4.4.2018

Otteluennakko + Kokoonpano TPS–Tappara -kotipeliin

Keskiviikkona Turussa päästään ikuistamaan ensimmäistä semifinaalipeliä sitten vuoden 2010, joten tunnelma ja panokset ovat takuulla kohdillaan! Vastaan saadaan Tappara, joka runkosarjassa jäi varsin tehokkaasti turkulaisten jalkoihin, joten iltaan voidaan lähteä sopivan luottavaisin mielin ja huippuspektaakkelia odottaen.  

tps-tappara.png

TPS raivasi tiensä semifinaaleihin selättämällä ensin SaiPan. Sarja alkoi lupaavasti turkulaisten 3–0 sarjavoitoilla, mutta venyi lopulta kuuden pelin mittaiseksi, kun lappeenrantalaiset löysivät loppua kohden vielä uuden vaihteen ja keksivät keinot Tepsin hyökkäyksen kukistamiseen. Pääsiäislomaa päästiin lopulta viettämään hyvissä ajoissa, joten semifinaaliavaukseen tullaan varmasti mielet kirkkaana ja hyvin levänneenä. 

Tässä vaiheessa pudotuspelejä TPS on ykkösenä tehdyissä maaleissa (20) ja ylivoimassa (36,84 %). Alivoimassa on petraamista - 85 %:lla pääsee vasta sijalle viisi -  ja sen merkitys korostuu erityisesti siksi, että TPS on nyt voittanut jokaisen pelin, jossa on tehnyt ensimmäisen maalin. Hyvän startin saaminen on osoittautunut elintärkeäksi. 

Tepsillä ja Tapparalla on pitkä historia

Vaikka TPS ja Tappara ovat molemmat olleet playoffs-peleissä lukuisia kertoja, ovat ne viimeksi joutuneet niissä napit vastakkain kuusitoista vuotta sitten, silloinkin semifinaaleissa. 

Runkosarjassa on kohdattu useammin, tälläkin kaudella neljä kertaa - joista jokaisella Tepsi pääsi juhlimaan voittoa. Itseluottamus on siis varmasti kohdallaan. 

Kaikkien runkosarjapelien maalieroksi jäi 16–6. Tällä kaudella Tapparaa vastaan ovat loistaneet erityisesti Kallio (1+5), Perrin (3+3) ja Heikkinen (3+2). 

Kokoonpano täynnä iskuvoimaa

Neljännesfinaaleissa vähän yksi jos toinenkin turkulainen pääsi heiluttelemaan verkkoja. Esiin nousi erityisesti Ilari Filppula, joka teki pudotuspelien aikana 1+7=8 tehot, sekä loppukauden uusin vahvistus Oula Palve (myös 1+7=8).

Menestys ei jää vain hyökkäysosastolle. Kolmessa pelissä maalissa nähty Rasmus Tirronen on statistiikkojen valossa pudotuspelien toisiksi paras niin päästetyissä maaleissa (keskimäärin 0.88 per peli) kuin torjuntaprosentissakin (96,61%). 

Helpolla ei päästä 

Tepsin kermaan kuuluu myös puolustaja Ilkka “Bono” Heikkinen, joka on pudotuspeleissä napsinut jo 0+4 tehot. 

– Vaikka ollaan pärjätty hyvin Tapparaa vastaan, ei runkosarjakohtaamisilla ole mitään merkitystä tässä kohtaa. Näissä peleissä on ihan eri panokset ja syke muutenkin. Uskotaan kuitenkin, että Tappara on täysin voitettavissa, Heikkinen pohtii. 

– Meidän pelityylillä voi voittaa kenet tahansa, se ollaan osoitettu jo monesti.

SaiPa ja Tappara ovat vastuksina hyvin erilaisia, joten uusintaa neljännesfinaaleista tuskin päästään näkemään. 

– Tappara on nimivahva, äärimmäisen organisoitu joukkue, jolla hyvät neljä ketjua - ainakin paperilla. Tuskin hirveästi hurlumheita nähdään, mutta se sopii myös meille, Heikkinen summaakin. 

Lue lisää Bonon ajatuksia!

TPS–Tappara ke 4.4. klo 18.30 Gatorade Centerissä. 
Ovet auki klo 17. Osta liput täältä!

Yleisön toivotaan siirtyvän katsomoon klo 18.20 mennessä.

TPS:n kokoonpano

1. Kenttä
67 Jasper Lindsten – 10 Eric Perrin – 71 Tomi Kallio
2 Mark Fraser – 49 Ilkka Heikkinen

2. Kenttä 
52 Petrus Palmu – 89 Oula Palve – 18 Zach Budish
4 Olli Juolevi – 40 Martin Berger

3. Kenttä
51 Markus Nurmi – 81 Ilari Filppula – 37 Patrik Virta
20 Jani Forsström – 26 Lucas Ekeståhl-Jonsson

4. Kenttä
84 Ilkka Pikkarainen – 56 Hannu Kuru – 25 Teemu Väyrynen
45 Olli Kaskinen

Maalissa
34 Oskari Setänen (aloittava)
32 Rasmus Tirronen

Loukkaantuneet:
44 Elias Karvonen

Ei ottelukokoonpanossa:
7 Henrik Tallinder
29 Jonne Virtanen
36 Elmeri Eronen
41 Oskari Siiki
43 Otto Nieminen
48 Lauri Pajuniemi 

Henrik Tallinder on sivussa loppukauden.

Infoa pelistä

Liput 
Hallin ovimyynti alkaa 1,5 tuntia ennen pelin alkua, eli klo 17. Voit ostaa ennakkoon lippusi myös verkkokaupasta osoitteesta ticketmaster.fi/hctps.

Ovet auki jo klo 17
Keskiviikkona ovet avataan jo 1,5 tuntia ennen ottelun alkua eli klo 17.

Alkushow
Yleisön toivotaan siirtyvän katsomoon 18.20 mennessä. Lisäksi toivomme, että ennen joukkueen sisääntuloa, Ecstacy of Gold -kappaleen aikana, katsojat käynnistävät matkapuhelimiensa lamput.

happy-hodari.jpg

Seurajuoma & Happy Hour
Mustavalkoista seurajuomaa saa nyt hallin ravintoloista. Seurajuomaa hyvässä seurassa!

Sport Bar tarjoilee keskiviikkona juomia Happy Hour -hintaan. Eli ensimmäisen puolen tunnin (klo 1717.30) ajan hanajuomat -50 % ja viidellä eurolla seuraavan puolen tunnin ajan (klo 17.3018).

Lisäksi ennen peliä (klo 1718) kaikista Sibylla-kioskeista hodari ja limu yhteensä 5 €.

Jere Lehtinen ja Saku Koivu haastattelussa ensimmäisellä erätauolla
Herrat eivät esittelyjä kaipaa. Yhdessä Ville Peltosen kanssa he muodostivat legendaarisen Tupu, Hupu, Lupu -ketjun Leijonissa ja olivat mukana voittamassa Suomen ensimmäistä maailmanmestaruuttaa keväällä 1995. He molemmat ovat nykyäänkin jääkiekossa vahvasti mukana, sillä Koivu toimii Tepsin kehitysjohtajana ja Jere Lehtinen on A-maajoukkueen General Manager. 

Haastattelu tapahtuu ensimmäisellä erätauolla Hall of Famen lavalla. Haastattelun jälkeen on myös mahdollista pyytää yhteiskuvia sekä nimmareita.

Pysäköinti 
Gatorade Centerin alueella on noin 1200 pysäköintipaikkaa. Paikoitusmaksu 6 € rahastetaan saavuttaessa Gatorade Centerin paikoitusalueelle. Suosittelemme varaamaan käteistä maksua varten. Invapaikoitus on Gatorade Centerin pääsisäänkäynnin läheisyydessä ja se on maksuton.

Matsibussi
Turun seudun joukkoliikenteen linja 100 liikennöi Kauppatorilta pysäkiltä T1 510 minuutin välein. Ensimmäinen bussi lähtee 1,5 tuntia ennen ottelua ja viimeinen vuoro lähtee Kauppatorilta 20 minuuttia ennen pelin alkua. Paluukuljetukset takaisin kauppatorille ottelun jälkeen 45 minuutin ajan. 

Turun seudun joukkoliikenteen hinnastot löytyvät Fölin nettisivuilta

Aitiot, Verifone Business Club ja VIP-ravintola
Aitioita, paikkoja Verifone Business Clubiin tai VIP-ravintolaan voi tiedustella myynti@tps.fi ja puhelinnumerosta 029 323 1922.

TietoAreenan "Ehkä Turun kovin lämäri?" -kisa 
Toisella erätauolla kilpaillaan lämärikisassa. Tervetuloa seuraamaan!  

Pelin jälkipuinti 
Pelin jälkeen parhaiden pelaajien haastattelut Sport Bar -ravintolassa.  Post Game Show sekä TS-lehdistötilaisuus ovat katsottavissa hallin tv-ruuduilla sekä TPS:n Facebookissa

Paras paikka katsoa vieraspelit on Bar Edison.
Seuraavan kerran TPS pelaa vieraissa perjantaina 6.4.