Seuraava kotiottelu
TPS - KalPa TI 19.12. 18:30 OSTA LIPUT
16.11.2017

Kuru ehtii Tepsin mukana vielä Kerhon kaatoon

Vaikka TPS:n sairastuvan miesvahvuutta saatinkin tauon aikana alemmas, oli Tepsillä silti tarvetta vahvistaa hyökkäyspäätä. Sopiva pelimies löytyi kaupungin toiselta laidalta, kun TPS-kasvatti ja nykyinen TUTO-kapteeni Hannu Kuru saapui Tepsiin parin pelin lainapestille. Kurun TPS-keikka huipentuu perjantaina Hämeenlinnassa.

TPS palasi maaottelutauolta juuri kuten oli lupa odottaakin, eli levänneenä ja terävyytensä taas löytäneenä. TPS ei jättänyt Ässille tiistaina mitään sanasijaa kaukalossa, vaan marssi Patapakan yli maalein 5-0.

Kokoonpanossa nähtiin myös paluumuuttaja, joka saapui Tepsiin matalalla profiililla, mutta sitäkin valmiimpana. Jasper Lindstenin ja Jonne Virtasen pidempien sairaslomien myötä TPS etsi sopivaa keikkamiestä auttamaan alempiin ketjuihin ja katseet kääntyivät lopulta seuran omaan kasvattiin, eli TUTOn kapteeniin Hannu Kuruun. Kuten jääkiekossa tuppaa asianlaita olemaan, etenivät asiat nopeaa tahtia.

— Viime perjantaina tuli kyselyä, että olisiko kiinnostusta jelppaamaan tänne, kun Tepsillä on loukkaantumisia. Totta kai tartuin tilaisuuteen lähteä auttamaan kasvattajaseuraani ja sunnuntaina liityin joukkueen mukaan. Tämä on minulle hieno tilaisuus mennä eteenpäin pelaajana, nähdä mikä oma tasoni on tällä hetkellä ja mitä vielä vaatisi, että pääsisin liigaan pelaamaan, kertoo Kuru.

Aivan kokonaista kuvaa ei Kuru toki parissa pelissä ehdi tasostaan maalaamaan, mutta jotain vastauksia hän ehti saamaan jo tiistain Ässät-ottelun jälkeen.

— Ei minulla ainakaan mitään ongelmia ollut pysyä vauhdissa mukana, mutta ei toki voi antaa sen hämätä, jos yksi peli menee hyvin. Varsinkin kamppailuvoimaa tarvitsen vielä lisää, että pärjään kulmaväännöissä paremmin. Se on ollut heikkouksiani.

Vaikka Kuru kantaa TUTOn riveissä isompaa vastuuta, ei nelosketjun keskushyökkääjään roolin omaksumisessa ollut tunnolliselle joukkuepelaajalle mitään ongelmaa.

— Olen aina ollut sellainen pelaaja, että se rooli mikä annetaan, hoidetaan niin hyvin kuin pystytään. Olen pelannut niin kärkiketjuissa kuin alemmissakin ketjuissa. En ole mikään maalintekijälaituri tai pelkkä peliätekevä sentteri, vaan näen itseni juuri hyvänä kahden suunnan hyökkääjänä.

Kuru pelasi kausina 2012-2014 Tepsin riveissä kuusi liigaottelua, mutta A-junnuvuosien päätyttyä ei ovi liigaan auennut. Uusi pelillinen koti löytyi Kurun onneksi samasta kaupungista ja kuluva kausi onkin Kurulle TUTOssa jo neljäs. Kuru on saanut Mestiksessä kasvaa rauhassa ja kasvua symboloikin oivasti täksi kaudeksi paitaan ommeltu kapteenin C-kirjain.

— Jotain olen selvästi tehnyt oikein, kun kapteeniksi valittiin, valmentajat antavat vastuuta ja joukkuekaverit luottavat meikäläiseen. Mestis on ollut hyvä paikka kasvaa varsinkin näin myöhäisheränneiselle pelaajalle.

Todellinen härkäviikko

24-vuotiaalle Kurulle suuri osa Tepsin nykyrunko koostuu ennestään tutuista pelaajista, joten koppiin oli helppo tulla. Kuru otettiin myös erinomaisesti vastaan konkariosaston johdolla ja myös TPS-valmennus osoitti heti, että häneen luotetaan ja hän saa reilun mahdollisuuden onnistua.

— Koen kyllä, että olen saanut ihan todellisen näyttöpaikan. Pääsin pelaamaan myös alivoimaa, joten vastuuta annettiin myös ja se ruokkii omaa itseluottamusta entisestään, kun luotetaan aidosti, eikä vain kutsuta mukaan parin minuutin täytemieheksi.

Vaikka joukkueessa onkin monia Kurulle ennenstään tuttuja pelaajia, tulee hän silti mukaan kesken kauden ulkopuolelta. Kurun mielestä joukkueen ilmapiirissä on jotain tuttua.

— Kyllä joukkueen itseluottamuksen huomaa ja huomaa myös sen, miten paljon jokainen luottaa kaveriin, että hän hoitaa hommansa ja tekee itse myös omansa. Pari kautta sitten olin lainalla Tapparassa ja aistin täällä ihan samanlaista fiilistä kuin mitä silloin siellä oli. Voittamisen perinne näkyy, kun tiukkoja pelejä pystytään kääntämään voitoksi.

Kurun viikko-ohjelma on ollut tällä viikolla helppo suunnitella. Se nimittäin sisältää lähes yksinomaan pelejä. Tiistaina Kuru oli Tepsin mukana kaatamassa Ässiä ja keskiviikkona taas tutussa TUTO-nutussa voittamassa Espoo Unitedia. Perjantaina Kuru pelaa jälleen TPS-paidassa HPK:ta vastaan ja lauantaina hän palaa Kupittaalle kotiyleisön eteen, kun TUTO kohtaa Kiekko-Vantaan.

— Torstaina olin pois jäältä, mikä tekee ihan hyvää. Tähtäin on viikonlopussa ja tämä palvelee sitä. Perjantainakin tulemme varmaan sen verran myöhään Turkuun, että tuskinpa lauantainakaan aamulla jäälle menen. Tärkeämpää silloinkin on saada hyvät unet ja normaalit aamureippailut alle.

Luonnollisesti perjantai-illan vastustajasta ei Kurulla ole ehtinyt muodostua vielä kovinkaan kummoista käsitystä.

— Pakko sanoa, etten ole HPK:ta sinänsä seurannut juurikaan, mutta hyvä kaverini Niklas Friman pelaa siellä, joten hänen otteitaan tulee tietysti seurattua. Eiköhän se vastustajan luonne pelipalaverissa selviä.

Kai annat Frimanille toverillisen poikittaisen, jos paikka tulee?

— Totta kai, pamauttaa Kuru naurun saattelemana.

Kuru.jpg