Seuraava kotiottelu
TPS - Kärpät TO 20.12. 18:30 OSTA LIPUT
25.9.2018

Otteluraportti: TPS jatkoi voittoputkeaan Mikkelissä

Turkulaiset nousivat Jukurien kaadon myötä sarjajohtajaksi.

43902123315_2e4d99757d_o.jpg

Jukurit-TPS 1–3 (0–2, 0–0, 1–1)

Turun Palloseura nousi tiistai-illan päätteeksi Liigan kärkipaikalle. Asia varmistui TPS:n raavittua kolme pistettä Mikkelin Jukurien vieraana.

Ottelu sai turkulaisittain dramaattisen alun, kun kultakypärä Oula Palve ohjattiin pesuhuoneen puolelle hyökkääjän taklattua Jukurien Janne Ritamäkeä.

Mikkeliläisille viiden minuutin ylivoima ei maistunut, mutta turkulaisten päästyä ylivoimalle, alkoi tapahtua ottelun kannalta ratkaisevia asioita.

Ensin Petteri Wirtanen ohjasi Lucas Ekeståhl-Jonssonin laukauksen sisään ja vieraat siirtyivät 1–0-johtoon. Osuma oli samalla Wirtaselle ensimmäinen TPS-paidassa. Syöttöpinna ”Peran” maaliin kirjattiin myös Patrick Bjorkstrandille.

Lisää hunajaista ylivoimatekemistä seurasi vain 29 sekuntia myöhemmin. Tällä kertaa maalia tuuletti ensimmäisenä Kaapo Kakko. Syöttäjinä Kakolle toimivat Ilari Filppula ja Zach Budish.

Päätöserässä Ilkka Heikkinen lisäsi turkulaisten johtoa kolmeen maaliin eikä Jukurien Ritamäen tekemä kavennusmaali ehtinyt vaikuttamaan kolmen sarjapisteen kohtaloon.

Illan tuloksen myötä TPS jatkaa Liigan kärjessä 14 pisteellä kuuden pelatun ottelun jälkeen.

– Alun draama oli meille hyvä herätys peliin. Iso jäähy lisäsi meidän taistelutahtoa ja johdatti meidät hyvin kiinni peliin. Tasainen pelihän tämäkin oli, kuten toki etukäteenkin tiedettiin, aloitti TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen jälkipuintinsa.

– Johtoasemassa ja vieraskentällä ei tarvitsisi enää rakentaa ihmeitä ja hakea turhaan sellaisia highlight-suorituksia. Siinä meillä on vielä ehkä hieman oppimista, mutta totta kai olen tyytyväisen esitykseemme ja kolmeen pinnaan.

Kaskisen mukaan illan ratkaisu Mikkelin syys-illassa kiteytyi kolmeen pelilliseen elementtiin.

– Tehtiin kolme ylivoimamaalia, ei päästetty yhtään alivoimalla ja vahva maalivahtipeli päälle.

TPS esintyy seuraavan kerran Liiga-yleisölle perjantaina Jyväskylässä JYPiä vastaan.