Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK KE 29.3. 18:30

Liigaottelut 2015 - 2016

TPS - Ilves

3-0
LA 26.12.2015
HK Areena

TPS kukisti Ilveksen Lassilan pitäessä nollan

Viime kierroksilla tuloksellisesti alavireisesti esiintyneet TPS ja Ilves kohtasivat toisensa kolmannen kerran kuluvan Liiga-kauden aikana. Kuten edellisissäkin kohtaamisissa, kirjattiin täydet sarjapisteet turkulaisille.

Tällä kertaa TPS iski maalin erää kohden vieden voiton lukemin 3-0. Maalilla Teemu Lassila oli itse varmuus torjuen kissapetojen kaikki 29 laukausta.

Tapaninpäivän ottelu käynnistyi Rauli Tammelinin paidan jäädytysseremonioiden jälkeen vajaat 40 minuuttia aikataulustaan myöhässä.

Pitkään jäälle pääsyään odottaneet joukkueet olivat alkuun liikkeellä verkkaiseen tahtiin, eikä avauserän tempo noussut missään vaiheessa päätähuimaavaksi.

- Valmistauduimme peliin hyvin, ja tiesimme että seremoniassa kuluu aikaa. Paidanjäädytystilaisuus oli upeasti järjestetty, vihdoinkin vanhat TPS-legendat saavat ansaitsemaansa arvostusta, TPS-konkari Tomi Kallio sanoi.

Lue koko otteluennakko: http://kiekko.ts.fi/uutiset/26059