Seuraava kotiottelu
TPS - Pelicans LA 29.9. 18:30 OSTA LIPUT
24.6.2018

Juhani Ikonen 70 vuotta

HC TPS:n luottolääkäri nauttii merkkipäivästään ja keskittyy ensi kaudella joukkueen kannattamiseen katsomon puolella.

ARTIKKELIN_kuvituskuva_jussi_2000x1045.png

Turun Palloseuran jääkiekkojoukkueen historia on täynnä toinen toistaan ikimuistoisimpia hetkiä. Voittoja, merkkipaaluja, urotekoja sekä mestaruusjuhlia on päässyt todistamaan ja ennen kaikkea tekemään moni mustavalkoisen sydämen omistava ihminen.

Tänään sunnuntaina 24. kesäkuuta 70 vuotta täyttävä TPS:n pitkäaikainen luottolääkäri Juhani Ikonen kuuluu kiistatta mustavalkoisen yhteisön tukipilareihin. Jo vuonna 1983 TPS:n lääkärinä aloittanut ”Jussi” on nähnyt ja kuullut urallaan paljon. Joku voisi jopa sanoa, että kaiken mahdollisen. 

– Alkuperäinen suunnitelmani oli vähän katsella, että millaista arkea jääkiekkojoukkueen lääkäri pääsee elämään joukkueen myötä. No, se suunnitelma hieman venähti, mutta päivääkään en jättäisi pois. Ensi kaudella saan keskittyä sitten TPS:n kannattamiseen katsomon puolella, hymyilee Ikonen.

– Näin jälkikäteen ajateltuna lääkärin rooliin kuuluu muutakin kuin terveydenhoidollinen lähestymiskulma. On sopeuduttava joukkueen ryhmädynamiikkaan ja ennen kaikkea vallitsevaan huumoriin. Minulle TPS on aina edustanut vahvaa yhteenkuuluvuuden henkeä ja se näkyi myös arjessani lääkärinä, Ikonen pohtii.

Valmentajat uskovat lääkäriä

Ikonen toimi TPS:n lisäksi myös Suomen A-maajoukkueen luottolääkärinä. Näistä edustustehtävistä palkintokaappiin tuotiin muistoiksi vuoden 1995 maailmanmestaruus, viisi MM-hopeaa sekä yksi MM-pronssi. Muistoissa säilyvät myös neljät olympialaiset, joista tuliaisina kaksi pronssimitalia.

Ikonen vaikutti lääkärinä mm. Vladimir Jursinovin, Hannu Jortikan sekä Curt Lindströmin valmentamissa joukkueissa. Kaikki kiistatta vahvoja valmentajia ja kaikki erilaisia persoonia.

– Myös vahvat valmentajat uskovat aina lääkärin sanaan. Jursinov toki kiusoitteli aina siitä, jos TPS:n pelaajia loukkaantui maajoukkuetehtävissä. Mieleen on jäänyt äimistynyt huudahdus joskus maajoukkueturnauksen jälkeen: ”Jussi! Mitä tämä on? Ensin veit minulta viisi pelaajaa maajoukkueeseen ja nyt tuot vain kaksi terveenä takaisin?!”, Ikonen nauraa.

Persoonia ja tarinoita

Vuosien varrelle on sattunut myös tapauksia, jotka saavat Ikosen edelleen hieman pyörittämään päätään. TPS:ää kaudella 1993–1994 edustanut venäläishyökkääjä Pavel Torgajev törmäsi Turussa kielimuuriin.

– Pavel valitteli, että jalka on kipeänä. Yritin tiedustella kipukohtaa ja toki myös kivun määrää. Englanninkieli jäi kuitenkin niin vajaaksi, ettei täydellistä ymmärrystä löytynyt. Pavel yritti harjoitella ja pelata, mutta kipu kasvoi liian kovaksi. Määräsin miehen lopulta röngten-kuviin, jossa sitten selvisi murtuma jalassa. Siinä oli kyllä kovaluontoinen pelaaja, Ikonen huokaa.

Kenen pelaajan korkean kipukynnyksen haluat nostaa erityisesti esiin?

– Tomi Kallion. Olimme Saksassa MM-kisoissa ja Kalliolla oli murtuma peukalossa.  Kun kyseessä oli vielä ylempi käsi mailaa puristettaessa, niin aivan varmasti sattui. Kalliolle iskettiin puudutuspiikkiä ja peukaloon rakennettiin vaikka minkälaista tuppea suojaksi. Se on jäänyt mieleen.

– Myös Teemu Selänne halusi aikoinaan pelata maajoukkueessa murtuneella jalkaterällä. Winnipegin skoutit olivat tarkkailemassa häntä turnauksessa ja Teemu sanoi minulle erittäin selkeästi, että ”Tämän jalan takia minulta ei sitten jää yhtään turnauspeliä väliin.” No, Teemu voitti turnauksen pistepörssin ja loppu on historiaa. Eli kannatti kuunnella ja puuduttaa jalkaterää, Ikonen myhäilee.

Perintö jää elämään

Ensi kaudesta alkaen TPS ja Ikonen astuvat uuteen aikakauteen. Yhdeksän mestaruutta ja neljä hopeaa turkulaisseuran lääkärinä voittanut Ikonen siirtyy jääntasolta katsomoon täysin palvelleena. 

Mikä on sinun perintösi TPS:lle ja suomalaiselle jääkiekolle, Juhani Ikonen?

– Toivon, että rakensin sellaista ilmapiiriä, jossa kenen tahansa joukkueen jäsenen on helppo lähestyä lääkäriä. Mielestäni lääkäri on sellainen ihminen, jonka kanssa on helppoa jutella asioista. Lääkäriin pitää voida luottaa sataprosenttisesti ja keskusteluyhteys vahvistaa sitä luottamusta. Lääkärin on myös osattava kuunnella pelaajaa.

– TPS on merkinnyt ja merkitsee edelleen valtavan isoa osaa meidän perheelle. Kun teimme maalin Turussa, niin käänsin aina katsetta katsomoon, jossa vaimoni, lapset tai lastenlapset taputtivat käsiään yhteen. Se tuntui joka kerta yhtä sykähdyttävältä. 

– Ensi kaudella pääsen kokemaan samoja sykähdyttäviä hetkiä katsomossa. Lupaan tuuletta ja taputtaa, kun TPS iskee maaleja, lähettää Ikonen terveisiään.

HC TPS toivottaa Juhani Ikoselle mitä parhainta 70-vuotispäivää!