Seuraava kotiottelu
TPS - Ilves TI 21.11. 18:30 OSTA LIPUT
24.10.2017

Juolevin tehoilta takasi TPS:n voiton Mikkelissä

TPS kaatoi tiistaina runsasmaalisessa kamppailussa Jukurit maalein 5-4. Valokeilaan nousi nuori Olli Juolevi, joka iski kolme ensimmäistä liigapistettään.

Ottelu oli vauhtia täynnä, sillä osumia nähtiin peräti yhdeksän. TPS oli avauserän jälkeen pahasti alakynnessä, sillä Jukurit johti peliä ensimmäiselle tauolle mentäessä jo 3-0.

Turkulaiset nousivat kuitenkin alhosta aina voittoon saakka.

– Tämä oli hieno taistelu ja voitto. Jaksoimme jauhaa peliä ja pääsimme hallituilla siirroilla kaverin alueelle, päävalmentaja Kalle Kaskinen analysoi TS Kiekon raportissa.

Turkulaisten sankari oli nuori Olli Juolevi, joka viimeisteli peräti kolme tehopistettä. Puolustaja syötti TPS:n kaksi ensimmäistä kavennusta, ja vierailijoiden kolmas maali syntyi Vancouver Canucksin varauksen rannelaukauksesta.

Tehopisteet olivat Juolevin kauden ja liigauran ensimmäiset.

– Maalit ja syötöt ovat Ollin vahvuus. Hän näkee pelin hyvin ja tekee paineen alla tärkeitä siirtoja.

– Olli on hyvä pakki meille. Me autamme häntä ja hän meitä, Kaskinen kehui.

Turkulaisten valttikortti oli lopulta vahva erikoistilannepelaaminen. Vierailijat pääsivät ensin ylivoimalle, kun tilanne oli kutkuttavasti 4-3. Mikkeliläisjäähyä oli ainoastaan kaksi sekuntia jäljellä, kun Elmeri Eronen tasoitti pelin viivavedollaan.

Osuma oli puolustajan kauden ensimmäinen.

Erikoistilannepelaaminen ratkaisi lopulta koko ottelun. Seuraavaa ylivoimaa ehti kulua vain 14 sekuntia, ennen kun Ilkka Heikkinen (1+1) pommitti kiekon keskustasta maalin perukoille.

– Hienoa, että ylivoima kulkee nyt. Meillä on ollut sen kanssa hieman vaikeuksia, vaikka olemmekin siinä tilastossa kärkisijoilla, Kaskinen tuumi.

Jukurit haki viime minuuteilla raivokkaasti tasoitusta, mutta tuloksetta. Turkulaiset veivät lopulta pisteet maalein 5-4.

– Saimme paikkoja riittävästi, ja välillä kiekko meni maaliin pomppujenkin kautta. Kova 60-minuuttinen, Kaskinen tiivisti.

TPS pelaa seuraavan kerran torstaina, kun joukkue kohtaa Porissa Ässät.