kaikki nostivat A-nuorten mestaruuspyttyä finaalisarjan päätteeksi Tirrosen kanssa.

Bluesin vastustajana oli tuolloin TPS, joka ei paremmalleen mitään mahtanut. Tepsin riveissä tuona keväänä pelasivat muiden muassa Mikko Laine, Joni Ortio, Veli-Matti Vittasmäki sekä Topi Taavitsainen.

Tirronen pelasi runkosarjassa Bluesin maalivahdeista eniten, mutta playoffeissa hänelle jäi luukkuvahdin rooli. Erno Suomalainen pelasi lopulta yhtä peliä vaille kaikki pudotuspelit päästäen taakseen vain hieman yli yhden maalin ottelua kohden.

Next stop – Kansas!

Seuraavalla kaudella Tirrosen pelit jäivät vähiin armeijan takia. Viimeisen juniorivuotensa nuori mies halusi viettää muissa maisemissa, joten Tirrosen katseet kääntyivät kohti Pohjois-Amerikan juniorisarjoja.

Uusi koti löytyi lopulta Yhdysvalloista ja Kansasin osavaltion pääkaupungista. Tirronen päätyi NAHL:ään, eli North American Hockey Leagueen ja Topeka Roadrunnersin riveihin. NAHL on USA:n juniorikiekkojärjestelmän toisiksi korkein sarjataso USHL:n, eli United States Hockey Leaguen jälkeen. Tämä fakta valkeni Tirroselle vasta paikan päällä, mutta valinta ei kuitenkaan aiheuttanut katumusta.

— En tiennyt sarjan statuksesta lähtiessäni, mutta veskarille se oli hyvä sarja.

Tästä hyvänä esimerkkinä Tirronen mainitsee samanlaista reittiä kulkeneen maalivahtokollegansa Kasimir Kaskisuon, joka tätä nykyä pelaa Toronto Maple Leafsin organisaatiossa.

Hädin tuskin parikymppinen Tirronen ei joutunut aloittamaan aivan alusta uudella mantereella. Kanadan junioriliigojen tapaan pelaajat sijoitettiin myös NAHL:ssä asumaan paikallisiin perheisiin, eli billet-perheisiin.

— Asuin entisen ehdonalaisvalvojan sekä eläköityneen sheriffin perheessä. Saman perheen kanssa asui myös kaksi muuta muualta tullutta Roadrunnersin pelaajaa. Se oli oikeastaan ensimmäinen puraisu ammattimaisuudesta, koska siellä ei muuta tehty kuin pelattu kiekkoa, kun koulut oli käyty jo siinä kohtaa. Siinä oppi myös kielen kunnolla ja se taas oli hyvää valmistautumista yliopistoa varten.

Topeka on osavaltion pääkaupungin statuksestaan huolimatta väkiluvultaan hieman Turkua pienempi maalaiskaupunki. Euroopassa on valloillaan monia käsityksiä amerikkalaisesta elämänmenosta. Kuten arvata saattaa, ei niistä monikaan kestä lähempää tarkastelua. Suurin osa on pelkkää huuhaata tai vähintäänkin liioittelua. Toisaalta jotkin käsitykset eivät välttämättä olekaan aivan tuulesta temmattuja. Tästä myös Tirronen sai maistiaisia.

 Esimerkiksi billet-perheemme autotalli oli täynnä aseita. Kansasissa oli myös aika paljon konservatiivista porukkaa, eikä siellä päin hirveästi innostuttu Barack Obaman valinnasta presidentiksi, tokaisee Tirronen jättäen itse kunkin mielikuvituksen varaan miten vastustus lopulta ilmeni.

Vaikka itsekin epäuskoisesti naurahtelin Tirrosen kertomukselle, joka vahvisti tiettyjä stereotypioita, niin on syytä muistaa, että kulttuurierot, ovat ne sitten kuinka huvittavia tai ankeita tahansa, eivät saisi määrittää ihmisiä.

 Kansasilaiset olivat hyviä ihmisiä. Tykkäsin ajastani siellä, enkä tekisi mitään toisin.

Topeka Roadrunners oli myös pelillisesti kelpo valinta, sillä “maantiekiitäjien” takana ei veskarin tarvinnut illasta toiseen kärvistellä. Joukkue oli vahva ja ottikin runkosarjassa divisioonansa ykköspaikan. Playoffeissa Roadrunners sai divisioonafinaalissa nokkiinsa, mutta joukkue esiintyi kuitenkin lopputurnauksessa, koska Topeka oli ennen kauden alkua valittu Robertson Cup-turnauksen isännäksi.

Tapa kuulostaa suomalaisittain suorastaan hullulta, mutta Pohjois-Amerikan juniorikiekossa tapa ei ole uusi. Esimerkiksi Kanadan junioriliigojen lopputurnaus, Memorial Cup, toimii lähes samalla periaatteella, eli isäntä valitaan ennakkoon ja isäntäkaupungin joukkueella on joka tapauksessa mahdollisuus pelata pystistä kolmen parhaan kanssa.

Tirrosen ja Topekan kohdalla suora lopputurnauspaikka ei tuonut kuitenkaan onnea, sillä Roadrunners hävisi kaikki ottelunsa ja jäi neljänneksi. Tirrosen oli aika kääntää urallaan uusi lehti

Rasse 2.jpg

Suurta urheilujuhlaa sääntöviidakossa

Seuraava askel oli yhdysvaltain yliopistosarja NCAA, eli National Collegiate Athletic Association. Hakeutuminen yliopistosarjaan ei ollut mikään äkillinen päähänpisto, vaan kaikki sai alkunsa jo Tirrosen juniorivuosina. Idea tuli oikeastaan Tirrosen maalivahtivalmentajalta, Jukka Ropposelta, jonka Jan-poika pelasi tuolloin Rochesterin teknisen instituutin joukkueessa.

Tirronen sai täyden stipendin, eli hänen opiskelunsa oli täysin ilmaista. Useammasta eri vaihtoehdosta Tirronen valitsi 3000 opiskelijan Merrimack Collegen.

— Siitä oli puolen tunnin matka Bostoniin, joka on hyvä opiskelijakaupunki. Siellä on Boston College, Boston University ja Harvard. Pelimatkatkin olivat mukavan mittaisia. Pisin taisi olla nelisen tuntia Vermontiin.

Yliopistourheilu on täältä härmästä käsin katsottuna yhä melko vieras ja joiltain osin vaikeasti hahmotettava maailma. Esimerkiksi sarjajärjestelmän ymmärtämisen suhteen allekirjoittanut on nostanut jo kädet pystyyn. Kun ei mene jakeluun niin ei mene jakeluun. Kaipa he tietävät mitä tekevät.

NCAA on aikojen saatossa tullut tunnetuksi myös äärimmäisen tiukoista säännöistään ammattilaisuuden suhteen. Mitään ammattilaisuuteen viittaavaakaan ei opiskelijaurheilijoilta sallita. Tämän Tirronen sai tuta heti kättelyssä siirryttyään Merrimackiin.

Tilastot kertovat, että Tirronen oli kaudella 2008-2009 Bluesin liigaottelussa luukkuvahtina. Tämä yksi kerta, yksi vaihtoaitiosta käsin katsottu peli oli NCAA:n mielestä riittävä peruste sille, että hänet asetettiin pelikieltoon koko ensimmäisen yliopistokautensa ajaksi. Juuri tästä syystä esimerkiksi vuoden 2016 alle 20-vuotiaiden maailmanmestarijoukkueessa pelannutta Kasper Björkqvistiä ei liigajäillä nähty ennen hänen yliopistosarjaan siirtymistään.

Tuomio oli raaka, mutta todellisuus ei kuitenkaan ollut aivan niin synkkä kuin miltä se kuulosti.

— Tiesin, että siitä jokin sanktio saattaisi tulla enkä sen takia Suomessa halunnut silloin jatkaakaan. Mutta en odottanut, että rangaistus siitä olisi ollut niin kova kuin se lopulta oli. Sittemmin olen nähnyt muilla pelaajilla samanlaisia tilanteita ja rangaistukset ovat vaihdelleet todella paljon.

— Yksi rangaistusvaihtoehto olisi ollut se, etten olisi saanut olla missään tekemisissä joukkueen kanssa, mutta onneksi sain harjoitella ja olla muuten joukkueen mukana, mutta pelipäivinä en saanut osallistua joukkueen tapahtumiin lainkaan.

Kuten sanottua, ei vaikutus ollut lopulta suuren suuri, sillä Tirronen tuskin olisi merkittävästi suurempia minuutteja osakseen saanut ilman pelikieltoakaan. Hänen avauskaudellaan Merrimackin ykkösveskarin valtikka oli tiukasti nykyään NHL-seura Colorado Avalanchen kirjoilla oleva Joe Cannatan. Viimeistä yliopistokauttaan pelannut Cannata pelasi lopulta kahta vaille kaikki sarjaottelut. Pelimäärä toki eroaa kovasti Suomesta, sillä NCAA:ssa runkosarjapelien määrä ehtii vain neljännelle kymmenelle.

Yliopistourheilu on valtavan suosittua etenkin amerikkalaisen jalkapallon ja koripallon osalta. Jääkiekko on yliopistomaailmassakin pienempi laji, mutta jääkiekkokin saa nauttia hienosta kannatuskulttuurista. Koulun urheilujoukkueista ollaan ylpeitä ja kannattamisen perinne tarttuu opiskelijasukupolvesta toiseen, sillä otteluissa viihtyvät niin entiset kuin nykyisetkin opiskelijat.

— Lähestulkoon jokainen peli pelataan täydelle hallille. Varmaankin toistaiseksi parhaimmat ja mielenkiintoiset matsini osuvat niihin vuosiin. Opiskelijat kun tykkäävät välillä huutaa ja touhuta, niin siellä on yleensä hyvä meininki päällä. Etenkin Mainessa oli hauskaa pelata, kun siellä se traditio on niin pitkä, joten halli oli aina täynnä meuhkaavia ihmisiä.

Mieleenpainuvin kokemus Tirrosen NCAA-uralla oli kuitenkin taivasalla pelattu ottelu. Kahden vuoden välein MLB-seura Boston Red Soxin legendaarinen kotistadion Fenway Park muuttuu kiekkopyhätöksi Frozen Fenway-tapahtuman ajaksi. Tammikuussa 2014 Tirronen sai kunnian aloittaa ottelun Providencea vastaan tuolla maineikkaalla stadionilla. 31659 ihmisen edessä pelattu ottelu päättyi 1-1 tasatulokseen Tirrosen ehtiessä 32 kertaa kiekon tielle.

Yliopistourheilu itsessään on korkeatasoista, mutta se ei tarkoita sitä, että oppilasurheilijat pääsisivät luistamaan opinnoistaan. Jos mielii yliopistoreitille lähteä, niin pohjiksi kannattaa collegekomedioiden katsomisen sijaan poiketa koulussa muutenkin kuin syömässä. Lukupäätä ja itsekuria on oltava, jos aikoo yliopistokaukaloon päästä.

— Tietty keskiarvo piti saavuttaa, jotta sait pelata ja se riippui siitä monettako vuotta opiskelit. Ensimmäisen vuoden opiskelijalta edellytettiin muistaakseni 1,8:n keskiarvoa neljästä, kun taas viimeisen vuoden opiskelijoiden tuli ylläpitää yli 2,0:n keskiarvoa neljästä. Jos sitä ei pysty hoitamaan, niin joudut katsomoon, kunnes arvosanat ovat taas hyväksytyllä tasolla.

— Sillä tavalla voi myös helposti menettää stipendinsä, sillä kouluilla on niitä vain tietty määrä jaettavaksi. Jos et ole käytettävissä pelikentällä, niin hukkaanhan se stipendiraha siinä menisi.

Tirronen kulutti Merrimackin penkkejä opiskelemalla urheilubisnestä markkinointi sivuaineenaan. Toisella kaudellaan Tirronen oli Merrimack Warriorsin kakkosmaalivahti pelaten 12 ottelua ja kolmannella sesongilla hän tienasi ykkösvahdin viitan itselleen eikä siitä luopunut, ennen kuin yliopistoura päättyi keväällä 2015.

Henkilökohtaisella tasolla Tirrosen yliopistoura oli käyrältään nouseva, mutta valitettavasti Warriorsista ei voinut sanoa samaa. Kahtena kautena Warriorsin kausi sentään eteni heidän edustamansa Hockey east-konferenssin playoffeihin, mutta kummallakin kerralla matka katkesi konferenssin puolivälieriin.

Rasse 3.jpg

Amerikan raitilta mutkan kautta Turkuun

Esitykset Merrimackin maalilla poikivat Tirroselle joka pojan unelman, eli NHL-sopimuksen. Carolina Hurricanes nappasi Tirrosen joukkoonsa ja polku vei AHL:n Charlotte Checkersiin. NHL-maailma hymyilee kuitenkin kenttäpelaajistakin vain harvoille. Maalivahtien osalla kilpailu on aina ankarampaa. Tirrosen epäonneksi Checkersin maalivahtiruletissa hänen kouraansa osui se lyhyempi tikku, joten minuutit jäivät vähiin eikä itseluottamusta ollut kovinkaan helppoa pitää yllä.

Tie vei kauden edetessä lopulta ns. “farmin farmiin”, eli East Coast Hockey Leagueen. Carolinan ECHL-joukkueen Florida Everbladesin maalilla Tirronen onnistui vakiinnuttamaan tonttinsa ja pääsi myös playoff-pelien makuun. Alun perin hänen tarkoituksenaan oli jatkaa vielä toinen kokonainen kausi Carolinan organisaatiossa, mutta keväällä 2016 seura ilmoitti siirtorajan tuntumassa, ettei sopimus tulisi sittenkään jatkumaan.

Samaan aikaan Tirrosen kotikonnouilla Espoossa oli tapahtunut valtava myllerrys ja negatiivisinta mahdollista liigahistoriaa, kun Espoon Bluesin taru päättyi konkurssiin. Bluesin raunioille pikatahtia perustettu Espoo United tähyili markkinoilta ykkösmaalivahtia, joten muutaman vuoden kierroksen jälkeen oli aika palata kotiin.

— Tulin myös vähän sillä ajatuksella Unitediin, että olisimme voineet kenties jossain vaiheessa nousta Liigaankin, mutta kauden mittaan alkoi ilmetä muun muassa taloudellisia ongelmia, joten jouduin muuttamaan hieman suunnitelmia.

— Sain pelata niin paljon kuin halusin, mikä oli todella tärkeää, kun edellisellä kaudella pelit jäivät vain reiluun pariinkymmeneen.

Vaikka sädekehä Espoo Unitedin ympärillä alkoi rakoilla jo kesken kauden, niin urheilulliseen menestykseen eivät taustaongelmat vaikuttaneet. Kausi päättyi pronssimitaleihin, kun Espoo United kaatoi TUTOn Kupittaalla maalein 3-2.

Joka ikinen vuosi pronssiotteluiden aikaan niiden olemassaolo herättää keskustelua varsinkin pelaajien suunnalta, mutta yhä ottelut ovat pysyneet kalenterissa. En malta olla kysymättä Tirrosen mielipidettä.

 Niitä ei missään nimessä pitäisi pelata! Ei siinä ole mitään järkeä, että pelataan kolmannesta sijasta. Pelataan joko voitosta tai sitten lähdetään kesälomalle.

Kauden päätteeksi Tirronen pokkasi itselleen Pasi Nurmisen nimeä kantavan pystin, joka jaetaan Mestiksen parhaalle maalivahdille. Espoolaisen huippukiekon epävakaus sotki siis hänen suunnitelmansa, mutta siitä pääsemmekin tähän hetkeen. Kesäpäiviä ehti poistua kalenterista unohduksiin useampi kappale ilman tietoa uudesta työpaikasta, mutta heinäkuussa alkoi palikat loksahtaa paikoilleen. Aleksandar Georgijev tarttui NHL-seura New York Rangersin tarjoamaan mahdollisuuteen ja siirtyi rapakon taakse. Sen jälkeen soikin Tirrosen puhelin. Hän tiedosti tilanteen mihin oli tulossa, mutta saapui Turkuun sopivalla taistelumielellä.

— “Osku” (Oskari Setänen) oli tehnyt täällä hyvää jälkeä, mutta tulin tänne haastamaan peliajasta ja sanoin sen suoraan myös “Norrelle” (maalivahtivalmentaja Fredrik Norrena), kun juttelimme kesällä. Niinhän se kuitenkin menee, että se yleensä pelaa, joka voittaa pelejä ja pelaa paremmin.

Rasse 4.jpg

Useimpien mielissä Setänen nähtiin selvänä ykkösmaalivahtina myös kauden alettua ja Tirronen joutuikin tovin verran odottamaan tilaisuuttaan. Esimerkiksi ennen liigakauden alkua käydyissä CHL-koitoksissa Setänen kantoi vastuun yksin. Mutta kun kutsu on käynyt, on Tirronen pelannut liudan upeita pelejä yllättäen varmasti monet. Viime aikoina Setänen on tienannut jälleen leijonanosan starteista, mutta Tirronen on pistänyt paremmin hanttiin kuin moni osasi odottaa.

— Onhan tuossa tullut pari epäonnistumistakin ja tietysti olisin halunnut ne välttää, mutta nekin kuuluvat tähän hommaan. Kokonaisuutena täytyy olla tyytyväinen, sillä olen varmaankin pelannut enemmän kuin alunperin kaavailtiin. Silti nälkä kasvaa aina syödessä ja ainahan sitä haluaisi vähän lisää, mutta se on tämän homman huono puoli, että sinne putkien väliin mahtuu vain yksi äijä kerrallaan.

Tirrosen tämän kauden tavoite oli tienata jatkosopimus ja se on nyt plakkarissa. Vaikka on hyvin mahdollista, että TPS:n tämän kauden kannujahdissa Tirronen jää vielä haastajan rooliin, ovat hänen näyttönsä olleet sen verran väkevät, että urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäen tuskin tarvitsi asiaa juuri edes miettiä.

Tirronen ehkä saapui Turkuun tuntemattomana, mutta hän oli valmis vastaamaan huutoon ja osoitti olevansa vankkaa liigatasoa. Kaikkien ei tarvitse kulkea muiden jo tallomia jalanjälkiä edetäkseen urallaan. Tirronen on siitä erinomainen esimerkki.

 

Teksti: Markku Silvennoinen

Kirjoittaja on Auran Aaltojen urheiluselostaja