Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK KE 29.3. 18:30

Liigaottelut 2014 - 2015

TPS - SaiPa

0-4
TO 26.2.2015
HK Areena

Turkulaisten energiat hukassa

SaiPa otti torstai-iltana kauden neljännen voittonsa Tepsistä. TPS:n neljäs ottelu seitsemään päivään päättyi lappeenrantalaisille selvin 0−4-lukemin.

TPS:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen kehui vastustajaa. Omat suojatit eivät sen sijaan keränneet kehuja.

− Ei saatu hyökkäyspeliä käyntiin. Reagointi oli heikkoa. Energiatasomme ei ollut tänään kohdillaan, Pikkarainen listasi.

Puolustaja Miro Keskitalo oli päävalmentajan kanssa samoilla linjoilla.

− Ei oltu riittävän valmiita. Ei saatu omaa peliä ollenkaan käyntiin.

SaiPa onnekkaasti johtoon

Tepsiä koeteltiin heti ottelun alussa, kun Tomas Mojzis huitoi itsensä jäähypenkille vajaan puolen minuutin pelin jälkeen. TPS kuitenkin selvitti alivoiman.

Erän puolivälissä oli TPS:n vuoro pyörittää ylivoimaa. Alun pakkopelin jälkeen ylivoimaa ei saatu toimimaan ja SaiPa selvisi miesvaajasta puhtain paperein.

Ajassa 16.16 vierasjoukkue siirtyi 1−0-johtoon, kun Johan Larssonin laukaus lipsahti Aleksandar Georgijevin jalkojen välistä TPS-verkkoon. Georgijev pelasi kuitenkin kelpo erän torjuen peräti 18 SaiPa-laukausta.

Synkkä toinen erä

SaiPa tuplasi johtonsa heti toisen erän alkajaisiksi. Chad Rau ohjasi Simon Backmanin laukauksen maaliin ajassa 21.33.

Lappeenrantalaiset olivat mennä heti perään kolmen maalin johtoon, mutta Georgijev torjui SaiPa-pelaajan läpiajon komeasti hanskakädellä. Vieraat saivat lopulta kolmannen maalinsa ajassa 34.08, kun Tommi Jokinen sivalsi kiekon verkkoon alivoimalla.

39 sekuntia edellisestä, ja SaiPa teki jo illan neljännen osumansa, Tomi Leivo kirjautti nimensä pöytäkirjan maalisarakkeeseen.

TPS pääsi vielä erän loppuun kahdesti peräkkäin ylivoimalle, joka oli kuitenkin tehotonta.

− Hölmöiltiin toisessa erässä urakalla. Yritettiin parantaa ekasta erästä, mutta se jäi puheen tasolle, hyökkääjä Otto Karvinen totesi.

Kirivaihdetta ei saatu päälle

Päätöserä ei paljoa tarjonnut. Erässä vihellettiin kolme rangaistusta, mutta montaa kunnollista paikkaa ei nähty.

Lähimpänä maalintekoa kävi TPS:n kultakypärä Mikko Rantanen, joka karkasi läpiajoon nokikkain SaiPa-vahti Jussi Markkasen kanssa. Laukaus pysähtyi kuitenkin tolppaan.

Palloseura pelasi illan aikana viidesti miesylivoimalla, mutta tulos jäi uupumaan.

− Pitäisi ensin päästä vastustajan alueelle. Me ei sinne päästy, Keskitalo kommentoi omiensa ylivoimapeliä.

19-vuotias Georgijev torjui ottelussa 39 laukausta. Markkaselle kertyi SaiPa-maalilla vain 16 kertaa.

− Energiat oli tänään jossain muualla, Karvinen tiivisti.

Ottelut jatkuvat lauantaina vieraskaukalossa, kun vastaan asettuu Helsingin IFK kello 17.00.

Teksti: Leo Jaakkonen