12.3.2018

Businessvieraana Timo Vauhkonen: “Jääkiekko kasvattaa uusia vastuunkantajia tähän yhteiskuntaan”

Jääkiekko on osa suomalaista identiteettiä ja kulttuuriperinnettä. Lähes jokainen on tavalla tai toisella ollut tekemisissä kiekon kanssa, oli kyse sitten omasta tai lasten harrastuneisuudesta tai vaikka maailmanmestaruuskilpailujen seuraamisesta televisiosta. Urheilu innostaa, yhdistää ja opettaa.

timo1.png

Jos Leijonat on koko kansan joukkue ja heitä kannustetaan yhdessä voittoon koko kansan voimin, on TPS puolestaan vuosikymmenten saatossa muodostunut kiinteäksi osaksi turkulaisuutta. Sanotaan, että tämä kaupunki on mustavalkoinen, ja sitä se on ollut ylpeydellä jo pitkään.

– Erityisen hienoa on nähdä, miten omat, turkulaiset nuoret nousevat liigatasolle. Siinä nähdään paikallisen kasvatustyön tuloksia, pohtii Baronan uusi aluejohtaja Timo Vauhkonen. Hän on mukana koordinoimassa mustavalkoista yhteistyötä.

Kansainvälisiä supertähtiäkin tietysti tarvitaan, mutta Vauhkonen näkee, että kaikki lähtee seuran omasta toiminnasta. On eri asia seurata oman kylän poikien menestystä ja kiipeämistä Liigaan kuin kannustaa ostettua joukkuetta.

Tepsi saa Vauhkoselta paljon kiitosta juuri siitä, miten omille kasvateille on tehty tilaa ja annettu mahdollisuuksia lyödä itsensä läpi. Heitä on aina hienoa tulla katsomaan.

– Sitten on tietysti myös Tomi Kallio. Oikea turkulaisen jääkiekon ikoni, hän kiittelee.

Samalla Vauhkonen toteaa, että Kallion vuoden turkulaisen arvonimi oli enemmän kuin ansaittu. 

Uusi Barona, Tepsin uusi nousu

Barona ja Opteam yhdistyivät vuosi sitten. Oli tärkeää päästä jatkamaan yhteistyötä TPS:n kanssa.

– Meilläkin on kova into päällä. Haluamme olla mukana Tepsin uudessa nousussa, Vauhkonen kertoo.

Vauhkonen näkee, että jääkiekko, kuten harrastukset ylipäätään, opettaa nuorille paljon elämästä. Tulokset näkyvät pitkällä tähtäimellä heidänkin toimistollaan, kun samat nuoret tulevat täysi-ikäisiksi ja alkavat hakeutua työelämään. Barona työllistää vuosittain noin 30000 ihmistä työelämään.

– Jääkiekko ja seuratoiminta kasvattavat uusia vastuunkantajia tähän yhteiskuntaan. Siinä tietyllä tavalla kasvatetaan ihmisiä kunnioittamaan tiettyjä arvoja, ja tietysti vastustajaa, sekä elämään kurinalaisesti. Urheiluseurat ovat yksi tärkeä osa ihmisten kasvattamisessa kunnollisiksi kansalaisiksi, ihan kuten vaikka päiväkoditkin. Samalla pidetään nuoret poissa pahoilta teiltä ja opetetaan toimimaan tavoitteellisesti.

Siinä on iso, tärkeä syy sille, miksi lasten ja junnujen liikuttaminen on tärkeää ja miksi Barona ei halua olla mukana vain edustusjoukkueen tekemisessä, vaan tukea laajemmin koko TPS–perhettä.

Yhteistyö TPS:n kanssa ehkä suurin yksittäinen panostus urheilun saralla.

Vaikka Barona on henkilöstöalalla valtakunnallinen toimija, on yhteistyö TPS:n kanssa ehkä suurin yksittäinen panostus urheilun saralla.

– TPS on pikkupojasta asti ollut oma suosikkijoukkueeni, aikuisiällä Turkuun muuttanut Vauhkonen myöntää. Omat juuret ovat Savosta, mutta se ei ole intoa latistanut.

Vauhkonen on mielissään viime aikojen uudistuksista, kuten lastenmaailmasta ja ravintolamaailmasta. Noin 80 prosentissa kotipeleistä tulee käytyä. Mukana on melkein aina myös asiakkaita, joiden kanssa syödään Aura Premium Loungessa pelin katsomisen ohessa. 

Yhteistyötä on eri muodoissa

Ehkä kannattajille näkyvintä yhteistyössä on se, että pelaajien kypärissä on Baronan logot. 

Baronan kautta pelitapahtumiin tulee kuitenkin myös tapahtumahenkilökuntaa kuten ravintolahenkilöstö, liikenteenohjaajat ja järjestyksenvalvojat. Joinain iltoina jopa parisataa työntekijää. Baronalla on ollut sormensa pelissä myös monen TPS:n oman myyjän rekrytoinnissa.

Nyt kun playoffsit potkaistaan käyntiin, päästään siipiä kokeilemaan myös otteluisännyyden merkeissä. Ideoita on palloteltu ahkerasti, että pelipäivästä saataisiin kaikki mahdollinen irti.

 

Käy katsastamassa Baronan kautta myös kaikki Turun työpaikat ja koko Suomen työpaikat!