Liigaottelut 2015 - 2016

TPS - HIFK

1-6
KE 20.1.2016
HK Areena

TPS haastaa HIFK:n – yleisö Tamin

Turun Palloseura ja Helsingin IFK. Kaksi legendaarista kiekkoseuraa, joilla on monia yhdistäviä tekijöitä. Yksi niistä on jääkiekkoleijona numero #79.

Keskiviikkona HK Areenan jäällä nähdään monelle turkulaiselle se rakkain vihollinen, kun Helsingin IFK saapuu Turkuun.

Juhani Tamminen muistetaan meillä Turussa hienosta pelaajaurastaan TPS:n riveissä. "Tami" kantoi mm. kapteenin C-kirjainta rinnassaan neljän kauden ajan (1977-1982). Vaikka hän löi mustavalkoisessa paidassakin hurjia pistelukemia tauluun, pisteiden valossa tehokkaimmat kaudet urheilullinen laituri pelasi kuitenkin HIFK:n paidassa. Kolmella HIFK-kaudella kertyi 108 ottelussa kunnioitettavat 141 pistettä.

Tammisella tuntuu puuhaa ja erilaisia projekteja riittävän nykyäänkin. Soitan Aurinkokuninkaalle ja heti puhelun kärkeen tehdään selväksi, että TV-lähetys alkaa parin minuutin kuluttua, joten pitkään tarinointiin ei riitä aikaa. Siispä mennään muutamalla nopealla kysymyksellä.

Huomenna pelissä yleisö saa haastaa itse muodin pioneerin pukeutumisessa. Onko yleisöllä pienintäkään palaa itse mestaria vastaan?

- No toivotaan, että on! Mielestäni on hieno asia, että veljet keksivät tämmöisiä uusia innovaatioita, Tamminen sanoo ja kommentoi välillä puhelun toisessa päässä alkamaisillaan olevaa TV-lähetystä.

Vähätalon jatkosopimuksesta kiitosta

Huominen vastustaja HIFK on yleensä kerännyt hyvin väkeä hallille. Penkeillä ei ole kuitenkaan viime peleissä ollut tungosta ja kapteeni Tomi Kalliokin harmitteli asiaa julkisuudessa viime viikolla. Tammisen mukaan syitä on monia.

- Esimerkiksi viime pelissä samaan aikaan pelattiin sekä Artukaisissa (TPS-JYP) että Kupittaalla (TUTO-Jukurit). Ne on sellaisia lapsuksia, joita ei mielestäni saa päästä tapahtumaan. Lisäksi ihmisille on tullut yltäkylläisyyden tunne, kun pelejä on niin paljon ja on ollut nämä nuorten kisojen huuma ja niin edelleen.

TPS teki varmasti monet fanit tyytyväisiksi tiedottamalla tällä kaudella yhdeksän kertaa häkkiä heiluttaneen Julius Vähätalon vuoden mittaisesta jatkosopimuksesta. Detroitin 6.kierroksen varaus vuodelta 2014 on tärkeä palanen ensi kauden joukkuetta.

- Totta kai kyseessä on tärkeä jatkosopimus. Kyseessä on niin sanottu oma poika, joka luo tärkeää jatkumoa tälle instituutiolle, jota täällä rakennetaan, Tamminen kommentoi Vahdon taikurin jatkopahvia ja suuntasi TV-lähetyksen pariin.
tami3.jpg

Makkosen ja Kaijomaan ensiesiintyminen kotihallissa

Viime viikolla TPS:n surullisen näköistä loukkaantumissumaa Bluesista auttamaan saapuneet Jussi Makkonen ja Kalle Kaijomaa tekevät ensiesiintymisensä uudella kotijäällään keskiviikkona. Makkonen pelasi jo lauantaina tappioon päättyneessä Ilves-pelissä, mutta Kaijomaalle peli on ensimmäinen TPS-paidassa. Täysin uuteen joukkueeseen Kaijomaakaan ei kuitenkaan hypännyt.

- Tänne oli helppo tulla, kun tunnen valmentajia ja paljon pelaajiakin. Aika helppo laskeutuminen oli, Kaijomaa totesi TPS:n Maanantaiklubin haastattelussa.

- Itse asiassa aika kiva aloittaa kotipelillä heti. Ei mikään hirveän helppo vastus ole. HIFK on yksi sarjan suosikkeja tänä vuonna. En ole sarjataulukkoa katsonut, mutta luulen olevan aika tärkeä peli molemmille, Kaijomaa jatkoi ennakoiden keskiviikon kamppailua.

Keskiviikkona myös erätauoilla riittää puuhaa, kun Eric Perrin ja Lauri Tukonen jakavat nimikirjoituksia TPS Shopissa ensimmäisellä erätauolla. Lisäksi Tamin kanssa voi tarinoida toisella erätauolla Sportin Tami-kornerissa.

Itse ottelu alkaa tuttuun tapaan kello 18.30. Nähdään hallilla!

Teksti: Taneli Virjonen