13.3.2018

Henrik Tallinder – Tukholmasta Tepsin lipunkantajaksi

Kesällä 2001 Henrik Tallinder lähti 22-vuotiaana Tepsistä maailmalle Suomen mestarina. Lopulta 14 vuotta myöhemmin huhut realisoituivat. Vuodet olivat muovanneet lahjakkaasta siloposkisesta nuorukaisesta todellisen liiderin, jonka rintaäänessä resonoi kaikki matkan varrella koettu. Tallinder on kiistatta yksi isoista tekijöistä sen takana, että TPS on palannut kultajahtiin.

 naurava tallen.jpg

Vaikka Henrik Tallinder ei pelannutkaan ensimmäisiä miesten pelejään Tepsissä, niin ei silti ole väärin sanottu, että hänen matkansa alkoi Turusta vuonna 2000. Tallinder astui ensimmäistä kertaa Elitserien-askiin jo kaudella 1996-1997, jolloin hän mahtui yhdessä ottelussa kokoonpanoon. Kahdella seuraavalla kaudella pelejä kertyi hiukan päälle kolmekymmentä kaudessa ja viimeiseksi AIK-kaudeksi jäänyt 1999-2000 piti sisällään kauden kaikki 50 ottelua.

Pintapuolisesti tämä kuulostaa melko tavalliselta kehityskaarelta, mutta Tallinder ei ollut tyytyväinen. Hän janosi jotain muuta.

— Olin AIK:ssa jämähtänyt tiettyyn lokeroon. Olin se nuori ja lahjakas juniori, johon kohdistui suuria toiveita, mutta usein jäin seitsemänneksi puolustajaksi. Toki pelasin myös paljon pelejä, mutta jääaika vaihteli paljon. Kun olin vaikka junnumaajoukkueen mukana ja ylipäätäänkin kun pelasin muualla kuin AIK:ssa, pelasin mainiosti, mutta palattuani se oli aina sitä yhtä ja samaa. En pelannut huonosti, mutta en erityisen hyvinkään.

— Tunsin myös, että tarvitsen muutosta elämääni. Enkä tarkoita vain jääkiekkoilullista muutosta vaan, että tuli aika jättää kotikaupunki Tukholma taakse. Olin asunut siellä aina enkä edes tiennyt mistään muusta. Minun piti aikuistua ja pestä omat pyykkini, tehdä itse ruokani ja sen sellaista, joten Turku sopi suunnitelmiini erinomaisesti. TPS oli kiinnostunut minusta ja yksi vaikuttaja siirrolle oli myös hyvä ystäväni Michael Holmqvist, joka silloin pelasi täällä. Hän sanoi heti, että minun kannattaisi ehdottomasti tulla tänne.

Tallinder toteaa haastattelun aikana sivulauseessa etteivät suomalainen ja ruotsalainen yhteiskunta eroa toisitaan isommin, mutta sikäli kun minä mitään ymmärrän, niin valmennuskulttuurien erot olivat melkoiset. Ruotsalaisilla on maine lempeinä keskustelijoina, tai kuten täällä vähän irvailevaan sävyyn todetaan, “diskuteeraajina”. Tuolloin Tepsiä luotsannut Hannu Jortikka on maineeltaan aika tarkkaan vastakkaista koulukuntaa.

— “Jortsu” on kova persoona ja valmentaja, mutta hän on aina reilu. Tai ainakin hän oli sitä minulle. Totta kai alku oli minulle vaikea, sillä kaikki piti opetella uudestaan. Hän piti huolen siitä, että olit koko ajan hereillä. Jos vaikka annoit harjoituksissa huonon syötön, sait kuulla siitä saman tien.

Ja kun jotain sai kuulla, ei äänenpainetta voi aivan kevyeksi tuulenvireeksi kuvailla. Jortikka antoi kitapurjeidensa laulaa hiustenkuivaajan tavoin. Myös Tallinder pääsi katsomaan “Jortsun” nielurisoja lähietäisyydeltä.

— Sitä tuli, kun otin tyhmiä jäähyjä. Kerrankin, kun otin käytöskympin...sanotaan vaikka niin, että hän ei ollut tyytyväinen, Tallinder toteaa naurunremakan säestämänä.

— Montaa kertaa sitä ei tarvinnut toistaa. Oppi tarttui kyllä, sillä kukaan ei halunnut olla Jortikan koirankopissa. Se ei ollut kovinkaan hauskaa.

Jortikka ei päästänyt pelaajiaan helpolla, mutta kuten tuolloinkin kaikki tiesivät, häntä kannatti kuunnella. Kuningas Midaksen tavoin kaikki mihin “Jortsu” koski, muuttui kullaksi. Kausi 2000-2001 oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo. TPS oli nostellut kannua kahtena perättäisenä keväänä ja tuplamestarin päänahka oli haluttua tavaraa. Voittamisen kulttuuri oli kuitenkin niin valtava, ettei TPS-laivaa pysäyttänyt mikään.

Edelliskevään finaalivastus Jokerit voitti runkosarjan pisteen erolla Tepsiin. Klassikkoparin kohtaamista ei kuitenkaan keväällä 2001 nähty, sillä palkkioksi piikkipaikastaan Jokerit sai vastaansa juuri kevääksi iskuun ehtineen nousijajoukkueen Oulun Kärpät, joka kävi suosikin kimppuun intoa täynnä kuin ilmapallo. Maaliskuun 29.päivänä putosi kaksi todellista kiekkopommia, kun ensin Kärpät rypisti 1-0-voiton Hartwall Areenalla ja tovia myöhemmin Ilves runttasi runkosarjan nelosen HIFK:n kesälomalle.

Tämä silotti TPS:n tietä finaaliin kummasti, sillä Tepsi pyyhkäisi puolivälierissä Pelicansin tieltään voitoin 3-0. Välierissä vastassa odotti jättiyllätyksestä vastannut Kärpät, jonka palkeet tyhjenivät narrinkaatoon. TPS oli pinteessä oikeastaan vain sarjan toisessa ottelussa Oulussa, mutta poistui sieltäkin voitto taskussaan ja kaatoi Kärpät lopulta suoraan kolmessa ottelussa.

Finaalisarjassa Tappara pisti TPS:n todella tiukoille ja vain Tapparan voittama sarjan toinen ottelu päättyi yli maalin erolla. Sinänsä uskomaton tilasto on jo se, ettei TPS ollut koko finaalisarjan aikana johtoasemassa reilua erää enempää.

Yritän kysyä Tallinderilta aika klassista urheilutoimittajan kysymystä, eli että nouseeko jokin hetki ylitse muiden kyseiseltä kaudelta. Odotin tunnelmointia finaalisarjasta tai Kalle Sahlstedtin täysin puskista tulleesta mestaruusmaalista, mutta Tallinder pitää katseen isommassa kuvassa.

— Kyllä se oli se kokonaisvaltainen kokemus, jota muistelen ja se kuinka paljon täällä olostani nautin. Minulla oli missio. Niin mukavaa kuin tänne olikin silloin tulla, oli tähtäimeni kuitenkin muualla ja Tepsin vuosi oli askel oikeaan suuntaan. Halusin NHL:ään. Se oli unelmani, tavoitteeni ja kaikkeni. On helppo sanoa, että se oli silloin oikea liike. Sain paljon apua Jortsulta, Kari Jaloselta ja etenkin Hannu Virralta. Teimme paljon töitä luisteluni parantamiseksi ja he opettivat myös ajattelemaan peliä uudella tavalla.

åbo tallen.jpg

“Olemme tulleet vanhoiksi!”

TPS:n nykyjoukkueen tarina alkoi kesällä 2015, kun Tallinder, Tomi Kallio ja Eric Perrin astuivat hallin ovista sisään. Tallinderin ollessa viimeksi Turussa TPS eli loistonsa viimeisiä vuosia ja uljasta TPS-purtta piti rakentaa uudestaan. Paljon oli seurassa muuttunut, mutta yhtymäkohtia vuoteen 2001 oli olemassa muutenkin kuin mestaruusviirin muodossa. Antero Niittymäki oli urheilutoimenjohtajana hankkimassa Tallinderia takaisin. Legendaarisen “rottaketjun” laituri Jani Kiviharju oli viime kevääseen asti penkin takana valmentamassa. Kiviharju valmentaa tätä nykyä Tepsin C-nuoria, mutta vanhoja pelikavereita on yhä selän takana: maalivahtivalmentaja Fredrik Norrena sekä hyökkääjiä peluuttava Kimmo Rintanen. Onhan sen nyt oltava outoa, kun entinen joukkuetoveri onkin yhtäkkiä selän takana antamassa ohjeita. Vai onko se?

— Sehän tarkoittaa vain sitä, että olemme tulleet vanhoiksi, lohkaisee Tallinder.

— He eivät ole juuri vuosien varrella muuttuneet. Norrella on yhä kova vaatimustaso ja hän on hyvin intensiivinen kuten hän oli pelatessaankin. Sillä tavoin hän menestyi. Rintsi puolestaan on rennompi ja huolettomampi, mutta se ansiosta hän teki sellaisen uran kuin teki. Aivan sama juttu kuin Norren kanssa, mutta se ilmenee eri tavalla. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa, vaan jokaisen täytyy löytää oma tapansa ja oma polkunsa. On kyse sitten jääkiekosta tai elämästä yleensä.

Jos ei entisten pelikavereiden valmennus vielä sitä tekisi, niin ajoittaista itsensä vanhaksi tuntemista lienee vaikea välttää, kun päivittäin vierellä viilettää 2001 mestarijoukkueen jäsenien poikia.

Muistuttaako Elmeri Eronen isäänsä Kimmoa tai Patrik Virta isäänsä Tonya?

— Kyllä, niin ulkonäön kuin pelityylinkin puolesta. Isä-Eronen oli erittäin luotettava ja vakaa pakki. Täydellinen joukkuepelaaja. Elmeri on samanlainen, ehkä hiukan lahjakkaampi hyökkäyssuuntaan, mutta kuitenkin sellainen luotettava ja kovaa töitä tekevä pelaaja. Patrikilla ja Tonylla on molemmilla paljon taitoa ja se maalintekijän tatsi.

— Tässä pitää myös muistaa se, että kun pelasin heidän isiensä kanssa, he olivat vanhempia ja valmiimpia pelaajia, joten en osaa yhtään sanoa millaisia he olivat nuorempina. Elmeri ja Patrik ovat nuoria poikia, mutta pelaavat jo nyt liigaa hyvällä tasolla, joten on hurjaa kuvitellakin mitä he ovat sitten vanhempina.

Sitkeät paluuhuhut

Männävuosina muodostui jo perinteeksi keskustelupalstoilla, että tiettyjä pelaajia huhuttiin joka ikisenä kesänä Tepsiin. Yksi heistä oli Henrik Tallinder. Hänen kohdallaan kyse ei ollut vain 1+1-henkisestä “oman pojan kotiinpaluusta”, vaan savun joukossa vaikutti välkkyvän jonkinlaista loogista liekkiä. Huhuilijat näet tiesivät kertoa Tallinderilla olevan siteitä Turkuun ja että hänen perheellään olisi asunto Turussa. Mutta pitivätkö huhut lopulta lainkaan paikkaansa?

— Eivät pitäneet. Viimeisimmän NHL:n työsulun aikaan Ari Vuori soitteli ja kyseli kiinnostusta tulla pelaamaan tänne, mutta olimme jo perheen kanssa palanneet Yhdysvaltoihin ja lapseni kävivät siellä koulua, joten en voinut vain ottaa ja lähteä tänne pelaamaan.

— Se toki pitää paikkaansa, että meillä on aina ollut asunto täällä, mutta mitään kunnon neuvotteluja ei käyty ennen vuotta 2015.

Kun Tallinder lopulta teki päätöksen, että on aika palata kotiin oli kyse enää siitä, että kumpaan kotiin valinta osuu. Toinen vaihtoehto oli tietenkin synnyinkaupunki Tukholma ja kasvattiseura AIK. Toisessa vaakakupissa taas oli Turku ja TPS.

— En tarjonnut itseäni muille joukkueille lainkaan, vaan halusin pelata jommassa kummassa. Valitessani Tepsin ajattelin eniten lasteni sosiaalista elämää, eli koulunkäyntiin liittyviä asioita, miten heille löytyisi harrastuksia ja muuta tekemistä.

Vaikka Tallinder teki valinnan perhe edellä, on silti selvää, että Tepsiin paluu oli hänelle sydämen asia.

— Totta kai TPS seurana merkitsee minulle paljon. Muuten en olisi halunnut palata. Minusta tuli ensimmäisen reissun jälkeen tepsiläinen ja se aina satutti, kun huomasin joukkueella menevän huonosti.

Ensimmäisellä reissullaan Tallinder omaksui tepsiläisen kulttuurin ja perinteen. Niiden asioiden vaaliminen unohtui hieman hänen lähtönsä jälkeen ja TPS hukkasi identiteettinsä seurana. Viime kausien aikana TPS on onnistunut herättämään nämä asiat henkiin. Tallinder alleviivaa kulttuuria ja perinteitä menestyksen peruskivinä.

On aina tärkeää, että joukkueessa on ne lipunkantajat. Se on rooli, johon nuoret eivät yksinkertaisesti ole heti valmiita, vaan heidän pitää oppia miten sitä vastuuta kannetaan. Siksi on tärkeää, että “Tomppa” (Tomi Kallio) on täällä ja että minä olen täällä. “Eki” (Eric Perrin) on totta kai myös tärkeässä roolissa, mutta hän tuli mukaan ulkopuolelta.

— Kopissa täytyy olla niitä, jotka opettavat nuoremmille mitä tämä homma oikein on, jotta he voivat viedä seuraa eteenpäin tulevaisuudessa. Emme kuitenkaan pelaa ikuisesti, joten ennen pitkää on nuorempien aika ottaa homma haltuun ja jatkaa perinnettä.

juhlinta.jpg

Ainakin näin joukkueen ulkopuolisen ihmisen silmin nähtynä Tallinder, Kallio ja Perrin ovat taatusti antaneet seuraavalle sukupolvelle kosolti valmiuksia ohjastaa Tepsiä kaukalossa tulevaisuudessa. Nyt ei kuitenkaan ole vielä aika katsoa niin kauas, sillä nykyisten lipunkantajien työn hedelmät ovat vielä korjaamatta. Sille tielle lähdetään viikon kuluttua.

Teksti: Markku Silvennoinen

Kirjoittaja on Auran Aaltojen urheiluselostaja

Artikkeli on kaksiosainen. Lue toinen juttu: Henrik Tallinder – kova mutta rehti