Korpikoski jatkaa TPS:ssä
Lauri Korpikoski jatkaa TPS:ssä myös maaottelutauon jälkeen, sillä 26-vuotias hyökkääjä on sopinut ainakin kuuden ottelun mittaisesta jatkosta TPS-paidassa.
NHL:n työsulun vuoksi TPS:ään lokakuussa saapunut Korpikoski ehti pelata SM-liigaa ennen maaottelutaukoa viisi ottelua huimilla 4+6 tehoilla. NHL:ssä 300 ottelua pelannut TPS-kasvatti on iloinen, että on voinut auttaa joukkuettaan omalla panoksellaan.
- Alkuun täytyi hieman sopeutua isoon kaukaloon ja pelityyliin, mutta sitten tarttui muutamia tehopisteitäkin. Tärkeintä kuitenkin on, että olen pystynyt auttamaan joukkuetta. Sen takia olen täällä, Korpikoski kommentoi.
Mikäli NHL:n työsulun suhteen ei tapahdu merkittäviä muutoksia, niin Korpikoski nähdään TPS:ssa ainakin 24. marraskuuta asti.
- Blues-matsin jälkeen katsotaan taas tilannetta uudestaan ja todennäköisesti samalla kaavalla jatketaan siitä eteenpäin, Korpikoski arvioi tilannettaan.
HC TPS



















