Seuraava kotiottelu
TPS - HPK TI 23.1. 18:30 OSTA LIPUT
6.1.2018

Siiki.jpg

Oskari Siiki: “Ouluun on niin pitkä matka, että ei sinne kannata lähteä vain katselemaan”

TPS nousi perjantaisella voitollaan virallisesti sarjataulukon ykkössijalle, mutta pisteissä ollaan Kärppien kanssa tasoissa. Tänä lauantaina pelataan siitä, kumpi kärkisijalle saa jäädä. 

TPS:n tiukka viikko huipentuu kohtaamiseen oululaisyleisön edessä. Edessä on kolmas peli neljän päivän sisään, mutta vielä ei väsytä. 

– Kyllä kesällä ehtii huilaamaan, toteaa Tepsin laituri Oskari Siiki saman tien ja vakuuttaa, ettei askel vielä paina. Hän on pelannut tällä kaudella vasta 18 peliä, mutta on ehtinyt heiluttamaan verkkoja jo seitsemän kertaa. 

Siiki kuitenkin myöntää, että viikko on kieltämättä ollut raskas, kun vastassa on nyt jo kolmas kamppailujoukkue. Keskiviikkona kohdattiin HIFK Helsingissä ja perjantaina miteltiin kotona Tapparan kanssa. 

Raskasta tai ei, nämä ovat kuitenkin niitä kärkipelejä, joita halutaankin päästä pelaamaan. Tällä tasolla ei ole helppoja joukkueita tai helppoja pelejä. 

– Sarjan kärkijoukkue. Taitavia yksilöitä, jotka pelaavat myös todella hyvin joukkueena. Pitää kyllä olla yhtä hyvin hereillä kuin nyt oltiin Tapparaa vastaan, Siiki summailee odotuksiaan Kärppiä vastaan. Hän vertaa oululaisten pelitapaa HIFK:iin, joiden kovien otteiden ja fyysisen pelitavan edessä koettiin keskiviikkona ikävä häviö, joka katkaisi seitsemän pelin voittoputken. 

Suunnitelma sarjakärjen kohtaamiseen on se perinteinen: keskitytään omaan peliin ja omiin juttuihin aivan alusta asti. 

Tepsillä on toisinaan ollut vähän vaikeuksia alkukankeuden ja vauhtiin pääsemisen kanssa, mutta perjantain kotipelissä siitä ei ollut nähtävissä jälkeäkään, kun päästiin lyömään maalit heti ensimmäisen ja toisen erän alkuun. Lopulta tauluun jäivät luvut 3–1. Saman menon pitää nyt jatkua. 

– Ouluun on niin pitkä matka, että ei sinne kannata lähteä vain katselemaan. Lähdetään pelaamaan alusta asti, Siiki kuittaa. 

Kärpät-TPS Oulun Energia-Areenalla lauantaina 6.1.2018 klo 17. 

 

Ennakko on kirjoitettu yhteistyössä Turun AMK:n kanssa.