Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK KE 29.3. 18:30

Liigaottelut 2014 - 2015

SaiPa - TPS

7-1
TO 11.12.2014
Kisapuiston jäähalli

Surullinen loppu kahden erän pelaamisen jälkeen

Todella vaisu kolmas erä kostautui TPS:lle Lappeenrannassa, kun SaiPa nappasi 7-1-voiton torstai-iltana.

TPS esitti Lappeenrannassa pirteät 40 minuuttia, kun se kohtasi SaiPan syyskauden toisessa viimeisessä ottelussa. 

Se ei lohduttanut kuitenkaan kamppailun jälkeen, kun päätöserässä taululle lyötiin tylyt 7-1-lukemat.

SaiPan sankareita päätöserässä ratkenneessa kamppailussa olivat hattutempun iskenyt David Mcintyre sekä kertaalleen osuneet Tomi Leivo, Jesse Mankinen, Matti Järvinen ja Sam Lofquist.

TPS:n ainoa valonpikahdus päätöserässä oli ottelun viimeinen maali. Mikko Rantanen pääsi tälläämään ylivoimalla kauden ensimmäisen osumansa.

- Kaksi erää oli hyvää taistelua ja oltiin osittain jopa niskan päällä. Mutta ei pystytty kääntämään. Sitten kaveri teki pari osumaa nopeasti, mikä söi ehkä meidän uskoa. Ja lopussa vähän turhauduttiin, nuori hyökkääjä summasi.

TPS:llä omat saumat

Vaikka tulos antaa helposti olettaa muuta, oli TPS:llä myös torstaina omat paikkansa ratkaista ottelu. Tasaisen avauserän jälkeen joukkue pääsi kokeilemaan toisessa erässä useamman kerran ylivoimalla.

Edes lähes kahden minuutin 5-3-ylivoima ei tuottanut tulosta.

- Meillä oli omat tilaisuudet tehdä maalimme. Mutta ei saatu niitä aikaan, kapteeni Marko Virtala peräänkuulutti.

Päätöserän rumat lukemat osittautuu isolla jäähymäärällä. TPS istui kamppailun lopussa boksissa peräti 95 minuutin verran.

- Siinä vähän kuohahti. Tässä on isot tunteet pelissä, välillä tällaista tapahtuu. Joskus leikkaa yli, Virtala harmitteli.

Lahdesta kasvojen pesu?

TPS saa kiittää onneaan, että se pääsee pelaamaan vielä yhden pelin ennen joulutaukoa.

Lauantain Pelicans-pelistä haetaan Rantasen mukaan todellista kasvojen pesua.

- Ehdottomasti. Se olisi hieman ikävää lähteä tällainen peli niskassa joulutauolle. Siinä mielessä hienoa päästä vielä pelaamaan.

- Ei auta laittaa päätä pensaaseen. Vielä on yksi peli edessä - siihen mennään hyvällä itseluottamuksella ja täydellä energialla, nuori laituri kiteytti.

Voitto taskussa olisi varmasti kivempi lähteä kohti joulupyhiä. 

- Sitä haluaa aina voittaa mielummin. Se on tavoite myös lauantaina, kapteeni Virtala tiivisti.