Seuraava kotiottelu
TPS - HPK TI 23.1. 18:30 OSTA LIPUT

”Perrin on meille valtava voimavara henkisellä puolella”

Lauantai-iltana on TPS:lla edessä kuluvan vuoden viimeinen ottelu, kun Vaasan Sport vierailee Gatorade Centerissa. Kuuden ottelun voittoputkessa seilaava Palloseura nousi torstain KooKoo-voitollaan jo pisteen päähän sarjan kärkijoukkue Kärpistä. Tyylipuhtaan voiton lisäksi Kouvolan reissun muistoihin jäi Eric Perrinin nousu Liigahistorian tehokkaimmaksi ulkomaalaiseksi.

Kahdesti KooKoota kurittaneen Perrinin ketjukaveri Jasper Lindsten kirjautti historialliseen 3-0-osumaan syöttömerkinnän. Kahden syöttöpisteen iltaa viettänyt Lindsten ei aluksi edes tiennyt ennätyksen rikkoutumisesta.

- Luulin, että vielä yksi pinna tarvitaan, mutta hienoa, että meni näin. Monesti pelaajalle saattaa olla hankala tilanne, kun joku ennätys on pisteen päässä. Ekille tämäkään ei tuottanut ongelmia, kun pariin peliin neljä maalia, Lindsten naurahtaa.

Jo pitkään Perrinin ketjukaverina nähty Lindsten ylistää Perrinin ominaisuuksia sekä henkisellä että fyysisellä puolella.

- Hän on vähän kuin pelaajavalmentaja, niin hyvin hän henkisellä puolellakin osaa auttaa jätkiä. Varmasti Liigan aivan parhaita pelaajia kentän ulkopuolella, ja iästä huolimatta myös kaukalossa huikeaa jälkeä syntyy, Lindsten kiteyttää.

Hienosti sujuneen KooKoo-pelin voiton avaimena Lindsten näki erinomaisen alun otteluun, jossa KooKoolle ei annettu ennen ottelun puoliväliä juuri minkäänlaisia maalipaikkoja.

- Peli oli jo hyvissä ajoin 0-4, joten siitä oli mukava pelailla loppu alta pois. Pelin jälkeen Perrinin ennätyksestä juteltiin joukkueen kesken jonkin verran, ja aamulla oli pieni juhlistaminen, Lindsten kertoo.

Tepsin sisäisen pistepörssin neljänneltä sijalta löytyvä Lindsten ei ole syksyn osalta täysin tyytyväinen omiin esityksiinsä. Joukkueen mainiosta otteista huolimatta parannettavaa löytyy erinomaisesti puolustussuuntaan.

- En voi sanoa olevani tyytyväinen, sillä vähän parempaa olisin toivonut. Tehotilasto on viime kauteen verrattuna vielä aika huono, joten puolustuspäässä pitää pystyä keväällä olemaan skarppina. Ihan tyydyttävä syksy kuitenkin, tehot 8+16 summannut Lindsten miettii.

Vuoden viimeiseen otteluun Lindsten toivoo yhtä lennokasta meininkiä kuin torstain kamppailussa.

- Fyysinen Tomekin (Valtonen) joukkue sieltä tulee vastaan. Jos oikein muistan, ei Sport ole ihan hetkeen tainnut täältä pinnoja hakea. Jatketaan vaan samalla draivilla niin vahvoilla ollaan huomennakin, Lindsten lupaa.

Läpimurtovuoden kääntyessä lopuilleen Lindsten haluaa kiittää kannattajia erinomaisesta tuesta.

- On ollut tosi hienoa aikaa pelata Tepsissä tämä vuosi. Koko ajan kannattajat ovat tulleet itsellenikin enemmän puhumaan, joka on ollut kiva huomata. Pohjoisen TPS-kannattajilta tuli vielä menneen kauden jälkeen palkintoakin tähän suuntaan, joten heille vielä erityiskiitokset, Lindsten kiittelee.

TPS–Sport Gatorade Centerissä lauantaina 30.12.2017 klo 18.30!

 Lindsten2_600x400.jpg