Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK KE 29.3. 18:30

Liigaottelut 2014 - 2015

Blues - TPS

3-2
TI 30.9.2014
Barona Areena

Blues tyly isäntä juhlahumussa

Espoon Blues ei antanut TPS:n yllättää tiistain juhlaillassa, vaan nappasi kolme pistettä ja revanssin joukkueiden edellisestä kohtaamisesta maalein 3-2. Tiukka vääntö ratkesi vasta päätöserässä.

Blues piti kuin pitkin pintansa Jere Lehtisen juhlaillassa, kun joukkue kukisti TPS:n moninaisten vaiheiden jälkeen Espoon tiistai-illassa. Jos illan juhlituin sankari oli sekä TPS:stä että Bluesista tuttu kiekkolegenda Lehtinen, nousivat kaukalossa nuoremmat nimet esille. 

Tiukan väännön suurimmaksi sankariksi nousi tehoin 1+1 TPS:ää kurittanut ja voittomaalista lopulta päätöserästä vastannut Miro Aaltonen.

Toinen piikki mustavalkoisten lihassa oli Jani Nieminen, joka venyi 29 torjuntaan ja valittiin Bluesin parhaaksi pelaajaksi.

TPS-leirissä illan energisimpiä otteita esittivät nuoret. Teemu Lämsän nelosketjun ohella illan pirteintä osastoa illan kamppailussa oli hyvin pelanneet Mikko Rantanen ja Rasmus Kulmala, jotka vastasivat TPS:n toisesta osumasta.

Erikoistilanteet esillä

Ottelun alku oli TPS:n kannalta synkin mahdollinen. Oliko ajatus vielä Lehtisen tyylikkäissä juhlaseremonioissa vai missä, pääsi Blues yllättämään vierasjoukkueen pahasti housut kintuissa. Roope Talajan iskiessä illan avausmaalin oli pelikello ehtinyt juosta vain reilun minuutin.

Hiljalleen myös vierasjoukkue alkoi maalin jälkeen saada pelistä kiinni. Loppuerä menikin varsin tasaisissa merkeissä.

Toisessa erässä esille nousivat jäähyt. Sekä TPS että Blues pääsi yrittämään useasti miesylivoimalla. Ilman tulosta. 

Erän ainoa osuma syntyi mustavalkoisesta näkökulmasta makeaan paikkaan. Ryan Lasch löysi Tero Koskirannan läpiajosta. Blues-pakisto rikkoi rangaistuslaukauksen arvoisesti eikä kokenut sentteri erehtynyt.

Jos TPS:n alku avauserässä oli vaikea, oli se samaa myös kolmannessa erässä. Kai Kantola vei kotijoukkueen jälleen johtoon vain vajaa kaksi minuuttia erätauon päättymisen jälkeen. 

Tästä TPS nousi vielä. Rantanen ja Kulmala viimeistelivät komealla tavalla tasoituksen. Tässä vaiheessa turkulaisten tilanne näytti vielä hyvältä.

Lopulta Blues pääsi kuitenkin vielä kertaalleen kuskin paikalle - ja tällä kertaa pysyvästi. Maalillaan läpi ottelun varsin tasaisesti esiintynyt Teemu Lassila ei voinut mitään, kun Aaltonen pääsi iskemään illan voittomaalin aivan lähietäisyydeltä.

Lopussa TPS hakii vielä ilman maalivahtia tasoitusta, ilman tulosta. Näin ollen mustavalkoisten ilta jäi kokonaan ilman pisteitä.

Turkulaisten taisto Liigassa jatkuu seuraavaksi torstaina. Silloin TPS hakee lisäpisteitä HK Areenalla JYPin kustannuksella!