Seuraava kotiottelu
TPS - Jukurit TI 27.2. 18:30 OSTA LIPUT
16.1.2018

Kokoonpano KalPa–TPS-vieraspeliin

TPS on sarjataulukon toisella sijalla, pelaa tällä hetkellä liigan kovinta ylivoimaa ja kolmanneksi parasta alivoimaa. Myös KalPa on seitsemännellä sijalla edelleen vahvasti kiinni mestaruuskamppailussa, kun suora pudotuspelipaikka on vain neljän pisteen päässä. 

TPS on voittanut edellisestä kymmenestä pelistään kahdeksan, KalPa kuusi.  

Edellisestä pelistään Turkulaiset ottivat mallikkaan 2–0 voiton, kun kotona kaadettiin SaiPa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Lopputulos oli enemmän kuin toivottu, kun mielessä kummittelivat vielä ikävät häviöt Kärppien ja KooKoon käsissä. 

Myös KalPa voitti edellisen pelinsä, kun selätti torstaina vieraissa Ässät maalein 3–4. Ennen tätä myös Kuopiolaiset joutuivat kaatumaan kahdesti, ensin Jukureille ja sitten Lukolle. 

Molemmat joukkueet tulevat siis tiistain kohtaamiseen vyön alla yksi tuore voitto ja kaksi sitä edeltävää häviötä. 

Aiempien kohtaamisten valossa Tepsi tulee tiistaiotteluun hyvissä kantimissa: Turkulaiset ovat napanneet nimiinsä kaikki kolme tämän kauden aiempaa kohtaamista. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat Turussa 19.12., jolloin tauluun jäivät lopulta luvut 3–1. 

 kokoonpanot_ottelupari_kalpa_tps (1).png

1. Kentällinen:

25 Teemu Väyrynen - 10 Eric Perrin - 71 Tomi Kallio 

7 Henrik Tallinder - 26 Lucas Ekeståhl-Jonson 

2. Kentällinen:

52 Petrus Palmu – 81 Ilari Filppula – 37 Patrik Virta

4 Olli Juolevi – 36 Elmeri Eronen 

3. Kentällinen

84 ilkka Pikkarainen – 51 Markus Nurmi – 41 Oskari Siiki

2 Mark Fraser – 49 Ilkka Heikkinen 

4. Kentällinen

65 Topi Taavitsainen – 29 Jonne Virtanen – 48 Lauri Pajuniemi

40 Martin Berger 

Maalissa 

34 Oskari Setänen

32 Rasmus Tirronen

 

Loukkaantuneet

44 Elias Karvonen

 

Ei ottelukokoonpanossa

31 Waltteri Ignatjew

20 Jani Forsström

43 Otto Nieminen

45 Olli Kaskinen

53 Tarmo Reunanen

67 Jasper Lindsten