Seuraava kotiottelu
TPS - KalPa TI 19.12. 18:30 OSTA LIPUT

Liigaottelut 2014 - 2015

TPS - KalPa

0-5
TI 13.1.2015
HK Areena

KalPa tyly vieras Tepsille

Kolme pistettä matkasivat tiistai-illan ottelun päätteeksi KalPan mukana Kuopioon.

KalPa ja TPS kohtasivat tiistaina kolmannen kerran tällä kaudella, tällä kertaa HK Areenalla. TPS on vienyt aiemmat kaksi kohtaamista, mutta tiistaina KalPa otti revanssin Tepsistä jättämällä kotijoukkueen nollille 0–5-lopputuloksella.

– KalPa oli tänään parempi ja piste. Ei tässä sen enempää, päävalmentaja Miika Elomo tiivisti ottelun.

Ottelua oli pelattu reilut viisi minuuttia, kun Otto Karvinen tuomittiin boksiin estämisestä. Tästä avautui KalPalle ottelun ensimmäinen ylivoima. TPS ehti pelata alivoimalla vain 25 sekuntia, kun Jukka Voutilaisen rannelaukaus yllätti Teemu Lassilan TPS:n maalilla.

Ajassa 8.39 KalPa iski jälleen. Tällä kertaa asialla oli Janne Kolehmainen Artturi Ilomäen ja Juha Tarkkasen esityön tuloksena.

Ensimmäistä erää oli jäljellä alle viisi minuuttia, kun Jonne Tammela syvensi TPS:n tilannetta entisestään iskemällä taululle 0–3-lukemat. Tämän jälkeen TPS otti aikalisän ja Teemu Lassila vaihdettiin tolppien välistä Alexander Georgieviin.

– Vaikea startti ensimmäiseen erään. Tiesimme, että KalPa lähtee hyökkäämään, mutta jotenkin ei vaan onnistuttu ensimmäisessä erässä siinä mitä piti tehdä, Niklas Friman huokaili ottelun jälkeen.

Toisessa erässä TPS paransi peliään, mutta maaleja ei saatu aikaiseksi. Myöskään KalPa ei toisessa erässä maalinteossa onnistunut ja erä päättyi samoissa 0–3-lukemissa.

– Toiseen erään saatiin hieman enemmän tunnetta pelaamiseen ja taklauksiin, mutta ei sitä kavennusmaalia, joka tarvittiin, Friman kertoi.

"Päätä pystyyn"

Kolmas erä alkoi tasaisesti. Alexander Georgiev pysäytti KalPa-pelaajien yrityksen vakuuttavasti TPS-maalilla ja TPS yritti hakea kavennusmaalia. Kun erää oli pelattu reilu kymmenen minuuttia, Jonne Tammela synkensi jälleen kotijoukkueen tunnelmia ja iski KalPan painostuksen päätteeksi 0–4-maalin.

– Ensimmäiseen viiteen minuuttiin olisi tarvittu maali ja siitä olisimme saaneet hyvä takaa-ajon päälle, mutta ei siinä onnistuttu, Friman mietti.

Ottelua oli jäljellä hieman alle viisi minuuttia, kun TPS:n maalilla syntyi hässäkkä. Painin päätteeksi KalPan Jukka Voutilaiselle tuomittiin kakkonen väkivaltaisuudesta ja TPS:n Jakub Nakladalle 5 minuutin rangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta ja 2 minuutin rangaistus väkivaltaisuudesta sekä automaattinen pelirangaistus. Näin KalPa pääsi pelaamaan viimeiset minuutit ylivoimaa.

Ajassa 56.16 Michal Birner iski taululle vielä 0–5-lukemat, jotka jäivät ottelun päätöslukemiksi.

– Me olemme nyt siinä tilanteessa, että oli se voitto tai tappio, niin se pitää tunkea suoraan roskakoriin. Ei me voida katsoa mitään pisteitä tai eroja, vaan roskakoriin kaikki heti, Elomo sanoi.

Myös Friman käänsi katseen jo tulevaan Sport-otteluun.

– Tänään oli huono peli ja se pitää myöntää. KalPa oli parempi kuin me. Tällä viikolla on kuitenkin vielä kaksi peliä, eli nyt vain päätä pystyyn ja torstaihin, Friman kommentoi.

TPS:n seuraava ottelu on torstaina, kun HK Areenalle vastaan saapuu Vaasan Sport.

 

Teksti: Lotta Lybeck