9.12.2017

Operaatio Isomäen hiljennys

Kolmen vieraspelin viikko päättyy Porin lauantai-iltaan. Molemmilla joukkueilla on voitto alla ja kaikki pelissä. Kaikki on kirjaimellisesti pelissä myös TPS-pakki Martin Bergerillä, jolle jokainen peli on suuri tilaisuus antaa näyttöjä.

Huomenna sunnuntaina 21 vuotta täyttävä Martin Berger debytoi Liigassa jo kaudella 2014-2015. Viime kaudella tilastoihin merkittiin jopa 51 ottelua, mutta niin viime kuin tälläkin kaudella Bergerin kohtalona on usein ollut istua penkin päässä seitsemäntenä puolustajana. Berger ei ole pelaamaan päästyään esiintynyt huonosti, pikemminkin päinvastoin, mutta kilpailu sekä kilpakumppanit ovat vain niin kovia, ettei kelpo esityskään takaa paikkaa seuraavan pelin kokoonpanossa.

Bergerin kohdalla peliaikaa haettiin välillä muualta ja sopiva paikka löytyikin kasitien varrelta Vaasasta. Berger poikkesi Sportin riveissä kolmen ottelun keikalla ja pelasi Sportissa viitisentoista minuuttia ottelua kohden.

— Se oli silmiä avaava reissu, kun näki millaista toiminta on jossain muualla. Eihän se tietenkään Tepsin tasoinen organisaatio ole, mutta se oli tosi virkistävä kokemus. Pääasia tietysti oli se, että pääsin pelaamaan.

Nyt Bergerille on tarjolla tonttia myös Tepsin riveistä, kun alkukauden ykköspakkipari Henrik Tallinder-Elmeri Eronen loistaa poissaolollaan. Peliaikaa on nyt tarjolla, joten jokainen peli on Bergerille iso mahdollisuus tehdä TPS-valmennuksen kokoonpanopalapelin rakentaminen entistä haastavammaksi myös jatkossa.

Hämeenlinnassa Berger löi mainiot näytöt tiskiin pelaten kenties jopa kauden parasta peliään yhdessä Olli Juolevin kanssa. Berger kirjautti tilastoihin 15min peliaikaa sekä myös kauden avausmaalin. Berger tinttasi kiekon verkkoon ranteella toisessa erässä tehden Tepsin illan kolmannen maalin. Tuuletuksesta huokui vapautunut ilo, joten Berger tiesi kiekon menneen suoraan sisään, vaikka maalilla olikin kosolti ruuhkaa.

— Siinä oli aika hyvä maski, mutta minulla oli melko suora linja, joten näin, ettei siihen kukaan osunut. Siinä oli kyllä hiukan aikaa, mutta lähinnä yritin vain toimittaa kiekkoa maalille.

TPS-luotsi Kalle Kaskinen kertoi ennen Hämeenlinnan peliä, että hän haluaa joukkueensa menevän voimakkaammin maalille ja että sitä kautta taannoisten pelien näennäisempi hallinta konkretisoituu tulostaululle maaleina. Näiden teesien kautta TPS saikin lisätehoja irti perjantaina.

— Me pakit teimme kolme maalia ja kaikki oli viivakuteja. Siellä oli paljon äijiä maalilla, joten sitä kautta ainakin painotukset näkyivät pelissä.

Ässät-TPS, Porin Isomäen halli ja lauantai-ilta. Historian saatossa tämä yhdistelmä on taannut iltamat, joissa riittää väriä, ryskettä ja jännitystä. Berger odottaa juuri tämän luonteista tiukkaa vääntöä.

— Ässät on varsinkin kotonaan todella fyysinen joukkue, mutta hyvä matsi siitä tulee, jos pistämme kiekon ja jalat liikkeelle. Veikkaan, ettei montaa maalia nähdä, mutta paljon tulee varmasti taklauksia ja molemmille maaleille mennään suoraviivaisesti.